Hyppää pääsisältöön

Sacha Baron Cohen paljastaa: En olisi saanut esiintyä Oscar-gaalassa Ali G:nä

Näyttelijä Sacha Baron Cohen toimi Oscar-gaalassa vastoin hänelle annettuja ohjeita.

Sacha Baron Cohen // Kuva: EPA / TAL COHEN

Oscar-gaalassa nähtiin jälleen useita eri näyttelijöitä ja hahmoja jakamassa palkintoja ja esittelemässä huippuelokuvia. Yksi heistä oli näyttelijä Sacha Baron Cohen pukeutuneena kulttihahmokseen Ali G:ksi. Nyt Baron Cohen on kertonut, että hänen olisi pitänyt esiintyä gaalassa omana itsenään.

- Oscar-akatemia piti minulle puhuttelun etukäteen. He eivät halunneet, että teen mitään poikkeuksellista, vaan tulen gaalaan omana itsenäni, Baron Cohen sanoi ITV-televisiokanavan aamuohjelmassa.

Näyttelijä vaihtoikin Ali G:n asuun vasta juuri ennen vuoroaan.

- Vaimoni auttoi minua laittamaan parran paikalleen invavessassa, Baron Cohen kertoo.

Koomikko kertoo olleensa huolissaan siitä, millaisen vastaanoton Ali G:n esiintyminen saisi.

- Lavalle mennessäni törmäsin illan juontaja Chris Rockiin ja kerroin, mitä olen tekemässä. Hän pisti peukut pystyyn, joten annoin vain mennä.

Lavalla Baron Cohen osallistui keskusteluun erilaisuudesta ja epätasa-arvosta heittämällä läppää Ali G:n tyyliin. Näyttelijä muun muassa nimitti sieppauselokuva Roomia "elokuvaksi, jossa on huoneellinen valkoisia ihmisiä".

Oscar-akatemia esitti erityistoiveen Baron Cohenille luultavasti siksi, että näyttelijä on sekoillut gaalassa aiemminkin. Vuonna 2012 hän saapui Oscareihin pukeutuneena Diktaattori-elokuvansa päähenkilöksi, kenraali Aladeeniksi.

Tuolloin Baron Cohen pisti hösseliksi punaisella matolla. Näyttelijä kaatoi juontaja Ryan Seacrestin päälle tuhkaa, jonka väitti olevan Pohjois-Korean edesmennyt johtaja Kim Jong-Il. Tänä vuonna Seacrest ei suostunut haastattelemaan Baron Cohenia, vaikka punaisella matolla näyttelijä oli vielä omana itsenään.

Lue myös:

Onnea Brie ja Leonardo! Katso vuoden 2016 Oscar-voittajat tästä

Star Wars -hahmot, Lady Gagan kyyneleet ja Leonardo – nämä olivat Oscar-yön kiinnostavimmat hetket 

Diktaattorin diplomatia tehosi: Oscar-gaala ottaakin avosylin vastaan