Hyppää pääsisältöön

Venla Kokkonen: Maailman pahuus kumpuaa uskonnoista

Venla Kokkosen henkilökuva argumentilla: maailma olisi parempi paikka ilman uskontoa.
Venla Kokkosen henkilökuva argumentilla: maailma olisi parempi paikka ilman uskontoa. Kuva: Jukka Lintinen / Yle Kuvapalvelu venla kokkonen

Venla Kokkonen jatkaa maanantaina 29.2.2016 Yle Puheella aloitettua uskontokeskustelua henkilökohtaisella näkemyksellään. Battle-keskustelua moniäänistetään torstaisin Yle TV2:lla klo 22 aina 31.3.2016 saakka.

”Anteeksi, saanko häiritä. Onko kukaan kertonut sinulle, että Jumala rakastaa sinua?” Primäärireaktioni tämän satunnaisen nuoren miehen keskustelunavaukseen on räkäinen nauru. Huudahdan nauruni seasta, että "väärä kohde, kivaa päivän jatkoa!" Raukka ei tiedä, että Jumalaa ei ole olemassa ja että Raamattu on maailman vanhin satukirja.

Olin muistaakseni kuusi, kun tajusin olevani ateisti. En tiennyt vielä silloin sanaa ateisti, mutta uskoni Jumalaan kuitenkin menetin: Kissanpentuni kuoli, eikä pieneen päähäni voinut mahtua, että mitään näin julmaa voi tapahtua. Kuollut kissanpentu! Että jos jossain on Jumala, niin ei se kissanpentuja kyllä tappaisi, tuosta vaan. Tapauksen jälkeen juoksin pihamaan ison kiven päälle ja heristin nyrkkiäni taivaaseen. Ja siitä asti olen ollut hyvin vakaumuksellinen ateisti.

Vuosien saatossa olen toki tajunnut, että maailmanlopulta tuntuva kissanpennun kuolema ei sitten ollutkaan maailman julmin asia. Kyllä kaikki tietävät maailman sodat ja kriisit, nälänhädät ja luonnonkatastrofit, tautiepidemiat ja rikokset, rasismin, homofobian, tuotantoeläinten kärsimykset ja ilmastonmuutoksen. Muun muassa. Jos Jumala on hyvä ja olemassa, ei maailma olisi näin kamala ja pelottava paikka elää.

Jos Jumala on hyvä ja olemassa, ei maailma olisi näin kamala ja pelottava paikka elää.

Älä tapa. Paitsi tietty jos teet sen uskonnon nimissä ja isot kirjat niin käskee. Räjäytä satoja ihmisiä ja itsesi siinä mukana. Kunnioitettava marttyyri. Kiitos uskontojen, ympärillämme tapahtuu niin paljon terrori-iskuja. Ja jos ei suoraan uskonnon nimissä tehtyjä, niin taustalla jylläävät uskonnot ja niiden luoma kulttuuri ovat niihin joka tapauksessa iso syy. Ylipäätään kulttuurien yhteensovittaminen maailmassa olisi helpompaa, jos uskonnot eivät muovaisi kulttuureja niin paljon.

Uskonnot ovat kaksinaismoralistisia, aiheuttavat ennakkoluuloja ja vahvistavat stereotypioita. Kristitty mies saa hakata vaimonsa ja raiskata naapurin teinitytön. Mutta älkää yleistäkö! Se on vain yksilö, kaikki kristityt eivät tee niin. Mutta jos muslimi on osallisena terrorismiin, tarkoittaa se kristityn silmissä kaikkien muslimien olevan terroristeja. Surullista ja säälittävää vähämielisyyttä, uskonnon nimissä.

Ja naiset. Kyllä asemamme maailmassa olisi parempi, jos emme olisi ”miehen kylkiluusta tehtyjä”. Ei meitä niin alempiarvoisena suhteessa mieheen koettaisi, ei kivitettäisi eikä kaapuun piiloon puettaisi. Naispapit ovat edelleen poikkeus eikä sääntö. Kuka nainen haluaa tukea tällaista instituutiota? Ja silti naiset ovat tutkimuksen mukaan – uskontokuntaan katsomatta – kautta maailman uskonnollisempia kuin miehet.

Apua naiset, sanokaa vielä että olette sovinistejakin! Tosin osoittavathan tutkimukset myös, että miehet ovat todennäköisemmin fundamentalisteja. Hyvä että tätä tosiaan on tutkittu – pedofiilejä kuhiseva vatikaani ja paavi eivät olisikaan meidän antaneet näin olettaa. Mies uskontopäällikkönä, nainen huivin ja kivityskiven välissä alempiarvoisena. Hyvä. Uskokaa toki naiset vielä enemmän.

Ja vaikka Darwin on tieteellisesti todistanut maailman synnyn evoluutioteoriallaan, pelottavan suuri osa ihmisistä luulee, että maailma syntyi, poks vaan, parrakkaan miehen taianomaisesta käskystä. Ootko koskaan tutkinut avaruutta? Tai opiskellut biologiaa? Tai vaan ajatellut omilla aivoillasi? Jep. Missään uskonnossa ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä – eikä mitään perusteita sille, että ihmisen kannattaisi olla uskossa.

Jos edes hetken miettii miten paljon kuolemaa, kipua ja tuhoa uskonnot viljelevät, niin pitää olla hullu ja idiootti, että sellaisiin jumaliin uskonsa naulitsee. Jotkut väittävät, että ihminen tarvitsee elämäänsä hengellisyyttä ja jotain mihin uskoa. Mutta tarvitseeko sen olla uskonto? Usko itseesi, läheisiisi ja maailman piilossa olevaan hyvyyteen. Ole hengellinen, mutta älä uskonnollinen.

Usko itseesi, läheisiisi ja maailman piilossa olevaan hyvyyteen. Ole hengellinen, mutta älä uskonnollinen.

Uskonnon tyrkyttäminen ja sanan julistus yleisillä paikoilla on masentavinta paskaa ikinä. Hei ihminen, tule uskoon, antaudu Jumalan rakkaudelle ja ota Herra sydämeesi. Samalla sulje silmäsi kaikelle pahalle, jota uskonnot aiheuttavat. Tai vaihtoehtoisesti rakenna oma ständi: ”Sano ei uskonnoille, astu ateismin auvoiseen laivaan”.

Ehkä tästä alkaa ateistin ristiretki uskontojen turmelemassa maailmassa. Kaikki uskonnot tulisi kieltää. Se on askel parempaan maailmaan.

EDIT: Lisätty jutun alkuun tiedot Battle-sisällön julkaisukanavista viikon aikana.

Kommentit

Battle

USKONTO

RUOKA

PÄIHTEET

NATIONALISMI

TALOUS

Lue lisää:

Battle

Battle kyseenalaistaa nykyisen maailmanjärjestyksen ja haastaa keskustelemaan viidestä tulevaisuutemme kannalta tärkeästä aiheesta: uskonto, ruoantuotanto, päihteet, nationalismi ja talous. Sinut on haastettu mukaan. Millaisessa maailmassa sinä ja jälkipolvesi haluatte elää? Ota kantaa! –Juhani

Battlen uskontokonaisuuden teemakuva. Kuvassa rukousnauha.
Battlen uskontokonaisuuden teemakuva. Kuvassa rukousnauha. Kuva: Jarkko Mikkonen battle,uskonto (uskominen)

USKONTO

 
1 1 2 2 3 3 4 4 5 5 6 6 7 7 8 8 9 9 10 10 11 OK
Battlen ruoantuotantokokonaisuuden teemakuva. Kuvassa verinestettä valuva paisti.
Battlen ruoantuotantokokonaisuuden teemakuva. Kuvassa verinestettä valuva paisti. Kuva: Jarkko Mikkonen battle,Ruoantuotanto,ruoat (ruokalajit)

RUOANTUOTANTO

 
1 1 2 2 3 3 4 4 5 5 6 6 7 7 8 8 9 9 10 10 11 OK
Battlen päihdekokonaisuuden teemakuva. Kuvassa huumetabletteja.
Battlen päihdekokonaisuuden teemakuva. Kuvassa huumetabletteja. Kuva: Jarkko Mikkonen battle

PÄIHTEET

 
1 1 2 2 3 3 4 4 5 5 6 6 7 7 8 8 9 9 10 10 11 OK
Battlen nationalismikokonaisuuden teemakuva. Kuvassa polttopullo.
Battlen nationalismikokonaisuuden teemakuva. Kuvassa polttopullo. Kuva: Jarkko Mikkonen battle,kansallisuusaate

NATIONALISMI

 
1 1 2 2 3 3 4 4 5 5 6 6 7 7 8 8 9 9 10 10 11 OK
Battlen talouskokonaisuuden teemakuva. Kuvassa rypistynyt US dollarin seteli.
Battlen talouskokonaisuuden teemakuva. Kuvassa rypistynyt US dollarin seteli. Kuva: Jarkko Mikkonen talous

TALOUS

 
1 1 2 2 3 3 4 4 5 5 6 6 7 7 8 8 9 9 10 10 11 OK