Hyppää pääsisältöön

Viini kuntoon viiden sentin kolikolla?

Prisma Studion viiniraati kemisti Veli-Matti Ikävalko, toimittaja Henna-Leena Kallio ja viiniasiantuntija Ilkka Sirén
Prisma Studion viiniraati: kemisti Veli-Matti Ikävalko, toimittaja Henna-Leena Kallio ja viiniasiantuntija Ilkka Sirén. Prisma Studion viiniraati kemisti Veli-Matti Ikävalko, toimittaja Henna-Leena Kallio ja viiniasiantuntija Ilkka Sirén Kuva: Yle/Tiede prisma studio

Viinipullo auki ja ah… Tai jos huonosti käy, yök! Vasta avattu viini voikin löyhkätä tulitikulle, palaneelle kumille tai mädällä kananmunalle. Ei hätää. American Chemical Society tarjoaa pelastukseksi kuparikolikkoa, jonka väitetään poistavan ei-toivotut aromit. Tätä täytyy testata.

ACS julkaisi joulun alla vinkkivideon, jonka mukaan ikävät käryt ja katkut voi poistaa viinistä kuparikolikolla, ellei pelkkä tuuletus tepsi. Lantti luonnollisesti pestään ensin, tiputetaan lasilliseen viiniä ja pyöräytetään siellä lusikan kanssa. Kun kolikko sitten poimitaan pois, on viini valmis nautittavaksi.

Kolikko viinilasissa.
Kolikko viinilasissa. Kuva: Yle/Tiede kolikko,viinit,viinilasi

Haisevan viinin metsästys

Prisma Studion toimitus otti vinkistä kopin. Testi oli kuitenkin tyssätä heti alkuunsa viallisen viinin löytymiseen. Kuluttajan kannalta tilanne on tietysti positiivinen. Esimerkiksi testimme viiniasiantuntija Ilkka Sirén maistelee noin 5–10 viiniä päivittäin, ja hänelle tämänkaltaisia vikoja tulee vastaan noin kerran, kaksi vuodessa. Paljon yleisempi ongelma on korkkiviasta johtuva tunkkaisuus. Oletettavissa myös on, että vähemmän harjaantuneelle viininystävälle hajuhaitan täytyy olla hyvin vahva, jotta se havaitaan.

Mistä mädäntyneet, kärähtäneet ja kaalimaiset löyhkät sitten tulevat? Rikkivedystä ja orgaanisista rikkiyhdisteistä eli tioleista. Taustalla on usein tyytymätön hiiva. Kemiallisesti otollisissa olosuhteissa se voi reagoida muodostamalla haisevia rikkiyhdisteitä. Herkimmin niitä syntyy modernissa, hapen kanssa kontaktia välttävässä tuotantotavassa. Syyttävää sormea on myös osoiteltu muun muassa tiiviiden kierrekorkkien suuntaan. Viinitilojen kehittynyt valvonta kuitenkin huolehtii, että kuluttajan pöytään tällaiset hajuhaitat päätyvät harvoin.

Mistä siis ratkaisu tuloksettomaan haisuviinijahtiin? Tietenkin kekseliäästä kemististä. Zoomataan kupariniksin väite molekyylitasolle ja katsotaan, millaisia aineksia testiin tarvitaan. Kemian salat tuntevan Veli-Matti Ikävalkon avulla testi saadaan käyntiin saman tien.

Näin lasiin loihditaan mätää kananmunaa

Ensimmäisessä vaiheessa moitteettomaksi todettuun, uusiseelantilaiseen Sauvignon Blanc -viiniin lisätään laboratorioissa käytettävää tioasetamidia. Se on yhdiste, joka veteen liuetessaan muodostaa rikkivetyä – siis hartaasti etsimäämme mädän kananmunan hajua. Pääkallon kuva purkissa kuitenkin muistuttaa, että käsittelyn jälkeen viiniä ei voi enää maistaa. Tuoksu puhukoon puolestaan. Ainetta lisätään vain sen verran, että löyhkä tulee juuri läpi. Näin kuparille annetaan parhaat mahdollisuudet vaikuttaa.

Hetken kuluttua viinissä on toden totta eri tuoksut. Sirén löytää mätää kananmunaa ja kaalimaisuutta. Viemäri matalapaineen aikana, kuvailee Ikävalko. Lemujen todentamisen jälkeen lisätään rohto eli kuparipinnoitettu viiden sentin kolikko. Pyöräytys lasissa ja nenä takaisin töihin. Nyt arviointi on jo vaikeampaa. Haju tuntuu poistuneen hieman, mutta osansa saattaa olla kolikon psykologisella vaikutuksella ja nenän mahdollisella turtumisella. Oma, allergioissa kärsinyt nenäni ei enää osaa ottaa kantaa.

Viiniasiantuntija Ilkka Sirén haistaa viiniä.
Viiniasiantuntija Ilkka Sirén haistaa viiniä. Kuva: Yle / Tiede viinit,haisevat yhdisteet,hajuaisti

Mutta mitä lasin pohjalla näkyykään – sakkaa! Sitä syntyy hajuja sitovasta kemiallisesta reaktiosta: Kun kolikon tipauttaa viiniin, siitä irtoaa kupari-ioneita. Ioni kohtaa rikkivedyn ja nappaa siitä pahanhajuisen rikkiosan, jolloin muodostuu uutta, hajutonta kuparisulfidia. Kuparin rikkiä sitova vaikutus on siis ainakin nähtävissä, jos ei aivan yhtä selvästi haistettavissa.

Kolikkokylvystä priimaksi juomaksi?

Palataanpa vielä lähtötilanteeseen. Millainen on tutkimusviinin kunto käsittelemättömään viiniin verrattuna? Ero on selvä. Sirén arvioi, että vaikka pahoja hajuja onkin ehkä lähtenyt, myös viinin alkuperäiset aromit ovat tylsistyneet huomattavasti. Samaa mieltä on Ikävalko. Hän huomauttaa, että kaikkien hajujen poistamiseksi rikkiä ja kuparia pitäisi olla yhtäläiset määrät, mutta vahingon täydellistä korjaamista se ei silti takaa. Yksi selitys on tioleissa, joista kaikki eivät suinkaan ole pahanhajuisia. Päinvastoin, jotkut niistä antavat viinille sen miellyttävänä pidettyä ominaisluonnetta. Tällaisia tioleita on löydetty muun muassa Sauvignon Blanc -, Riesling - ja Merlot -viineistä.

Emme tiedä, missä määrin testiviinimme vastaa aidosti viallisen viinin rikkiyhdistelukemia. Luomissamme testiolosuhteissa voitiin kuitenkin todeta, että kuparilla on rikkiä sitova vaikutus. Nautinnon kannalta lopputulos jätti, ainakin tässä tapauksessa, toivomisen varaa. Jos siis sinun kohdallesi osuu rikinkatkuinen viini, vapauta sisäinen tieteilijäsi ja kerro meille, mitä kuparikolikko sai aikaan!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua