Hyppää pääsisältöön

18-vuotias suomalainen EDM-lupaus Alex Mattson samalle levy-yhtiölle David Guettan ja Kygon kanssa: En osannut odottaa tällaista vastaanottoa

Nuoren kotimaisen tuottajan ura on lähtenyt lentoon vauhdilla.

Alex Mattson ja Mari Hautamäki // Kuva: YleX/Nadja Kamara

Tuottaja Alex Mattson julkaisi UFO-debyyttisinglensä viime kuussa. Nuori lahjakkuus on kiinnitetty kansainväliselle Ultra Music -yhtiölle, jolle levyttävät myös deadmau5, David Guetta, Steve Aoki ja Kygo. Suomessa Mattsonia edustavat Sony Music Finland ja Fried Live.

EDM-lupaus opiskeli elektronisen musiikin tuottajaksi Amsterdamissa vuoden pituisessa koulussa.

- Siitä oli älyttömästi hyötyä, Mattson kertoo YleX:n Uuden musiikin iltavuorossa.

Aiemmin hevistä tykänneellä Mattsonilla on bänditausta, mutta hän kiinnostui elektronisesta musiikista jo 14-vuotiaana.

- Erotun muista EDM-artisteista omalla soundillani. Bändipohja kuuluu musassa ja mulla on kunnon kertosäkeet kappaleissa.

Nuoresta iästään huolimatta Mattson on ehtinyt jo pitkään istua koneen ääressä hiomassa kappaleitaan. Tuore UFO-kappale kipusi Spotifyn viraalilistan ykköseksi heti julkaisun jälkeen.

- Mulla oli hyvä fiilis biisistä, mutta en osannut odottaa näin hyvää vastaanottoa. Biisi syntyi heti valmistumisen jälkeen Suomessa.

Kuuntele haastattelu alta.

Lue myös:

Alex Mattson: Mulle musan teko ei ollut aluksi niin vakavaa

Alex Mattson vai Herman suoraan soittarille?