Hyppää pääsisältöön

Hyveenä omaperäisyys

Bachin lapsikatraasta kolmesta tuli aikansa tunnetuimpia säveltäjiä. Kahta heistä on tavattu arvostaa, mutta vanhimman eli Wilhelm Friedemann Bachin osana on ollut joutua historian sylkykupiksi, menetetyksi suuruudeksi. Epäreilu kohtelu ei poista sitä tosiseikkaa, että kyseessä on silti hieno säveltäjä, yksi tärkeimmistä hahmoista barokin ja klassismin välimaastossa. Hieman balsamia suo nuoren kosketinsoitintaiturin Maude Grattonin uutuuslevy W.F. Bachin kosketinsoitinkonsertoista.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Johann Sebastian Bachin monipäisestä lapsikatraasta vanhin, Wilhelm Friedemann Bach, on tyypillisesti ollut se boheemi-Bach. Isänsä silmäterästä tuli kuulemma juoppo eksentrikko, esiromanttinen rappiotaiteilija. Hän ei tahtonut saanut mitään sävellettyä, vaan joutui myymään isänsä käsikirjoituksia pelivelkojensa tähden.

Legendassa on puolet totta, sillä Wilhelm Friedemann todella oli esiromantikko kuten pikkuveljensä, Berliinin-Bach Carl Philipp Emanuele, jota pidetään pohjoissaksalaisen Sturm und Drangin tärkeimpänä säveltäjänä. Wilhelm Friedemann oli myös sikäli boheemi että jättäytyi freelanceriksi aikana, jolloin koko ajatus vapaasta taiteilijasta oli vasta nupullaan—samaista polkuahan seurasi hieman myöhemmin W.A. Mozart muuttaessaan Wieniin.

Bachin vanhimman pojan kohdalla vapaaksi taiteilijaksi jättäytyminen tapahtui vasta kuudenkymmenen ikävuoden korvilla, sitä ennen Wilhelm Friedemann oli kahdessa pitkäaikaisessa virkasuhteessa, ensin Dresdenissä ja sitten Hallessa. Häntä pidettiin aikansa kenties parhaana urkurina Saksassa. Säveltäjänä hän tosiaan oli moniin aikalaisiinsa verrattuna miedommin tuottelias, mutta sitäkin kiinnostavampi ja eittämättä originelli.

Soolokosketinsoitinteostensa lisäksi Wilhelm Friedemann Bach sävelsi kuutisen konserttoa cembalolle ja jousille. Näistä kolme on nyt saatavilla erinomaisesti periodisoittimin esitettynä, uusvanhoina tulkintoina: vuonna 1983 syntynyt nouseva sormiokyky Maude Gratton on Il Convito -yhtyeineen levyttänyt konsertoista sekä ensimmäisen että viimeisen ja yhden siltä väliltä, tarkemmin 1730-luvun ja 60-luvun lopun aikajänteeltä.

Maude Gratton cembalonsa ääressä sekä Il Conviton jousikvintetti tuovat esiin Wilhelm Friedemannin elohopeamaisen nopeat tunnelmanvaihdokset, isältä perityn polyfonian ja satsin taituruuden sekä milloin galantit, milloin tunteikkaat ilmeilyt erinomaisen uskottavasti. Tämä todella oli aikansa avantgardea, senkin voin myöntää todeksi Wilhelm Friedemannin legandassa.

Wilhelm Friedemann Bach: Konsertot cembalolle sekä jousille a-molli, D-duuri sekä e-molli; Sinfonia F-duuri; Allegro e forte d-molli. - Maude Gratton, cembalo, sekä Il Convito. (Mirare, Mir 162).

Kuuntele Uudet levyt 4.3.2016, toimittajana Ville Komppa.