Halu auttaa, liikkuminen luonnossa, läheisen epätoivo - poliisin lisäksi kadonneita etsivät monin eri syin vuosittain sadat vapaaehtoiset. Ihmiset ympäri maan etsivät itselleen ennalta vieraita kadonneita, useissa tapauksissa omaisten pyynnöstä. Kun vihjeiden tulo päättyy, etsitään kadonnutta kuin neulaa heinäsuovasta.
Kadonnutta henkilöä etsivät ensisijaisesti viranomaiset. Suomessa poliisin käytettävänä on muun muassa Punaisen Ristin koordinoiman Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA) maanlaajuinen vapaaehtoisten etsijöiden verkosto. Sen valmiuspäivystysjärjestelmän avulla poliisin on mahdollista hälyttää etsintäjoukot ennalta sovituille tapaamispaikoille erittäin nopeasti. Laajojen alueiden haravoinnin tehostamiseksi VAPEPA kehittää uusia etsintämenetelmiä ja harjoituttaa jäsenryhmiensä etsijöitä vuosittain.
VAPEPA:n lisäksi viime aikoina on noussut myös viranomaisten piiriin kuulumattomia vapaaehtoisten etsijöiden ryhmiä. Nämä vapaaehtoiset jatkavat etsintöjä myös viranomaisetsintöjen loputtua. Yksi tällaisista ryhmistä on Kadonneen Etsintä, joka perustettiin Nela Utkinan Nuuksiossa käytyjen etsintöjen aikana. Sunnuntaina 29.11. Kadonneen Etsintä -ryhmän vapaaehtoiset etsivät kadonnutta Saku Inomaata tämän katoamispaikan lähialueilta Tervakosken, Leppäkosken ja Ryttylän välimaastossa. Pääkaupunkiseudulta sadan kilometrin matkan tulleet vapaaehtoiset kertoivat etsivänsä halusta auttaa. Toisille myös ulkoilu luonnossa on hyvä syy matkan tekoon.
- Sillä ajatuksellahan lähdetään, ja toivotaan, että löytyy. Siihen on valmistauduttu ja sitä toivotaan.
- Ja jos jokainen miettis omalle kohdalle että sattuis tällainen tapaus, ni toivois varmaan kaiken mahdollisen avun.
Viralliset etsinnät päättyvät poliisin harkinnan mukaan, kun johtolangat on seurattu ja vihjeet tarkastettu. Epäviralliset etsinnät jatkuvat etsijöiden motivaatiosta ja yritteliäisyydestä riippuen pitkäänkin. Saku Inomaan tapauksessa omaiset ja vapaaehtoiset jakoivat ilmoituksia katoamisesta ja etsinnöistä lähialueen taloihin ja keskuksiin kuukausia virallisten etsintöjen loputtua.
Etsijät käyttävät näkö-, kuulo- ja hajuaistiaan maastossa liikkuessaan. Etsintäkoirasta on kuitenkin etsijälle merkittävä apu. Viranomaisten käyttämien virkakoirien koulutus ja rekisteröinti on luvanvarainen prosessi. Etsintäkoiria koulutetaan kuitenkin samoilla tavoin myös itsenäisesti ja eri kursseilla.
Kadonneen henkilön etsintään on käytössä järjestelmällisiä metodeja. Maastoetsinnässä vapaaehtoiset etenevät maastossa linjassa, kun maaston kuljettavuus ja etsijöiden lukumäärä sen sallii. Pienemmissä ryhmissä etsintää tehdään usein valiten paikat pistokoeluontoisesti. Paikkoja valitessa pyritään samaistumaan kadonneeseen: Minne eksynyt tai esimerkiksi huonovointinen ihminen menisi hakemaan suojaa? Tiensivut, ojat ja pitkät heinikot ovat kaikki tarkkaavaisuutta vaativia paikkoja. Suomen luonnossa liikkuu sienestys-, marjastus- ja metsästyskaudella runsaasti ihmisiä. Tavallinen kulkija ei kuitenkaan välttämättä osaa kiinnittää huomiota oikeisiin paikkoihin.
Kadonneen omaisille etsinnät tuovat tukea. Omaisille usein annettu neuvo on oman harkinnan mukaan olla osallistumatta etsintöihin. Sakun läheiset kuitenkin ovat olleet mukana useissa maastoetsinnöissä. Omaisille etsintä ei kuitenkaan lopu päivän päättyessä. Kadonnutta läheistä etsii vastaantulijoiden katseesta ja kaukaa piirtyvän hahmon ryhdistä vielä pitkään tämän jälkeen.
Kuvia jaksosta 3 - Arpapeliä ja tummia hahmoja
Seuraavassa jaksossa Leena vierailee mökillä, josta Sakun lähti katoamispäivänään. Sakun äiti lukee päiväkirjamerkintöjä kokemuksistaan katoamisajalta. Hän ja Sakun veli kertovat, millä tavoin voi koittaa selvitä surun kanssa silloin, kun läheinen on kadoksissa pitkän aikaa.
Voit liittyä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun jäsenjärjestöön täällä.
