Hyppää pääsisältöön

Juho: "Pojatkin voi olla au paireja"

Juho Sydneyssä
Juho. Juho Sydneyssä Kuva: Yle au pairit australiassa

Juho tekee parhaansa tutustuakseen perheen 14‐vuotiaaseen Alissaan, mutta joutuu myös melkoiseen Alissan käsittelyyn. Käänteitä riittää: Juho ja Isabella järjestävät isänperheidensä vanhemmille sokkotreffit keskenään. Juho päätyy myös au pair -hostinsa kanssa tanssilattialle. Uuden kauden jaksot Yle Areenassa alkaen keskiviikosta 9.3.

Juho Takkinen on Piikkiöstä kotoisin oleva 24-vuotias nuori mies. Juho on kouluttautunut kokiksi, mutta on työskennellyt lasten parissa koulussa ja päiväkodissa.

Lastenhoito tuntuu Juhosta hyvältä vaihtoehdolta tulevaisuuden ammatiksi, mutta hän haluaa kuitenkin vielä selvittää, onko se hänen juttunsa.

Haluan rikkoa stereotypioita.

- Haluan rikkoa stereotypioita ja näyttää, että pojatkin voi olla au paireja siinä missä tytötkin.

Sinkkuna viihtyvä miehenalku haluaa matkustella ja nähdä maailmaa ennen kuin vaimo, lapset ja asuntolaina tulevat ajankohtaisiksi - vaikka vanhemmat ja sukulaiset ovatkin jo sitä mieltä, että Juhon tulisi tietää, mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa.

- Koskaan ei voi sanoa ei, Juho muotoilee elämänohjeekseen.

Australiassa Juho lämpenee Susalle ja haikailee tämän perään, mutta Juholla ja Susalla saattaa olla eri käsitykset kohtaamisestaan.

SEURAA au paireja Facebookissa ja Instagramissa: @aupairit.

Kaikki 9 jaksoa Yle Areenassa 9.3. alkaen ja televisiossa aina maanantaisin klo 20.30 TV2 alkaen 14.3.