Hyppää pääsisältöön

Kastraattitaidetta voi tulkita näinkin

Kastraattien ääni oli jotain ainutkertaista, sellaista, jollaista emme voi toisintaa. Nyttemmin kontratenoreiden falsettilaulu on toki noussut vakuuttavalle tasolle, ja kaiketi se antaa vihjeitä siitä, mitä kastraattien taide on voinut olla. Mutta miksei osviittaa voisi yhtä hyvin saada taitavien naislaulajien tulkinnoista, etenkin, kun heidän kohdallaan taso on, luvan kanssa sanottuna, leveämpi.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Kun ikuinen kaupunki Rooma salli oopperateattereiden avata ovensa vuonna 1710, alkoi kastraattien kultakausi: naisten oli edelleen kiellettyä esiintyä kirkossa tai teatterissa, ja niinpä jo vähintään naisääniä paikkaamaan tarvittiin poikasten lisäksi korkeaäänisiä miehiä.

Myös oopperassa sankarroolit kirjoitettiin kastraateille, joiden vahvuutena oli korkea ääniala miehen ruumiissa, miehen värkeillä, niin kuin sanotaan. Se toimenpide, jolla tämä saatiin aikaan, oli tietenkin kielletty, mutta niinhän moni muukin asia on ollut kiellettyä ja silti aivan yleistä, katolisen kirkonkin vaikutuspiirissä.

Domenico Gizzi oli Rooman johtavia kastraatteja 1700-luvun alkupuolella, välillä jopa arvostetumpi kuin itse Farinelli. Gizzille sävellettyjä ooppera-aarioita on nyt saatavana levyllinen taiturillisen Roberta Invernizzin tulkitsemana. Invernizzi ei tietenkään ole mies, vaan nainen, mutta onko sukupuolella niin väliä—minusta se on makuasia.

Ja minulle käy Invernizzin tulkinnat aivan yhtä autenttisina kuin kontratenoreiden. Kysymyshän on ensisijaisesti laulutaiteesta, ja teoksista korkealle äänelle. Invernizziltä kaipaisin pikemminkin hieman seikkailuhenkeä kertauksiin ja kadenssipaikkoihin: koristelun, hetkessä säveltämisen ja improvisoinnin taito kun oli suuren taiteilijan tunnusmerkeistä yksi olennaisimpia silloin aikanaan.

"Arias for Domenico Gizzi". - Musiikkia Francesco Feon, Leonardo Vincin, Alessandro Scarlattin, Giovanni Battista Costanzin, Giovanni Bononcinin, Domenico Sarron ja Nicola Porporan oopperoista. - Roberta Invernizzi, sopraano, sekä I Turchini, joht. Antonio Florio. (Glossa, GCD 922608)

Kuuntele Uudet levyt 4.3.2016, toimittajana Ville Komppa.