Hyppää pääsisältöön

Afrikan menestyksen reseptit

Peik Johansson esittelee Afrikan talouskomission guineabissaulaisen johtajan Carlos Lopesin ajatuksia.

YK:n Afrikan talouskomission johtaja Carlos Lopes kirjoittaa Afrikan maiden talouskasvusta ja viime vuosien sosiaalisesta kehityksestä New African -lehden julkaisemassa kansijutussa otsikolla It is Africa’s Time, On Afrikan aika. Afrikan maiden keskimääräinen talouskasvu on ollut vuosituhannen vaihteesta lähtien jatkuvasti yli viiden prosentin ja maailmantalouden taantumista huolimatta selvästi nopeampaa kuin muissa maanosissa. ”Maailman kymmenestä nopeimman talouskasvun maasta kahdeksan sijaitsee Afrikassa”, Carlos Lopes toteaa. Maailmanpankin tuoreimman tilaston mukaan maanosan talouskasvun kärkimaita ovat Etiopia, Kongon demokraattinen tasavalta ja Norsunluurannikko.

partainen silmälasipäinen mies
partainen silmälasipäinen mies Carlos Lopes

Carlos Lopes korostaa etenkin tietotekniikan nopean leviämisen merkitystä maanosan kehityksessä. Kun vielä vuosituhannen vaihteessa vain yhdellä afrikkalaisella sadasta oli matkapuhelin, tänä päivänä lähes 70 prosenttia maanosan asukkaista kantaa mukanaan matkapuhelinta. Afrikassa on nykyään enemmän matkapuhelimen käyttäjiä kuin Yhdysvalloissa, Intiassa tai koko Euroopassa.
Carlos Lopes toteaa myös, että toisin kuin katastrofiuutisten määrästä voisi päätellä, suurin osa afrikkalaisista elää tänä päivänä maissa, joissa järjestetään säännöllisesti demokraattisia vaaleja ja noudatetaan jokseenkin hyvää hallintoa. Ja mikä tärkeintä, suurimmassa osassa Afrikkaa vallitsee rauha.

”Talousmittareilla katsottuna Afrikan mailla ei ole koskaan mennyt yhtä hyvin sitten maiden itsenäistymisen. Afrikan maiden yhteenlaskettu kahden ja puolen biljoonan dollarin bruttokansantuote on yli neljä kertaa suurempi kuin mitä maanosan maiden yhteenlaskettu bruttokansantuote oli vuosituhannen vaihteessa. Afrikan maissa viime vuosina tapahtunut talouskasvu on yksi maailmanhistorian nopeimmista. Kiinalta kesti 12 vuotta kaksinkertaistaa bruttokansantuote asukasta kohti. Intiassa samaan saavutukseen meni 17 vuotta. Yhdysvalloissa ja Saksassa tähän meni 30 ja 60 vuotta.”

Länsi-Afrikassa sijaitsevasta entisestä Portugalin siirtomaasta Guinea-Bissausta kotoisin oleva Carlos Lopes on kehitystalouteen erikoistunut ekonomisti. Hän on väitellyt tohtoriksi Sorbonnen yliopistossa Pariisissa, tehnyt pitkän uran useissa eri YK-järjestöissä ja ollut YK:n Afrikan talouskomission johtajana vuodesta 2012.

Lopes selittää Afrikan maiden hurjaa talouskasvua kolmella tekijällä. Ensinnäkin makrotalouden puitteet ovat olleet yritystoiminnalle otolliset ja maanosaan on saatu aiempaa enemmän ulkomaisia investointeja. Afrikka on tällä hetkellä maailman toiseksi houkuttelevin ulkomaisten sijoitusten kohde, heti Intian jälkeen. Toiseksi, Afrikan maiden luonnonvaroilla on ollut suuri kysyntä maailmalla, ennen muuta Kiinan teollisuuden yhä kasvavan raaka-aineiden tarpeen vuoksi. Afrikan talouskasvun jatkumisen kannalta kaikkein keskeisin tekijä on kuitenkin se, että Afrikan maihin on syntynyt merkittävä keskiluokka, joka pitää yllä kotimaista kulutuskysyntää. Missään muualla maailmassa keskiluokka ei kasva yhtä nopeasti kuin Afrikassa. Lopesin mukaan tänä päivänä joka kolmannen afrikkalaisen lasketaan kuuluvan keskiluokkaan.

Samalla Afrikan maissa on otettu suuria edistysaskeleita useiden eri sosiaalisten indikaattorien osalta. Useimmissa Afrikan maissa yli 90 prosenttia peruskouluikäisistä lapsista pääsee nyt kouluun. Joka toisessa Afrikan maassa tyttöjen osuus peruskoulujen oppilaista on vähintään puolet. Alle viisivuotiaiden lasten kuolleisuus on vähentynyt 38 prosenttia viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana, ja synnytyksessä menehtyvien äitien määrä on laskenut lähes puoleen aiemmasta, Carlos Lopes kirjoittaa.

”Silti nämä saavutukset eivät ole riittäviä. Köyhyys on edelleen laajalle levinnyttä. Afrikan maat ovat myös erittäin epätasa-arvoisia, niin varallisuuden tai tulojen määrällä mitattuna kuin myös julkisten palvelujen saatavuuden osalta. Maailman kymmenestä eriarvoisimmasta maasta seitsemän sijaitsee Afrikassa. Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vuoksi talouskasvu ei ole vähentänyt köyhyyttä yhtä suuressa mitassa. Haasteena onkin luoda kaikkia kansanosia hyödyttävää kestävää kehitystä. Viimeksi kuluneen 15 vuoden aikana tapahtunut talouskasvu ei ole onnistunut muuttamaan talouden rakenteita niin, että olisi luotu riittävästi uusia työpaikkoja ja kyetty vähentämään köyhyyttä.”

Carlos Lopes peräänkuuluttaa Afrikan mailta rakenteellisia muutoksia talouteen, jotta uudet investoinnit toisivat aina myös uusia työpaikkoja, lisäisivät ihmisten tuloja ja loisivat puitteita kotimaisen teollisuuden kasvulle. Useimpien Afrikan maiden taloudet perustuvat yhä maatalouteen. Afrikan maiden osuus maailman teollisuustuotteiden viennistä on edelleen vain kaksi prosenttia. Suurin osa maailman teollisuustuotannosta tapahtuu tänä päivänä Aasian maissa, joiden osuus koko maailman teollisuustuotteiden viennistä on peräti 70 prosenttia.

Carlos Lopesin mielestä myös Afrikan maiden tulisi panostaa rajusti maanosan omaan teollistumiseen ja aiempaa tiiviimpään taloudelliseen yhdentymiseen. Maanosa tarvitsee hänen mukaansa myös visionäärisiä johtajia, jotka kykenevät mobilisoimaan kaikki yhteiskunnan osat yhteisten kehitysponnistelujen taakse.
Carlos Lopes uskoo, että aika on kypsä Afrikan maiden mittavalle kehitysharppaukselle, useiden maanosan kehitykselle suotuisien tekijöiden vuoksi. Lopes puhuu neljästä megatrendistä, jotka tulevat vaikuttamaan koko maailman tulevaisuuteen ja ovat erityisen suosiollisia Afrikan maille.

Lopesin ennustama ensimmäinen megatrendi liittyy väestön ikäjakaumaan. Siinä missä muualla maailmassa väestö vanhenee ja yhä harvemmat työikäiset joutuvat huolehtimaan kasvavasta määrästä eläkeikäisiä, Afrikassa väestö sitä vastoin nuorenee ja työikäisten osuus väestöstä kasvaa. Jos nykyiset väestöennusteet pitävät jatkossakin paikkansa, niin tämän vuosisadan loppupuolella Afrikan maiden työikäisen väestön määrä tulee olemaan lähes puolet koko maapallon työikäisestä väestöstä. Afrikkalaisten merkitys koko maailman kehitykselle tulee siis kasvamaan huomattavasti, Lopes kirjoittaa. Väestörakenteen muuttuminen johtaa aiempaa suurempaan kysyntään työpaikoista ja edellyttää Afrikan nykypäivän päättäjiltä suurta moraalista vastuuta myös tulevien sukupolvien etujen huomioonottamisesta poliittisessa päätöksenteossa.

Carlos Lopesin ennustama toinen megatrendi on kaupungistuminen.

”Afrikan maiden kaupungistuminen tulee olemaan kaikkien aikojen nopeinta ihmiskunnan historiassa. Ennusteiden mukaan vuoteen 2050 mennessä enemmistö Afrikan maiden asukkaista asuu kaupungeissa. Samaan aikaan maanosan väestön uskotaan kasvavan nykyisestä miljardista asukkaasta kahteen miljardiin. Muuttoliikkeet Afrikan maiden välillä tulevat myös lisääntymään, ennen muuta alueellisen yhdentymisen ansiosta. Kaupunkien on varauduttava tulevaan kasvuun. Energiantarve lisääntyy, ja terveyspalvelujen kysyntä kasvaa. Kaupungistuminen aiheuttaa myös paineita ympäristölle. Afrikan kaupunkien muuttaminen kasvun ja yhteiskunnallisen muutoksen moottoreiksi edellyttää infrastruktuurin suunnittelua, joka perustuu hiiliniukkoihin ja ilmastokestäviin ratkaisuihin.”

Carlos Lopesin ennustama kolmas megatrendi liittyy tietotekniikan yleistymiseen ja sen laajempaan hyödyntämiseen. Tietotekniikka tarjoaa työpaikkoja Afrikan maiden nuorelle väestölle, vähentää yritysten kustannuksia ja avaa aivan uusia mahdollisuuksia yhteydenpitoon, kanssakäymiseen ja liiketoimintaan alueilla, jotka ovat aiemmin olleet kehityksestä syrjässä heikkojen liikenne- ja viestintäyhteyksien vuoksi.
Lopesin neljäs megatrendi koskee ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja sisältää Afrikan maille sekä suuria uhkia että mahdollisuuksia. Ilmaston lämpeneminen tulee pakottamaan monet muuttamaan pois kotiseuduiltaan, viljelykasveja on vaihdettava uusiin, ja eräillä alueilla kokonaisista elinkeinoista on luovuttava kuivuuden tai rannikkoalueiden eroosion takia. Mutta Lopesin mukaan ilmastonmuutos tarjoaa Afrikan maille myös uusia mahdollisuuksia ennen muuta uusiutuvan energian käytön kasvun ansiosta. Aurinkovoiman, tuulivoiman ja vesivoiman käyttökustannukset vähenevät fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna, mikä hyödyttää teollistuvia Afrikan maita ja näiden kasvavaa energiantarvetta. Mutta lisäksi Afrikassa on valtavasti potentiaalia valjastaa aurinkovoimaa ja muita uusiutuvia energiamuotoja kaupallisiin tarkoituksiin. Afrikan maista voisi hyvin tulla maailman tärkeimpiä energiantuottajia, jos asiat suunnitellaan oikein.

”Mikä sitten tulee olemaan teollistumisen merkitys Afrikassa? Maanosan on ehdottomasti hyödynnettävä paremmin luonnonvarojaan edistääkseen teollistumista. Öljyn ja mineraalien kysyntä tulee jatkossakin ylläpitämään talouskasvua, mutta raaka-aineiden hintojen lasku muistuttaa meitä siitä, ettei Afrikka voi jäädä lisäarvoketjun alimmalle portaalle. Jatkossa Afrikan maat eivät voi vain myydä halpoja raaka-aineita siirtomaa-ajalta periytyvän mallin mukaan, vaan meidän tulee tuottaa enemmän lisäarvoa. Paikallisten maataloustuotteiden jalostustuotanto on jo monissa Afrikan maissa pitkälle kehittynyt teollisuuden ala – ja hyvä osoitus siitä, että kotimainen jalostusteollisuus voi menestyä Afrikassa.”

Carlos Lopes korostaa sitä, ettei ole olemassa yhtä ainoata kaikille maille sopivaa keinoa siirtyä maatalousyhteiskunnasta ja jalostamattomien raaka-aineiden vientiin perustuvasta taloudesta teollisuusmaaksi. Oppia voi kuitenkin ottaa muista maista, jotka ovat onnistuneet muuttamaan elinkeinorakennettaan ja menestyksekkäästi kehittäneet omaa jalostusteollisuuttaan. Esimerkkejä tällaisista menestystarinoista ovat Lopesin mukaan ainakin Intia, Brasilia, Venezuela sekä Kaukoidän maat Indonesia, Malesia ja Thaimaa. Kotimaisille kasvuyrityksille myönnetyillä tukiaisilla ja verohelpotuksilla oli suuri merkitys etenkin Malesian teollistumisessa.

Carlos Lopes muistuttaa kuitenkin myös siitä, että Afrikan maat ovat Aasian ja Latinalaisen Amerikan kehittyviin maihin verrattuna ikään kuin jälkijunassa ja joutuvat sen vuoksi mukautumaan olemassa olevaan maailmantalouden tilanteeseen. Globaalissa taloudessa lisäarvoketju on muuttunut niin, että juuri mitään tuotetta ei valmisteta samassa maantieteellisessä paikassa alusta loppuun. Afrikan maiden tulisikin Lopesin mukaan löytää itselleen sopivat segmenttinsä ja markkinarakonsa joillakin tarkemmin rajatuilla globaalin teollisuustuotannon osa-alueilla.

Afrikan maiden taloudellinen yhdentyminen tulee myös olemaan Lopesin mukaan elintärkeää, samoin kuin paikallisten pääomien valjastaminen maanosan taloudellisen ja inhimillisen kehityksen hyväksi. Afrikan maiden omien finanssilaitosten hallussa on nimittäin paljon enemmän pääomaa kuin moni osaisi kuvitellakaan. Carlos Lopesin kirjoituksensa lopuksi mainitseman summan rinnalla ainakin kehitysavun määrä alkaa tuntua mitättömältä.

”Kauppa on keskeinen edellytys teollistumiselle. Afrikan maiden tulee ennen kaikkea lisätä keskinäistä kauppaansa, jotta markkinat ovat kyllin suuret paikallisten teollisuustuotteiden menestymiselle. Itä-Afrikan ja eteläisen Afrikan maiden talousyhteisöjen yhdistyminen yhtenäiseksi vapaakauppa-alueeksi tulee luomaan alueellisia lisäarvoketjuja ja myös edesauttamaan sitä, että hyödyt jakautuvat aiempaa tasaisemmin Afrikan maiden kesken. Toinen teollistumisen edellytys on, että Afrikan maiden omia säästöjä päästään hyödyntämään tehokkaammin talouskehityksen rahoittamisessa. Vuosikausia on puhuttu vain kehitysavusta, jonka suuruus on vuosittain noin 50 miljardia dollaria, samalla unohtaen, että Afrikan maiden eläkerahastojen, keskuspankkien ja liikepankkien hallussa on pitkälti käyttämättömänä noin biljoonan dollarin arvosta pääomaa.”

Peik Johansson

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta