Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Historia pääkuva

Lukioissa opiskellaan historiaa Twitterin avulla

#ue2lalu-twitterprojektiin liittyvä kuva. martti lutherin tililtä
Lapuan lukiolaisten julkaisema Martti Luther -meemi. #ue2lalu-twitterprojektiin liittyvä kuva. martti lutherin tililtä Kuva: Kuvakaappaus Twitter.comista martti luther

Twitterissä voi elää muutakin kuin nykyaikaa, eikä henkilöllisyydenkään tarvitse olla oma. Tämä mahdollistaa henkilökeskeisten aiheiden opiskelun roolipelin lailla. Twiittaamista on kokeiltu eri lukioissa hyvin tuloksin.

Katolilainen munkki Martti Luther oli tympääntynyt katolilaiseen kirkkoon. Hän päätti naulata saksalaisen Wittenbergin tuomiokirkon oveen näkemyksensä, millainen kirkon tulisi olla.

Vasaroottin 95 teesiä Wittenbergin kirkon oveen. Viiren tuuman naulalla viälä. On ja pysyy.
#kakkosnelonen #viistuumaanen #UE2Lalu #Ovi

Tämä on Twitterissä julkaistu Lapuan lukiolaisten näkemys Lutherin teesien naulaamisesta noin 500 vuotta myöhemmin. Uskonnon toisen eli kirkkohistorian kurssin opiskelijat loivat Twitteriin tärkeimpiä uskonpuhdistuksen ajan henkilöitä, joihin he eläytyivät niin aidosti kuin mahdollista. Opiskelu oli mielekkäämpää, koska opittua sai soveltaa oman henkilön kautta.

Sellaisetkin yksityiskohdat, kuin miltä Wittenbergin kirkon sunnuntaimessussa näytti, alkoivat kiinnostaa.

– Minä olin aivan pöllämystyneenä, että “Vau!”, ikinä ei ole oppilas kysynyt lauantai-iltana, mitä 1500-luvulla kirkossa voisi näkyä, uskonnon opettaja Jaana Holma hehkuttaa Skypessä Lapuan koululta.

Skip Twitter post

Skip Twitter post

Skip Twitter post

Ainakin Lapuan, Iitin, Kuopion lyseon ja Siilinjärven lukioissa tällaista twitteropiskelua on kokeiltu. Opiskelijoita ei ole pakotettu Twitteriin, eikä oppitunteja ja kokeita ole korvattu twiittaamisella, joten kaikkea ei ole yritetty omaksua sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Lapuan UE2 muuttui #UE2LaLu:ksi, kun puhelimet kaivettiin esiin yleensä kymmenen minuuttia ennen tunnin loppua. Twiittaaminen keskittyi reformaation ajan Wittenbergiin 1500-luvulle, vaikka UE2-kurssista se on vain yksi osa.

Ensimmäisenä twitteropiskelua kokeili Siilinjärven lukio, jonka historian opettaja Aira Roivainen aloitti opiskelijoidensa kanssa talvisodan twiittaamisen marraskuussa 2014. Samaan aikaan alkoi Ylen #sota39, jossa talvisodan tapahtumat ja talvisodan aikaisen hallituksen keskustelut twiitattiin reaaliajassa. Lukiolaisten,Ylen ja historiasta muuten innostuneiden perustamat tilit elivät talven ajan Twitterissä 75 vuoden takaista aikaa. Kaikkien, myös lukiolaisten luomat tilit saivat ulkopuolisia seuraajia.

Twitter?

Twitter on mikroblogipalvelu, eli yksinkertaistettuna se koostuu tekstiviestin mittaisista kirjoituksista. Ne voivat olla heittoja, ajatuksia, kuulumisia omille seuraajille, tai twiiteillä voi käydä keskustelua muiden tilien kanssa. Twiitteihin voi myös liittää esimerkiksi kuvia ja videoita.

Twitterissä pitävät majaansa muun muassa poliitikot, artistit, isot korporaatiot ja ne ihan tavalliset ihmiset, mutta myös Mäntyniemen Herra, Darth Stubb, Every Finnish Word, trollit ja kasvottomat identiteetit. Mäntyniemen Herra parodioi presidentti Sauli Niinistöä, Darth Stubb valtiovarainministeri Alexander Stubbia, ja vastaavia parodiatilejä on lukuisia. Every Finnish Word on esimerkki koodiin perustuvasta botista, joka twiittaa suomen sanakirjan sisällön sana kerrallaan.

Twitterissä ei tarvitse olla omana itsenään tai tosissaan. Se mahdollistaa propagandan levittämisen ja ikävän kirjoittelun nimimerkkien takaa, mutta nimimerkin takana voi yhtä lailla olla lapualainen opiskelija, joka eläytyy Martti Lutheriksi.


Twitteropiskelu on eri tavalla avointa kuin koululuokassa yleensä. Julkisen luonteen vuoksi opiskelijat rustailevat twiittejä kenen tahansa iloksi. Esimerkiksi lapualaisella Martti Lutherilla ja siilinjärveläisellä Josif Stalinilla on yhä kurssin päättymisen jälkeen toista sataa seuraajaa (4.3.2016).

Kasvatustieteen tohtori Matti Rautiainen vertailee marraskuussa 2015 julkaistussa Kokeileva historian ja yhteiskuntaopin opetus -julkaisussa Englannin ja Suomen historian opetuksen eroja. Suomessa opiskelu on opettajalähtöistä historiallisten tietojen opettelua, kun Englannissa panostetaan historian ymmärtämiseen ja opiskelijoiden omaan ajatteluun.

– Rooliin eläytyminen voi tarjota jotain sellaista, mikä ei ole perinteisen historian tutkimuksen, asiakirjojen tulkinnan, avulla mahdollista saavuttaa. Jos roolit, elämyksellisyys, leikillisyys tai pelillisyys voi auttaa tässä prosessissa, miksemme käyttäisi sitä? hän kirjoittaa.

Rautiainen mainitsee tärkeäksi historiallisen empatian eli myötätuntoisen eläytymisen. Hänen kaimansa Iitin lukiosta, Matti Rantonen, on kokeillut Twitterin käyttöä lähes kaikilla lukion historian kursseilla. Rantosen mukaan Twitterin avulla voidaan saavuttaa historiallinen empatia.

– Tämä mikrohistoria on ihan erilainen näkökulma, miten isot asiat vaikuttavat yhden ihmisen elämään. Pyritään kokemaan asioita toisen ihmisen silmin, Rantonen sanoo puhelimessa.
Skip Twitter post


(Martti Luther oli suuri hernekeiton ja oluen ystävä.)
Skip Twitter post

Twitterin käyttö on osoittautunut hyväksi syyksi ylittää luokkahuoneita ja oppiaineita. Lapuan lukiossa uskonpuhdistustwiittaukseen osallistui opiskelijoita usealta kurssilta, ja heillä oli mahdollisuus kuvaamataidon tunneilla piirtää omien hahmojensa profiilikuvat.

Iitin lukion #AateJaAika-projektissa yhdistettiin historian, filosofian ja uskonnon opiskelu. Opiskelijat pyrkivät parhaansa mukaan näpyttelemään twiittejä länsimaisten ajattelijoiden, kuten Immanuel Kantin, John Locken ja Martin Luther Kingin sormilla.

Toistaiseksi twitteropiskelu on ollut vain virkistävä lisä perinteiselle opiskelulle. Nähtäväksi jää, syrjäyttääkö se perinteistä opiskelua laajemmin tai voisiko se toimia muussakin kuin henkilökeskeisessä historian opiskelussa.

Vinkkejä historiatwiittaamiseen

  • Keskittykää henkilöihin ja mikrohistoriaan. Niiden kautta voi oppia isompia kokonaisuuksia.
  • Kokeilkaa twiittaamisen pelillistämistä, esimerkiksi jakamalla hyvistä twiiteistä pisteitä, jotka voivat vaikuttaa positiivisesti arvosanaan.
  • Rikastakaa tarinaanne kuvilla ja videoilla.
  • Välttäkää anakronismeja eli jonkun asian sijoittamista väärään aikakauteen. Keskiajalla ei liuttu hoverboardeilla.
  • Tehkää yhdessä. Hahmon voi luoda porukassa tai ryhmä voi luoda monta hahmoa.
  • Yrittäkää päästä henkilönne pään sisään. Hurmaava psykopaatti Josif Stalin tuskin twiittaisi samalla tavalla kuin vaatimaton Simo Häyhä.
  • Muistakaa, että panostettujen historiallisten twiittien kirjoittaminen voi viedä aikaa, vaikka ne olisivatkin lyhyitä.
  • Kokeilkaa seurata pitkää ajanjaksoa yhdestä näkökulmasta. Miten köyhät kokivat eri vuosisadat Euroopassa tai saksalainen perhe 1900-luvun vuosikymmenet?
  • Ottakaa mallia muista projekteista, kuten #Siihis4, #Iitti4, #UE2Lalu ja #AateJaAika.

Artikkelia varten on haastateltu myös Lapuan lukion opiskelijoita Emilia Kaitalahtea, Taavetti Korpelaa, Satu Suokkoa, Emilia Romppaista ja Suvi Suokkoa sekä Kuopion lyseon lehtoria Suvi Tirkkosta. Jutussa haastatellut osallistuvat huhtikuussa 2016 Ylen aloittamaan #titanicilla-projektiin, joka käsittelee 1900-luvun alun siirtolaisuutta.

  • 2019 kevät: historia

    Historian yo-koe ja YTL:n hyvän vastauksen piirteet.

    Historian ylioppilaskoe, ylioppilastutkintolautakunnan hyvän vastauksen piirteet ja Abitreenien yo-koelähetys.

  • 2018 syksy: historia

    Historian yo-koe ja YTL:n hyvän vastauksen piirteet.

    Historian ylioppilaskoe, ylioppilastutkintolautakunnan hyvän vastauksen piirteet ja Abitreenien yo-koelähetys.

  • Itämeren matkailuilta – Tule keskustelemaan laivamatkailusta

    Laivamatkailun ennen, nyt ja huomenna

    Suuri Itämeren matkailuilta – Millaisia muistoja sinulta on varhaisilta risteilymatkoilta? Millaisena näet laivamatkailun tulevaisuuden? Muistatko voiristeilyt Ruotsiin? Matkustitko Gdanskin ja Travemünden kautta Manner-Eurooppaan? Haluatko kysyä tämän päivän Itämeren matkailusta ja tulevaisuudennäkymistä?

  • 2018 kevät: historia

    Historian yo-koe ja YTL:n hyvän vastauksen piirteet.

    Historian ylioppilaskoe, ylioppilastutkintolautakunnan hyvän vastauksen piirteet ja Abitreenien yo-koelähetys.

Abitreenit

Oppimateriaalit

  • Navigaatiokuva aineelle Biologia.
    Navigaatiokuva aineelle Biologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto.
    Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Englanti.
    Navigaatiokuva aineelle Englanti. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Espanja.
    Navigaatiokuva aineelle Espanja. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Filosofia.
    Navigaatiokuva aineelle Filosofia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Fysiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Fysiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Historia.
    Navigaatiokuva aineelle Historia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Italia.
    Navigaatiokuva aineelle Italia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Kemia.
    Navigaatiokuva aineelle Kemia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Latina.
    Navigaatiokuva aineelle Latina. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Maantiede.
    Navigaatiokuva aineelle Maantiede. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Matematiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Matematiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Portugali.
    Navigaatiokuva aineelle Portugali. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Psykologia.
    Navigaatiokuva aineelle Psykologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ranska.
    Navigaatiokuva aineelle Ranska. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ruotsi.
    Navigaatiokuva aineelle Ruotsi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saame.
    Navigaatiokuva aineelle Saame. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saksa.
    Navigaatiokuva aineelle Saksa. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Suomi.
    Navigaatiokuva aineelle Suomi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Terveystieto
    Navigaatiokuva aineelle Terveystieto Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Uskonto.
    Navigaatiokuva aineelle Uskonto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Venäjä.
    Navigaatiokuva aineelle Venäjä. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi.
    Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli.
    Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli. Abitreenit

Seuraa Abitreenejä Instagramissa: @abitreenit