Hyppää pääsisältöön

Kuningatar-hitistä tuttu Kauniit & Uhkarohkeat ei oikeasti dissaa supertähtiä: "Taylor Swift ja Rihanna ovat ihania"

Kuningatar-biisillään debytoinut "Kaunarit" ei oikeasti pidä Rihannaa ja Taylor Swiftiä rumina hirviöinä.

Kauniit ja Uhkarohkeat Lauri ja Joonas

Kauniit & Uhkarohkeat on koostettu Home Junior sekä Frankie Say Relax -yhtyeiden tuhkista. Mistään jämäbändistä ei kuitenkaan ole kyse, sillä Kaunareinakin tunnetun bändin debyyttisingle on kerännyt jo lähes miljoona kuuntelua Spotifyssa. Bändi valittiin myös YleX Läpimurto -listalle ennen kuin se oli ehtinyt julkaista yhtään kappaletta.

Bändin kitaristi Lauri Halavaara ja melodinen perkussionisti Joonas Keronen kertovat, että Kuningatar -singlen menestys on ylittänyt kaikki bändin odotukset. Positiivisesta vastaanotosta huolimatta bändi pysyy nöyränä.

Suosiostaan huolimatta Kaunarit on herättänyt myös paheksuntaa. Sosiaalisessa mediassa bändille on närkästytty Kuningatar-biisin lyyrikoista, joissa Taylor Swiftiä ja Rihannaa kutsutaan rumiksi hirviöiksi. Bändi väittää kuitenkin miettineensä supertähtienkin tunteita.

- Mehän kaikki ollaan heidän suuria fanejaan. Mikäli joutuisimme selittämään heille lyriikoita, luulen, että saisimme oikean viestin perille. He ovat ihania.

Lyriikoiden todellinen sanoma onkin vertauksessa. Jos maailman kauneinta vertaa epätodelliseen ideaaliin, ei sekään tunnu miltään.

Debyyttisingle Kuningatar oli puolentoista vuoden työn takana, ja ensimmäinen levy on kovaa tahtia valmistumassa. Seuraavalle sinkkulohkaisun julkaisupäivää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta bändi uskaltaa kuitenkin luvata biisiä jo ennen kesää.

- Meillä on muutama kandidaatti, mutta ei olla itsekään vielä päätetty, mikä biisi julkaistaan seuraavaksi.

Loistokkaasta uransa alusta huolimatta ei Kauniit & Uhkarohkeat eivät ole vielä kertaakaan esiintyneet livenä. Tilanne tulee kuitenkin muuttumaan nopeammin kuin voisi odottaakaan, sillä bändi vetää ensimmäisen keikkansa huhtikuussa Kasmirin lämppärinä Helsingin Tavastialla.

Kasmirilta ja perkussionisti Joonakselta löytyy myös yllättävä yhteys.

- Olen työskennellyt hetkisen aikaa Tumpin (Kasmirin) kanssa samalla toimistolla, mutta siinä se.

Mitä treffivinkkejä Kaunareiden Lauri ja Joonas antaisivat Wommalle? Kuuntele koko Himotuimmat-haastattelu alta!

Lue myös:

Kauniit & Uhkarohkeat oli vielä tammikuussa tuiki tuntematon – vaikka kaikki levy-yhtiöt halusivat heidät talliinsa

Kauniit ja uhkarohkeat: Se teki tän bändin että kaikki ollaan intohimoisia popmusiikin suhteen