Hyppää pääsisältöön

Milla Paloniemen Kiroileva siili taipuu myös kuunnelmaksi: "V*ttu on liian ruma sana söpölle siilille"

Kiroilevan siilin luonut Milla Paloniemi kertoo kuunnelman olevan uskollinen alkuperäisille sarjakuville.

Milla Paloniemi vieraili YleX Viikonlopun Dana Hautasen haastattelussa. // Kuva: YleX/Toni Laaksonen

Kiroileva siili on naurattanut suomalaisia jo noin kymmenen vuoden ajan. Palkitusta sarjakuvasta on nyt tehty ensimmäinen kuunnelma, joka saa ensi-iltansa sunnuntaina Yle Radio 1:ssä.

- Kuunnelma on rakkaustarinan ja seikkailukertomuksen sekoitus, sarjakuvan luoja Milla Paloniemi kertoo YleX Viikonlopun haastattelussa.

Kuunnelmassa siiliä tulkitsee näyttelijä Tommi Eronen. Muissa rooleissa kuullaan muun muassa Laura Malmivaaraa ja Kari Ketosta. Kuunnelman on käsikirjoittanut Mikko Kaukolampi ja myös Paloniemi on ollut tekemisessä mukana.

- Olen käynyt läpi käsikirjoitusta, joka perustuu aika suoraan kuuteen ekaan Kiroileva siili -albumiin. En ole kauheasti puuttunut ohjelmaan, sillä se on niin uskollinen alkuperäisille sarjakuville, Paloniemi sanoo.

Kiroileva siili on suomalaisille samastuttava hahmo, joka ei nimensä mukaisesti pelkää pitää höyryjä sisällään. Yhtä sanaa siili ei kuitenkaan käytä, ja se on vittu. Kuunnelmassa v-sanan päällä kuullaan piippaus, kun taas sarjakuvassa käytetään *-merkkiä, kun sana mainitaan.

- Se on liian ruma sana niin söpölle eläimelle kuin siili. En oikein osaa perustella, miksi olen tehnyt tällaisen valinnan. Sarjakuvassa se toimii myös visuaalisena juttuna, Paloniemi selittää.

Kiroilu on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua, kun poppari Sannijulkaisi Että mitähän vittua -nimisen biisin. Paloniemi ei ole seurannut aiheesta käytyä vääntöä.

- En tajua, mitä vaarallista kiroilussa on. Sehän on ihmisen perustarve, pitää saada päästää höyryjä pihalle.

Kiroileva siili -kuunnelma esitetään sunnuntaina 6. maaliskuuta kello 15 ja uusintana maanantaina 7.3. kello 19.03. Lisäksi Yle Areenassa on katseltavissa kuunnelmasta tehty kuvitettu versio.

Lue myös:

V*tun etymologia

Sanni sanoo biisissään v*ttu– mitähän uutta tässä sitten on?

Milla Paloniemi: Kiroilevan siilin ansiosta voin tehdä sarjakuvia