Kylmäurtikarian voi testata kotona jääpalatestillä. Jos tulos on positiivinen, voi kyseessä olla kylmäurtikaria. Testaa asia Akuutin omalääkäri Risto Laitilan vinkin avulla.
Kylmäurtikaria
”Olen tänä talvena alkanut kärsiä kylmäurtikariasta. Miten sitä hoidetaan? Häviääkö vaiva koskaan lopullisesti?”
Kylmäurtikariasta on omakohtaistakin kokemusta. Yhtenä talvena alkoi silmittömästi kutista, jos kävin suihkussa tai varsinkin avannossa. Nilkkoja, reisiä ja käsivarsia alkoi kutista aivan julmetusti, ja niihin tuli myös punaisia laikkuja ja paukamia.
Antihistamiinilla vaivaa hoidetaan, mutta lääkettä pitää ottaa kaksin- tai jopa nelinkertainen määrä suositukseen verrattuna, ennen kuin se auttaa. Tavallisesti vaiva häviää itsekseen vuodessa tai kahdessa.
Kylmäurtikarian voi testata itsekin jääpalatestillä. Siinä oireilevaa kohtaa ihossa jäähdytetään pikku pussillisella jääpaloja yhdestä kymmeneen minuuttia. Jos iholle alkaa tulla kutinaa ja muutoksia, on testi positiivinen, eli urtikaria saattaa olla kyseessä.
Halkeilevat suupielet
”Suupieleni aukeavat jatkuvasti. Olen 30-vuotias nainen, syön monipuolisesti ja b-vitamiinikuurinkin olen useaan otteeseen ottanut. Ainoa mikä auttaa, on apteekin ihon bakteeri- ja hiivatulehduksiin tarkoitettu voide. Suupielet paranevat muutamassa päivässä voiteen avulla, mutta aukeavat taas usein jo viikossa. Onko minulla todella suupielissä jokin infektio? ”
Jos kysyjä olisi vanhempi ”potilas”, jolla olisi hammasproteesi, kyseessä sopisi hyvin olemaan hiivasienen aiheuttama tulehdus. Sen sijaan nuoremmilla tällainen angulaarikeiliitti on yleensä atooppinen alkuperältään – siis aivan kuin muuallekin ihoon tuleva atooppinen ihottuma. Nuorilla hiivasienen aiheuttama suupielten halkeileminen on harvinaista, eikä sitä tavallisesti hiivasienilääkkeillä hoidetakaan, vaan atooppisen ihon hoitoon tarkoitetuilla voiteilla. Koska tässä tapauksessa nuo lääkevoiteet ovat kuitenkin auttaneet, voi jatkaa niiden käyttöä.
Paksusuolen divertikkelit
”Olen 53-vuotias nainen jolla todettiin divertikkeleitä paksusuolessa. Miten niitä hoidetaan? ”
Divertikkeli on suolen limakalvon pullistuma, jonka syyksi ajatellaan liian vähäkuituinen ruokavalio. Suolihan tarvitsee työtä, ulostemassa, jota työntää eteenpäin. Jos tuota massaa ei ole, saattaa paineen voimasta suolen heikkoihin kohtiin syntyä divertikkeleitä. Ensimmäinen hoitokeino onkin laittaa ruokavalio kuntoon ja käyttää vaikka apteekin lääkekuituja – siis antaa sitä työtä suolelle.
Jos divertikkelit pääsevät tulehtumaan, on tilanne hankalampi. Ensimmäinen tulehdus vie monesti jopa sairaalahoitoon, ja antibiootteja tarvitaan. Tuore ruotsalaistutkimus tosin vähän ravistelee totuttua hoitolinjaa. Sen mukaan nimittäin särkylääkkeet - siis omahoito turvallisesti - voivat riittääkin toistuvien divertikkeleiden tulehduksen eli divertikuliitin hoidossa.
CRPS ja suun hoito
”Minulle on diagnosoitu vuonna 2004 sattuneen työtapaturman seurauksena CRPS-kipuoireyhtymä. Miksi CRPS-potilaiden hoidossa ei heti alusta saakka ole mukana suun terveyden hoitoa? Kuitenkin tiedetään, että lääkkeet vaikuttavat suun terveyteen, on kipupurentaa ja muita ongelmia.”
CRPS on vaikea kipuoireyhtymä, joka joillekin vamman jälkitilana saattaa syntyä. Syytä ei tiedetä. Tässähän suun terveys on uhattuna yhtäältä tuon kipupurennan takia, kun vaikka yöllä narskuttelee ja puree hampaita yhteen. Toisaalta myös lääkitys tuottaa ongemia, sillä hermokipulääkkeet saattavat kuivattaa suuta ja aiheuttaa reikiä.
Olisi hienoa, jos diagnoosin tekevästä yksiköstä tulisi kutsu myös hammaslääkäriin, mutta tällä hetkellä taitaa olla potilaan omalla vastuulla hoksata huolehtia myös suun terveydestä. Kannattaa olla yhteydessä CRPS-potiladen yhdistykseen vertaistuen ja hyvien vinkkien saamiseksi: Suomen CRPS ry
Voit katsoa Omalääkärin vastaukset kohdasta 14:41 - 21:23
Lisää ohjelmasta





