Hyppää pääsisältöön

Puoli seiskan klassikko: Kurahousut

Puoli seitsemän klassikko -sarjassa esittelemme nyt lasten vaatteiden ylivoimaisen ykkösen: kurahousut. Kurahousuja inhotaan tai rakastetaan, sillä ne eivät jätä ketään kylmäksi.


Kurahousut eivät ole vaatteita, joista haaveillaan vaatekaupassa, mutta ne ovat mukana parhaissa lapsuusmuistoissa: vesilätäköissä hyppimisessä, kurakakkujen teossa sekä kevään ensimmäisissä puroleikeissä.

Erilaisia sade-asuja on ollut olemassa jo tuhansia vuosia. Esimerkiksi hylkeen suolista valmistetut asut pitivät inuiitit kuivina. Kiinassa tehtiin sadeviittoja kaislasta ja Amazonin intiaanien hartioita painoivat raskaat kumiset viitat. Ensimmäinen teollisesti valmistettu sadetakki esiteltiin 1800-luvun alkupuolella kun Englannin armeija sai päällensä kumia sisältävät jäykät, kuumat ja haisevat palttoot.

Lasten henkselimalliset kurahousut tulivat Suomessa tuotantoon 50-luvulla. Ne olivat aluksi vahakangasmaisen kankeat ja jäykät mutta suojasivat päällysvaatteita ja pitivät piltit kuivina. Lasten ulkoiluvaatteet ovat kehittyneet huimasti viime vuosien aikana ja monet vaatteet ovat vettä hylkiviä, mutta mikään uutuus ei ole uhannut kurahousujen ylivoimaisuutta märissä pihaleikeissä.

Kurahousut eivät ole vaatteita, joista haaveillaan vaatekaupassa, mutta ne ovat mukana parhaissa lapsuusmuistoissa: vesilätäköissä hyppimisessä, kurakakkujen teossa sekä kevään ensimmäisissä puroleikeissä. Siksi kurahousut ovat yksi Puoli seiskan klassikoista.

Tsekkaa myös muut klassikot:

Harley-Davidson PH
Afrikan tähti
Jopo
Toyota Corolla
Suojelusenkelitaulu
Makaronilaatikko
Poronkäristys
Boeing 747
Kalanmaksaöljy
Sotkun munkki
Kortteliralli
Mäntysuopa
Purkinavaaja GWS-7030

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän