Hyppää pääsisältöön

Puoli seiskan klassikko: Purkinavaaja GWS-7030

Puoli seiskan klassikko -sarjassa esittelemme todellisen muotoiluklassikon. Tämän pienen kapistuksen kehitti keksijä Matti Laurell ja se löytyy tuhansista suomalaisista kodeista. Tässä tulee purkinavaaja GWS-7030!

Purkinavaajaa voi käyttää jopa rapuveitsenä.

Keittiöstä olisi helppo luetella useampiakin klassikoita. Esineitä, jotka helpottavat elämää tai tekevät arjesta juhlan. Mutta yksi tarvikke on aivan omassa luokassaan. Oikeastaan se on työkalu: yksinkertainen, varma, ikuinen ja silti varsin edullinen. Se on tietenkin lähes jokaisesta taloudesta löytyvä purkinavaaja GWS-7030!

Legendaarinen purkinavaaja syntyi jo vuonna 1948. Sen kehitti suomalainen keksijä Matti Laurell. Hän oivalsi, että purkinavaajan pystyi taivuttamaan kustannustehokkaasti yhdesta ainoasta raudankappaleesta. Hän rakensi työkalunkin, jolla syntyi käden käänteessä valmis tuote.

Avaajan teho perustuu muotoon. Laurell on selvästi miettinyt, miten säilykepurkki saadaan auki ilman suurta voimaa. Vaikka esine itsessään on pieni, vääntämiseen tarvittava vipuvarsi on juuri kohdallaan. Ja vaikka käytössä olisi vanhempikin yksilö, leikkaavuus säilyy erinomaisena. Purkinavaajaa voi käyttää jopa rapuveitsenä.

Tämä purkinavaaja ei ole hienostunein, eikä ylellisin, mutta se toimii varmasti vielä silloinkin, kun muut löystyvät. Se on ruoanlaiton pelastaja, joka odottaa uskollisesti vuoroaan laatikon pohjalla. Tästä syystä GWS-7030 on yksi Puoli seiskan klassikoista.

Tsekkaa myös muut klassikot:


Afrikan tähti
Jopo
Toyota Corolla
Suojelusenkelitaulu
Makaronilaatikko
Poronkäristys
Boeing 747
Kurahousut
Kalanmaksaöljy
Sotkun munkki
Kortteliralli
Mäntysuopa

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän