Hyppää pääsisältöön

22-vuotias Joonas Laaksoharju on ohjannut Cheekin musavideon ja tuottanut View’n huipputaustat – tällainen on Artem x Yonasin toinen puolisko

Laaksoharjun meriittilistaa koristaa myös Emma-ehdokkuus, jonka hän saavutti jo parikymppisenä.

Joona Laaksoharju helsinkiläistyi vuonna 2011. // Kuva: Mikko Kananoja

Kaikki puhuvat View'n poikkeuksellisesta, melankolisesta ja matalasta äänestä. Se ei ole ihme, sillä View'n ääni on kuin tehty artistin kappaleista tuttuun minimalistiseen äänimaailmaan.

Toisaalta ihan yhtä hyvin voisi sanoa, että View'n räppien taustalla oleva minimalistinen äänimaailma on kuin tehty View'n ääneen sopivaksi.

Äänimaailmasta vastaa Artem x Yonas -yhtyeen toinen puolikas, 22-vuotias Joonas Laaksoharju, Yonas.

Itse asiassa View'tä ei edes olisi – ainakaan nykyisessä muodossaan – ilman Yonasta. Vuonna 2013 Yonas väsäsi kotistudiollaan biitin, josta noin kaksi vuotta myöhemmin syntyi View'n debyyttisinkku, Avalon.

- Se biitti määritti View'n uniikin soundin. View'llä on ääni ja mulla on tuotanto. Se on minimalistista ja se toimii, tuottaja sanoo.

Yonas teki ensimmäiset omat biisinsä jo yhdeksän vuoden iässä isänsä vanhalla tietokoneella. 15-vuotiaana musantekoharrastuksen rinnalle tuli kuvaaminen. Tuolloin, vuonna 2009, tapahtui niin sanottu järkkärivallankumous: kuka tahansa pystyi yhtäkkiä kuvaamaan hyvälaatuista materiaalia itse. Yonas treenasi, kehittyi ja sai nimeä.

- Hommat räjähti yhtäkkiä käsiin. Kuljin pari vuotta buumin mukana ja pääsin tekemään hyvin kuvaushommia, Yonas kertoo.

"Hommat räjähti yhtäkkiä käsiin."― Yonas

Monille ”hyvin kuvaushommia” voisi tarkoittaa esimerkiksi kavereiden kanssa tehtyjä skeittivideoita tai paikallisille bändeille tehtyjä musavideoita. Yonasille se tarkoitti videoiden kuvaamista muun muassa Redramalle ja Satin Circusille. Lisäksi Yonas on ohjannut Cheekin Syypää sun hymyyn -videon ja kuvannut videon Timantit on ikuisia -hittiin.

Suurin meriitti on Emma-ehdokkuus Tuomas KauhasenEnkeli-musiikkivideosta vuonna 2014.

- Olen ollut tosi ennakkoluuloton sen suhteen, kenen kanssa teen duunia. Kaikkien kanssa on kiva tehdä, kunhan kemiat kohtaa.

Kaveripiiri täynnä taitoa ja lahjakkuutta

Nyt kuvaus- ja ohjaushommat ovat taka-alalla. Monitoimimiehen päähuomio keskittyy tällä hetkellä Artem x Yonasiin ja View'iin. Tulevaisuuden tavoitteet ovat selkeät: Artem x Yonas tulee olemaan iso hip hop -bändi, View kansainvälisesti suosittu artisti.

- Niin. Yritetään saada haltuun kaikki mitä voidaan, Yonas sanoo.

Samalla hän tekee yhteistyötä Noah Kin ja Biniyam kanssa. Yhteistyön tekeminen on erittäin simppeliä, sillä Yonas, View, Noah Kin ja Biniyam ovat yhtä ja samaa kaveriporukkaa ja samalla sitä porukkaa, joka nostaa englanninkielisen suomiräpin tasoa.

- Suomen kokoisessa maassa on oikeastaan välttämätöntä, että hengataan keskenämme. On vaikea välttää, että tällaisen skenen tyypit eivät olisi frendejä keskenään.

Samaan kaveriporukkaan kuuluu myös muita intohimoisia ja lahjakkaita nuoria muusikoita, esimerkiksi Yonasin bändikaveri Artem sekä Roope Salminen & Koirien Iivari Suosalo.

Kuvassa View (vas.), Artem, Yonas ja Roope Salminen & Koirien perkussionisti Iivari Suosalo.

Ura on vasta alussa

Laaksoharjun CV on varsin komea. On vaikea uskoa, että kyseessä on vasta 22-vuotias nuorukainen. On hämmästyttävää, että täydellisyyteen tähtäävä Cheek uskalsi antaa vastuun musiikkivideoistaan nuorelle pojanklopille. Miksi Cheek teki niin?

Sitä Yonas ei tiedä. Mutta hän tietää, että on aina tehnyt työnsä kunnolla ja ollut periksiantamaton. Lahjakkuus ja treenaaminen on tuonut tulosta, josta moni voi vain haaveilla.

Yonas sanoo kliseisesti, että unelmia kannattaa olla ja niitä kannattaa tavoitella. Jos on rahkeita, kannattaa tavoitella useampaa eri unelmaa. Joku niistä voi toteutua.

- Kannattaa kuitenkin olla se yksi ykkösjuttu, johon haluaa ainakin treenimielessä keskittyä eniten.

"Vielä ei olla lähelläkään maalia."― Yonas

Menestys ja isojen nimien kanssa työskenteleminen nuoresta saakka voisi kilahtaa nuppiin. Kusipäisyys olisi ymmärrettävää, sillä harva 22-vuotias on päässyt yhtä pitkälle kuin hän.

Yonasin – ja ehkä myös Suomen rap- ja hip hop -musiikin tulevaisuuden – kannalta on onni, että Yonas on jalat maassa oleva tyyppi, joka tiedostaa vahvuutensa ja heikkoutensa.

- Olen pitänyt realiteetit mielessä. On niin paljon asioita, joita haluan saavuttaa. Edessä on paljon hommaa. Vielä ei olla lähelläkään maalia.
 

Artem x Yonas julkaisi helmikuussa Pyöritä pulloo -kappaleen. Uusi sinkku on luvassa myöhemmin tänä keväänä.

Lue myös:

Nikke Ankaran hitistä tutuksi tullut Ollie päätyi mukaan Cheekin jättikiertueelle: "Se oli hullua"

YleX Ensinäyttö: View'llä menee lujemmin kuin koskaan – mutta hän on yhtä melankolinen kuin ennenkin

Biniyam lunastaa paikkansa kotimaisen hiphopin kärjessä

Artem X Yonas: Tutustuimme 4.-luokkalaisina irc-galleriassa nimillä Da Salsa ja Elementti