Hyppää pääsisältöön

Prisma: Vauvojen salainen elämä

Lapsi oppii ensimmäisten elinvuosiensa aikana kävelemään, puhumaan ja vuorovaikuttamaan. yle tv1
Vauvojen luontainen refleksi estää niitä hengittämästä nenän ja suun kautta, kun ollaan veden alla. Lapsi oppii ensimmäisten elinvuosiensa aikana kävelemään, puhumaan ja vuorovaikuttamaan. yle tv1 Kuva: Oxford Scientific Films 2014 yle tv1

TV1 keskiviikkona 16.3.2016 klo 19.00 - 19.50, uusinta lauantaina 19.3. klo 14.05 ja tiistaina 22.3. klo 23.05
Yle Areenassa 7 päivää

Ensimmäiset kaksi vuotta ihmisen elämästä ovat kriittisimmät. Ihminen kasvaa, oppii ja liikkuu enemmän kuin minään muuna ajankohtana elämänsä aikana.

Pärjätäkseen ihmisen täytyy oppia monimutkaisia taitoja kuten kävelemään, puhumaan ja vuorovaikuttamaan.

Vastasyntynyt ei ole aikuinen pienoiskoossa. Kun lapsi syntyy, hänellä on enemmän luita kuin aikuisella, mutta ei esimerkiksi vielä polvilumpioita. Vauvana nauramme 300 kertaa päivässä, mutta emme kykene tuottamaan kyyneleitä.

BBC:n dokumentti paljastaa uusimpien kuvaustekniikoiden ansiosta monia salaperäisiä ja kiehtovia piirteitä vauvojen kehityksestä.

Secret Life of Babies. Tuotanto: BBC. Britannia, 2014.

Kommentit