Hyppää pääsisältöön

Q-teatterin Tavallisuuden aaveen ihmiset katoavat arasti tapettiin

Q-teatterin Tavallisuuden aave. Antti Heikkinen, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Laura Birn
Q-teatterin Tavallisuuden aave. Antti Heikkinen, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Laura Birn Kuva: Q-teatteri/ Pate Pesonius Saara Turunen (Kirjailija),Q-teatteri,tavallisuuden aave

Ensimmäiseksi tekee mieli kirjoittaa sävyistä. Niitä ovat: vanha roosa, beige, kermanvaalea. Vaaleankeltainen, vaaleanharmaa, vaaleansininen, vaaleanruskea. Kaikki puuterin sävyt.

Saara Turusen Q-teatteriin kirjoittama ja ohjaama Tavallisuuden Aave peittää puuterisen suruvaipan alle kaikki tunteet, niin ilon, himon, kaipuun kuin vihankin.

Yleensä olen Q-teatterissa istunut katsomon etuosassa. Nyt päädyimme ystäväni kanssa yläriveille. Jännittävästi tuntui, että etäisempi kuvakulma sopi esitykseen. Kauempaa katsottuna kokonaisuus korostuu yksityiskohtien kustannuksella. Tavallisuuden aaveessa ei ole kyse yksilöistä, lähikuvista. Turusen kirjoittamat henkilöt katoavat tapettiin ja joukkoon, he hörppäävät kahviaan ja oluttaan yhtä aikaa, yhdessä rytmissä. He ovat variaatioita samasta teemasta.

Tavallisuuden aave on surullinen, jopa lamaannuttava. Se on myös hervottoman, hävyttömän hauska. Onneksi! Kohtaukset ovat sketsimäisiä kärjistyksiä suomalaisesta emotionaalisesta ankeudesta. Häissä kukaan ei hymyile, juodaan kahvit ja pidetään kuivia puheita. Joulu on kaunis kuva, jota äiti rakentaa, ja puhkeaa kyyneliin kun muu perhe ei suostu poseeraamaan. Itsenäisyyspäivänä katsotaan yksin televisiota. Raisut ja riettaat halut lakaistaan konkreettisesti maton alle. Villiä, alkukantaista tunnetta kaipaava nuori vaimo näkee susia. Hän pitää itsekin itseään hulluna. Rakkautta ja ikävää voi tunnustaa vasta hautajaisissa.

Tärkeintä on olla siivosti, olla erottumatta joukosta. Ei tehrä tästä ny numeroo. Hillihe ittes.

Tärkeintä on olla siivosti, olla erottumatta joukosta.
Q-teatteri: Tavallisuuden aave. Rooleissa Elina Knihtilä, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Antti Heikkinen
Elina Knihtilän äiti koettaa rakentaa täydellistä joulua. Q-teatteri: Tavallisuuden aave. Rooleissa Elina Knihtilä, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Antti Heikkinen Kuva: Q-teatteri/ Pate Pesonius Q-teatteri,tavallisuuden aave,Elina Knihtilä,Ylermi Rajamaa,Saara Turunen (Kirjailija)

Esityksessä näytellään hurmaavasti. Millaisia kuikeloita, olmeja, nynnyjä, raasuja, arkajalkoja, jäykkiksiä ja tiukkapipoja näyttelijät synnyttävätkään! Koko ensemble - Elina Knihtilä, Laura Birn, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Antti Heikkinen - heittäytyy ilakoiden näiden pelokkaiden, raastavan yksinäisten ihmisparkojen nahkoihin.

Turunen kirjoittaa käsiohjelmassa, että Tavallisuuden aave syntyi ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeisen kotiinpaluun aiheuttamasta kulttuurishokista.

Ulkomaita saa näytelmässä edustaa Espanja flamencotanssijoineen, kirkkaine väreineen, paljaine intohimoineen. Ihmeelliset tanssijat välähtävät ovenraossa, flirttailevat, hehkuvat, häiritsevät himmeää rauhaa.

Muistin katsomossa istuessani taannoin näkemäni espanjalaisen talk show'n nimeltä Ratones Coloraos. Häkellyttävien haastatteluiden välissä flamencolaulajat antoivat tunteiden kärventää niin että meikäläiseen televisioon tottunut katsoja jäykistyi entistä jäykemmäksi. Muistan ajatelleeni silloin: meillä on sisällämme nuo samat tunteet. Mutta nämä ihmiset ilmaisevat kaiken, ilman suojakerroksia.

Tanssijat välähtävät ovenraossa, flirttailevat, hehkuvat, häiritsevät himmeää rauhaa.
Q-teatteri: Tavallisuuden aave. Rooleissa Laura Birn, Pyry Nikkilä ja Antti Heikkinen
Flamencoa tanssimassa Laura Birn ja Ylermi Rajamaa. Q-teatteri: Tavallisuuden aave. Rooleissa Laura Birn, Pyry Nikkilä ja Antti Heikkinen Kuva: Q-teatteri/ Pate Pesonius Q-teatteri,Laura Birn,Ylermi Rajamaa,tavallisuuden aave,Saara Turunen (Kirjailija)

Näyttämökuvat ovat kuin maalauksia. Vaikutelmaa vielä korostaa se, että Turunen on valinnut linnut tarinansa symboleiksi. Älä itke pieni lintu. Harmaavarpunen. Von Wrightin veljesten ikonisilla lintumaalauksilla piirretään näyttämölle kuvaa suomalaisista. Ulkomaalaiset saavat olla kirkkaankeltaisia papukaijoja. Niitä voi kiusata ja karttaa.

Ystäväni, jonka kanssa olin teatterissa, protestoi näytelmän tapaa käsittää tavallisuus. Hänen mielestään Turusen näytelmässä tavallisuus käsitettiin yksinomaan negatiiviseksi, traagiseksi ja naurettavaksi. Hän itse kokee tavallisuudessa olevan myös rohkeutta, tyytymistä, arvokkuutta. Hän ei voinut pitää esityksestä, osin juuri tuosta syystä.

Ymmärrän ystäväni kritiikin, mutta minä pidin Tavallisuuden aaveesta valtavasti. Sen tarkasta huumorista, hetkittäin julmasta, hetkittäin runollisesta ja hauraasta tunnelmasta. Esityksen surumielisyys ja lannistava kauhu osui johonkin syvälle.

Milja Ahon lavastama ja Laura Haapakankaan puvustama esitys näyttää täydellisesti siltä miltä tuntuukin. Luulen, että senkin jälkeen, kun olen unohtanut esityksen muuten, muistan sen värit.

q-teatteri: Tavallisuuden aave. Roolissa Laura Birn.
Laura Birnin loistokkaasti näyttelemä yksinäinen ja arka mies tanssii, kun kukaan ei näe. q-teatteri: Tavallisuuden aave. Roolissa Laura Birn. Kuva: Q-teatteri/ Pate Pesonius Laura Birn,Q-teatteri,tavallisuuden aave,Saara Turunen (Kirjailija)

Q-teatteri: Tavallisuuden aave. Teksti ja ohjaus: Saara Turunen. Äänisuunnittelu Tuuli Kyttälä, lavastus Milja Aho, valosuunnittelu Erno Aaltonen, pukusuunnittelu Laura Haapakangas. Rooleissa: Elina Knihtilä, Laura Birn, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Antti Heikkinen.

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri