Hyppää pääsisältöön

RSO kantaesittää Sampo Haapamäen orkesteriteoksen

Säveltäjä Sampo Haapamäki
Säveltäjä Sampo Haapamäki Kuva: (c) 2011 Saara Vuorjoki sampo haapamäki

RSO kantaesittää 18.3. Sampo Haapamäen orkesteriteoksen Motto Musiikkitalossa. Dima Slobodenioukin johtaman konsertin ohjelmassa on myös Sebastian Fagerlundin Isola sekä Tšaikovskin Rokokoo-muunnelmat, jossa sellosolistina soittaa Jonathan Roozeman. Myöhäisillan kamarimusiikissa RSO:n muusikot esittävät Edvard Griegin jousikvarteton g-molli. Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso.

Ennen konserttia Sampo Haapamäki ja Sebastian Fagerlund keskustelevat toimittaja Heikki Valstan kanssa Musiikkitalon päälämpiössä klo 18.

Sampo Haapamäki opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Tapio Nevanlinnan ja Veli-Matti Puumalan johdolla valmistuen musiikin maisteriksi 2005. Hän jatkoi opintojaan Claus-Steffen Mahnkopfin kanssa Leipzigissa sekä Tristan Murailin johdolla New Yorkin Columbia-yliopistossa, josta hän valmistui musiikin tohtoriksi 2012. Kotimaisen yleisön tietoisuuteen Haapamäki nousi vuonna 2006 Musica nova -konsertillaan ja tunnustuksina työstään hänelle on myönnetty Gaudeamus-palkinto (2004), ISCM:n Nuorten säveltäjien palkinto (2005) sekä Teosto-palkinto (2006). Monissa teoksissaan Haapamäen pyrkimyksenä on ollut kokonaisvaltainen, musiikin eri elementit huomioiva muoto. Yleisradion tilaama Motto on Haapamäen ensimmäinen sävellys täysimittaiselle sinfoniaorkesterille ja siinäkin on materiaalia ja muotoa yhteen vetävät piirteensä, joista teoksen otsikko juontuu.

Dima Slobodeniouk aloittaa Sinfonia Lahden ylikapellimestarina ja Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana syksyllä 2016. Tällä hetkellä hän työskentelee Galician sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana. Kaudella 2015–2016 Slobodeniouk vierailee johtamassa mm. Lyonin kansallisorkesteria, Stuttgartin ja Hollannin radion sinfoniaorkestereita, Luzernin sinfoniaorkesteria ja Islannin sinfoniaorkesteria.

Jonathan Roozeman (s. 1997) opiskelee Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa professori Martti Rousin johdolla. Hän pääsi vain 12-vuotiaana semifinaaliin Turun (2010) ja Paulon (2013) sellokilpailussa ja Gaspar Cassado -kilpailussa Japanissa (2013). Samana vuonna hän oli myös yksi kolmesta finalistista Porton Premio Suggia -kilpailussa (Portugali). Todellisen läpimurtonsa Roozeman teki saavutettuaan kuudennen sijan kansainvälisessä Tšaikovski-kilpailussa. Tämän menestyksen myötä hän on saanut valtavan määrän esiintymiskutsuja mm. Mikkelin ja Turun Musiikkijuhlille Valeri Gergievin ja Mariinski-teatterin orkesterin kanssa. Lisäksi Roozemania on kutsuttu esiintymään solistina ja pitämään soolokonsertteja niin Pietariin, Lontooseen, Chicagoon, Italiaan, Turkkiin kuin Itävaltaankin.

18.3. klo 19
PERJANTAISARJA 10

Dima Slobodeniouk, kapellimestari
Jonathan Roozeman, sello
Sebastian Fagerlund: Isola
Pjotr Tšaikovski: Rokokoo-muunnelmia sellolle ja orkesterille op.33
Sampo Haapamäki: Motto, kantaesitys (Ylen tilaus)
ENNEN KONSERTTIA klo 18, päälämpiö:
Taiteilijatapaaminen: Sampo Haapamäki ja Sebastian Fagerlund
MYÖHÄISILLAN KAMARIMUSIIKKI
Petri Aarnio, viulu
Emma Vähälä, viulu
Martta Tolonen, alttoviulu
Anton Kukkonen, sello
Edvard Grieg: Jousikvartetto g-molli op. 27
Liput: 8–32,50 €

  • István Várdai esiintyy Truls Mørkin tilalla 18.‒19.10.

    Konsertin ohjelma ei muutu.

    Sellisti Truls Mørk on joutunut peruuttamaan esiintymisensä RSO:n solistina Musiikkitalon konserteissa 18.‒19.10. sekä Amsterdamin Concertgebouwssa 9.12. Hänen tilallaan Šostakovitšin 1. sellokonserton solistina soittaa István Várdai.

  • RSO:n Tulevaisuus-teema esittelee nuoria solisteja ja säveltäjiä

    Teema esittelee 5 nuorta solistia ja 2 säveltäjää.

    Radion sinfoniaorkesterin yhtenä keskeisenä tehtävänä on alusta lähtien ollut edistää ja tukea suomalaista musiikkia. Sen olennaisena osana on ollut nostaa esiin nuoria kykyjä, yhtä lailla esiintyviä taiteilijoita kuin säveltäjiä. Kaudella 2023-2024 se toteutuu erityisen Tulevaisuus-teeman konserteissa.

  • Nicholas Collon: "Straussin musiikissa minua viehättää ennen kaikkea harmonia"

    Ylikapellimestari Collon kertoo kauden Strauss-teemasta.

    Olet valinnut yhdeksi alkavan kauden teemoista Richard Straussin. Millainen on historiasi Straussin musiikin parissa, ja mikä sinua hänessä viehättää? Ensimmäinen johtamani teos oli luultavasti Metamorfoosit, ja johdin muitakin myöhäisiä teoksia, oboekonserttoa ja Neljää viimeistä laulua. Myöhemmin aloin johtaa sinfonisia runoja, Kuolemasta ja kirkastuksesta alkaen.