Hyppää pääsisältöön

Emma-palkittu tuottaja MGI: Tuottajien rooli on kasvanut kotimaisessa popmusiikissa

Huipputuottaja MGI sai uransa toisen Emman tänään perjantaina. Yllättynyt voittaja hehkuttaa kotimaisen musiikin kovaa tasoa.

MGI suojattinsa Evelinan kanssa. // Kuva: YleX

Tuottaja MGI pitää viime vuoden kovimpina ansioinaan hänen omien artistiensa menestystä.

- Nikke Ankaran ja Evelinan hyvät startit oli parasta. Teimme muitakin isoja biisejä, kuten Madafakin darra. Olen tosi tyytyväinen, MGI kommentoi YleX:lle Emma kainalossa.

MGI painottaa, että tuottajien rooli on kasvanut entisestään kotimaisessa popmusiikissa. Hänen mielestään Vuoden tuottaja -kategoriassa olisi pitänyt olla ehdolla ainakin 10 tekijää.

- Suomessa on niin paljon kovia tuottajia nykyään. Tuottajalla on nykyään isompi rooli ja niitä myös arvostetaan enemmän kuin ennen.

Vuonna 2014 ensimmäisen Emmansa voittanut MGI pitää kotimaisen musiikin tasoa tällä hetkellä erittäin kovana.

- Popmusiikki nostaa päätään. Nuoret mimmipopparit on tosi kuuma juttu, hip hop voi hyvin ja rockissa on mielenkiintoisia juttuja. Spotify-listoiltakin näkee, että kotimainen musiikki jyrää. Sitä jengi haluaa kuunnella.

Lue myös:

Mikael Gabriel riitatoveristaan Kubesta: Arvostan häntä artistina vähemmän kuin ennen biiffiä

Ennakkosuosikki Antti Tuisku Emma Gaalassa: Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ei sieltä mitään palkintoa tule

Emma Gaalan lemmikit ja oikeusmurhat – joko olisi Elastisen ja Antti Tuiskun vuoro?

Axl Smith vetäytyy Emma Gaalan juontamisesta kohun takia – korvaavat juontajat julkistetaan huomenna

Axl Smithin videotunnustus tuntuu vilpittömältä – mutta mitä pidemmälle sitä ajattelee, sen ällöttävämmältä se tuntuu