Heikki Soini
Yle
Olen lapsuudenperheeni kolmesta lapsesta keskimmäinen. Sisarusten persoonallisuuksia ruotivien tutkimusten ja nettikirjoittelun perusteella minun pitäisi olla mukautuva ja sosiaalinen ihmisten miellyttäjä. En todellakaan ole.
En ota tällaisia profilointeja järin vakavasti. Lukeehan moni lehdistä horoskoopitkin itseään viihdyttääkseen, vaikka noin sivumennen voin kertoa, että eräs toimittajaystäväni on kirjoitellut niitä muun työnsä ohessa, eikä hän takuulla tiedä astrologiasta pätkän vertaa. Yhden lapsen perheiden syyllistäminen on kuitenkin vähän eri juttu.
Vaikka lapsen persoonallisuutta tai tulevaisuutta ei tutkimusten perusteella pysty ennustamaan sisarusten määrällä, joudun minäkin yhden lapsen isänä jatkuvasti kuuntelemaan suosituksia toisen lapsen tekemisestä.
Jos kilpaileva sisarus ei syrjäytä ainoata lasta vallasta, hänestä tulee egoisti.
Kaikki ovat varmasti kuulleet väitteen, että perheen ainoasta lapsesta kasvaisi yksinäinen despootti. Myytti perustuu alun perin amerikkalaisen psykologin Granville Stanley Hallin 120 vuotta sitten kirjoittamaan artikkeliin. Hallin mukaan ainoana lapsena eläminen oli sairauteen verrattava vaarallinen tila.
Itävaltalainen psykoanalyytikko Alfred Adler väitti vielä sata vuotta sitten, että jos kilpaileva sisarus ei syrjäytä ainoata lasta vallasta, hänestä tulee egoisti. Näitä lausuntoja olemme toistelleet viimeiset sata vuotta samaan tapaan kuin "faktaa" siitä, että pinaatti tekee vahvaksi, vaikka sekin väite perustui alkujaan tietokirjan pilkkuvirheeseen.
Maailma on muuttunut melkoisesti sitten vuoden 1896. Uusimmissa tutkimuksissa nimittäin todetaan, että ainoat lapset löytävät paikkansa maailmasta vähintään yhtä hyvin kuin muutkin.
Ainoita lapsia 30 vuotta tutkinut Texasin yliopiston professori Toni Falbo on jopa sitä mieltä, että ainoilla lapsilla on pieni etu, kun tarkastellaan myöhemmän iän akateemisia saavutuksia, motivaatiota ja itsetuntoa. Lapsen älyllisen kehityksen ja koulumenestyksen on todettu kärsivän sisarusten määrästä.
Eikä tässä vielä kaikki! Ohio State Universityn tekemän tutkimuksen mukaan sisarusten määrä ei vaikuta myöskään lapsen ystävien määrään. Ainoa lapsi ei myöskään tutkimusten valossa ole sen enempää hemmoteltu kuin isompien perheiden esikoiset. Esikoiset saavat eniten huomiota vanhemmilta eikä sisarusmäärän kasvu heikennä heidän asemaansa tai kehitystään. Kärsimään joutuvat nuoremmat sisarukset, koska jokainen perheenjäsen, joka ei tuo lisää resursseja, vähentää toisten osuutta niistä. Sisarusmäärän kasvaessa lapsen saama rahallinen tuki luonnollisesti vähenee.
Sisaruksista koituva hyöty on usein selvästi pienempi kuin vanhemmat haluavat ajatella.
Sanon tämän nyt niin suoraan kuin osaan: sisaruksista koituva hyöty on usein selvästi pienempi kuin vanhemmat haluavat ajatella.
Jokainen monilapsisen perheen vanhempi, joka on päästänyt suustaan legendaarisen lauseen: ”Siinä se kaksi menee kuin yksikin”, tietää valehdelleensa. Logistisen sähellyksen ja kiireen määrä lisääntyy eksponentiaalisesti toisen lapsen syntyessä, varsinkin jos lapset tehdään lyhyellä välillä toisistaan.
Taaperoikäisillä on laskettu olevan keskenään 4-9 riitaa tunnissa, eli noin 50 riitaa päivässä. Tyypillinen konflikti kestää 8 minuuttia ja paha olo sen jälkeen melkein yhtä pitkään. Useamman lapsen vanhemmat viettävät siis vähintään tunnin päivässä suoran huudon tai lohduttamisen parissa.
Tämän tiedon äärellä jokainen lapseton tai vielä yhden lapsen perhe voi miettiä eri vaihtoehtojen hyötyjä ja haittoja. Moni pariskuntahan perustelee useamman lapsen tekemistä sillä, että isompana lapsista on seuraa toisilleen. Ehtiikö tästä hyötyä vanhempana enemmän kuin ehti aiemmin kärsiä sisarusten välisestä nahistelusta ennen kuin lapsista tulee teinejä? Silloin lapset ovat joka tapauksessa hankalia ja ärsyttäviä kaikille.
Jos ainoat lapset olisivat mieleltään järkkyneitä despootteja, kusessa emme ole ainoastaan tyttäreni ja minä vaan koko länsimainen hyvinvointiyhteiskuntamme.
Tilastokeskuksen mukaan suomalaisista lapsiperheistä peräti 43 prosenttia on yksilapsisia. Toki kaikki lapsiperheet ovat jossain vaiheessa väliaikaisesti yksilapsisia ja se vääristää tilastoa. Joka tapauksessa määrä on niin merkittävä, että jos ainoat lapset olisivat mieleltään järkkyneitä despootteja, kusessa emme ole ainoastaan tyttäreni ja minä vaan koko länsimainen hyvinvointiyhteiskuntamme.
Lasten määrä perheissä on historiallisesti tarkasteltuna laskenut taloudellisesti vaikeina laman ja taantuman aikoina. Useimmiten selitys on taloudellinen. Yksi lapsi on halvempi kuin kaksi lasta.
Tähän päälle on syytä vielä ottaa huomioon rakennemuutoksen kiihdyttämä kaupungistuminen, jonka on todettu muuttavan perherakennetta yhä vähäisempään lasten määrään. Mitä suuremmassa kaupungissa ihmiset asuvat, sitä suuremmalla osalla lapsiperheistä on vain yksi lapsi. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat japanilaiset, jotka eivät ole osoittaneet kiinnostusta lisääntymiseen enää vuosiin. Kiinalaisetkaan eivät ole ryhtyneet lisävauvantekohommiin, vaikka yhden lapsen politiikka kumottiin. Maailma tuleekin jatkossa olemaan yhä enemmän ainoiden lasten ohjaksissa, halusimme tai emme.
Olenkin päätynyt siihen, että minulle paras määrä on yksi lapsi.
Lisää ohjelmasta
