Mannerheimin päiväkäsky talvisodan päätyttyä

Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat.
Rauha on solmittu maamme ja Neuvosto-Venäjän välillä, ankara rauha, joka on Neuvosto-Venäjälle luovuttanut melkeinpä jokaisen taistelukentän, millä te olette vuodattaneet vertanne kaiken sen puolesta, mitä me pidämme kalliina ja pyhänä.

Te ette ole tahtoneet sotaa, te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä.

Yli 15 000 teistä, jotka lähditte kentälle, ei enää näe kotejansa, ja kuinka monet ovatkaan ainiaaksi menettäneet työkykynsä. Mutta te olette myös jakaneet kovia iskuja, ja kun nyt parisataatuhatta vihollistamme lepää hangessa ja tuijottaa särkynein katsein tähtitaivaallemme, ei syy ole teidän. Te ette heitä vihanneet ja tahtoneet heille pahaa, vaan seurasitte sodan ankaraa lakia, tappaa tai kuolla itse.

Sotilaat! Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole vielä nähnyt vertaisianne sotureita. Olen ylpeä teistä kuin olisitte omia lapsiani, yhtä ylpeä tuntureitten miehestä Pohjolassa kuin Pohjanmaan lakeuksien, Karjalan metsien, Savon kumpujen, Hämeen ja Satakunnan viljavien vainioitten, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen lauheitten lehtojen pojasta. Olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjoaa köyhän majan poika siinä kuin rikaskin.

Kiitän teitä kaikkia, upseereita, aliupseereita ja miehistöä, mutta tahdon erikoisesti painostaa reserviupseerien uhrautuvaa uljuutta, heidän velvollisuudentuntoaan ja etevyyttään, millä he ovat täyttäneet tehtävän, joka ei alkuaan ollut heidän. Niinpä on heidän uhrinsa prosenttimäärältään sodan korkein, mutta se on annettu ilolla ja horjumattomalla velvollisuudentunnolla.

Kiitän upseereita esikunnissa, heidän taidostaan ja uupumattomasta työstään, ja lopuksi kiitän lähimpiä apulaisiani, yleisesikunnan päällikköä ja päämajoitusmestaria, armeijan päälliköitä, armeijakuntien päälliköitä ja divisioonien komentajia, jotka usein ovat tehneet mahdottomasta mahdollisen.

Kiitän Suomen armeijaa kaikkine aselajeineen, jotka jalossa kilpailussa ovat suorittaneet sankaritekoja sodan ensi päivistä saakka. Kiitän rohkeudesta, millä se on käynyt päin monin kerroin ylivoimaista vihollista, joka on ollut varustettu osittain tuntemattominkin asein, ja sitkeydestä, millä se on pureutunut jokaiseen tuumaan kotimaan kamaraa. Yli 1500 venäläisen hyökkäysvaunut ja yli 700 pommi- ja hävittäjäkoneen hävittäminen kertoo sankaritöistä, joita usein ovat suorittaneet yksityiset miehet.

Ilolla ja ylpeydellä ajattelen Suomen lottia - heidän uhrimieltään ja uupumatonta työtään eri aloilla, mikä on vapauttanut tuhansia miehiä tulilinjoille. Heidän jalo henkensä on kannustanut ja tukenut armeijaa, jonka kiitollisuuden ja arvonannon he täysin ovat saavuttaneet.

Kunniapaikalla ovat myös sodan ankarana aikana seisoneet ne tuhannet työläiset, jotka usein vapaaehtoisina ilmahyökkäystenkin aikana ovat tehneet työtä koneittensa ääressä valmistaen armeijalle sen tarpeita, sekä ne, jotka herpaantumatta vihollisen tulessa ovat työskennelleet asemien varustamisessa. Kiitän heitä isänmaan puolesta.

Huolimatta kaikesta rohkeudesta ja uhrimielestä on hallitus ollut pakotettu tekemään rauhan kovilla ehdoilla, mikä kuitenkin on selitettävissä. Armeijamme oli pieni ja sen reservit ja kaaderit riittämättömät. Ei oltu varustauduttu sotaan suurvaltaa vastaan. Urhoollisten sotilaittemme puolustaessa rajojamme oli ylivoimaisin ponnistuksin hankittava sitä mitä puuttui. Oli rakennettava puolustuslinjoja, joita ei ollut. Oli koetettava saada apua, jota ei tullut. Oli hankittava aseita ja varusteita, aikana, jolloin kaikki maat kuumeisesti varustautuivat myrskyä vastaan, joka vyöryy yli maailman. Teidän sankaritekonne ovat herättäneet ihailua yli maiden, mutta kolme ja puoli kuukautta kestäneet sodan jälkeen olemme edelleen melkein yksin. Emme ole saaneet enempää kuin kaksi vahvistettua pataljoonaa tykistöineen ja lentokoneineen ulkomaista apua rintamillemme, joilla omat miehemme taistelussa yötä päivää ilman vaihdon mahdollisuutta ovat saaneet ottaa vastaan yhä uusien vihollisvoimien hyökkäykset ponnistaen ruumiilliset ja henkiset voimansa rajattomiin asti.

Kun tämän sodan historiaa kerran laaditaan, tulee maailma tuntemaan teidän työnne.

Ilman aulista apua aseissa ja varusteissa, mitä Ruotsi ja Länsivallat meille ovat antaneet, olisi tähänastinen taistelumme ollut mahdoton vihollisen lukemattomia tykkejä, hyökkäysvaunuja ja lentokoneita vastaan.

Valitettavasti ei suuriarvoista lupausta avusta, minkä Länsivallat antoivat, voitu toteuttaa, kun naapurimme itsestään huolehtien kielsivät joukoilta oikeuden läpikulkuun.

Kuudentoista viikon veristen taistelujen jälkeen ilman yön ja päivän lepoa seisoo armeijamme vielä tänä päivänä voittamattomana vihollisen edessä, joka hirveistä tappioistaan huolimatta on kasvanut lukumäärältään, eikä kotirintamammekaan missä lukemattomat ilmahyökkäykset ovat levittäneet kuolemaa ja kauhua naisten ja lapsien keskuudessa, ole horjunut. Poltetut kaupunkimme ja raunioitetut kylämme kaukana rintaman takana, vieläpä lansirajoillamme, ovat näkyviä todisteita tämän kansan kärsimyksistä kuluneina kuukausina.

Kohtalomme on kova, kun olemme pakotetut jättämään vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot, maan, jota vuosisatojen hiellä ja vaivalla olemme viljelleet. Mutta meidän on otettava kovat otteet voidaksemme siellä, mitä meillä on jäljellä, valmistaa kodin niille, jotka ovat tulleet kodittomiksi, ja paremmat toimeentulomahdollisuudet kaikille, ja meidän tulee olla kuten ennenkin valmiina puolustamaan pienempää isänmaatamme samalla päättäväisyydellä ja samoin kovin ottein, millä olemme puolustaneet jakamatonta isänmaatamme.

Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme: länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten maksaneet velan, mikä meillä siitä länteen on ollut.

Mannerheim

Soldater av Finlands ärorika armé.
Fred har slutits mellan vårt land och Sovjet-Ryssland. En hård fred som till Sovjetunionen utlämnat så gott som varje slagfält på vilket ni ljutit ert mod för allt vad vi skaffat dyrt och heligt.

Ni ville ej kriget, ni älskade freden och arbetet. Men kampen blev er påtvingad och i den har ni uträttat stor verk. Mer än 15000 av er som drog ut komma ej att återse hemmet och hur många äro ej de som föralltid förlorat sin arbetsförmoga. Men ni har även utdelat hårda slag, om ett par hundra tusental av edra fiender nu ligga under den frusna drivan eller med brusten blixt stirra mot vår stjärnhimmel så är felet icke ert. Ni hatade dem ej, ni ville dem intet ont, ni följde endast krigets hårda lag att döda eller dö.

Soldater, jag har kämpat på långa slagfelt men jag har ännu ej sett er like som krigsmen, jag är stolt över er som ni vore mina egna barn lika stolt över mannen från tundrorna i norr, som över sönerna från Österbottens vida slätter, Karelens skogar, Savolax leende bygder, Tavastlands och Satakuntas rika gårdar, Nylands och egentliga Finlands björkomsusade hagar. Jag är lika stolt över fabriksarbetare och den fattiga stugans son som över den rike mannens insats.

Jag tackar er alla, officerare, underbefälskap och manskap, men jag vill skärskildt framhålla reservofficerarnas mod, deras pliktuppfyllelse och den skicklighet med vilken de skött ett yrke som egentligen ej var deras. Också har deras offer prosentuellt utgjort krigets största, men de har givit med glädje och aldrig svikande pliktkänsla.

Jag tackar officerarna i staderna för skicklighet och outtröttligt arbete och sist tackar jag mina närmaste medarbetare som i många fall
gjort det omöjliga möjligt.

Jag tackar Finlands arme med alla dess vapenslag som i ädel tävlan utfört så vackra bragder från krigets första dag, för den djärvhet med vilken de gott i anfall mot en okänd fiende och för den seghet med vilken de hakat sig fast vid varje bit av fosterjorden. Förstörandet av mer en 1500 ryska tanks och även 700 flygmaskiner, tala om hjältedåd som ofta utförts av ensamma män.

Med glädje och stolthet tänker jag på Finlands lottor och deras insats i kriget. Det offervilja och oförtrutna arbete på olika områden vilket frio tusentals män till stridslinjerna. De har med sin upphöjda anda sporrat och stött armén vars tacksamhet och uppskattning är till fullo förvärvat.

En hederspost har de tusentals arbetare beklätt vilka under krigets bittra tid troget och ofta som frivilliga under flyganfalla stått vid sina maskiner förfärdigande materiel för armens behov. Jag tackar eder alla på fosterlandets vägnar. Trots allt mod och all offervillighet har regeringen nödgats göra fred på hårda vilkor vilket dock har sin förklaring.

Vår arme var liten, reserver otillräckliga, vi voro ej rustade för ett krig med en stormakt. Medan våra tappra soldater försvarade våra gränser gällde det att med övermänskliga ansträgningar anskaffa det som brast att bygga upp de försvarslinjer som ej finnos att söka den hjälp som ej kom. Det gällde att skaffa vapen och utrustning och det i en tid då vårt land med febri liver rustade sig mot den storm som storm som nu sveper över världen.

Edra bragder har väckt beundran utöver världen, och efter en 3,5 månaders krig stod vi fortfarande så gott som ensamma. Vi har ej lyckats få annan utländskt hjälp än två med artilleri och flyg förstärkta bataljoner till vår front. Medan våra egna i kamp dag och natt utan möjlighet till avlösning fått taga emot ständigt nya fiendes formationers angrepp till långt över den fysiska och psykiska bristningsgräns.

När en gång detta krigs histori skrives skall världen se vilka bragder ni utfört. Tyvärr har de storartade löften om hjälp som västmakterna givit oss ej kunnat fullföljas genom att våra grannar av omsorg av eget husförvägrat deras trupper rätt till genomfart. Efter 16 veckors blodiga strider utan vila dag eller natt står i denna stund vår arme obesegrad mot en fiende som de enorma förlusterna till trots endast vuxit i antal.

Vår hemmafront där otaliga flygangrepp sprett död och fasa bland kvinnor och barn har ej heller sviktat. Våra brända städer och i ruiner lagda byar långt bakom fronten ända till våra gränser i väster är ett talande bevis på att var detta folk fått utstå under de månader som gott. Vårt öde är hårt då vi nödgas utlämna åt en fremmande ras med annan livsåskådnign och andra moraliska värden land där vi under sekler i svett och möda brutits byggt. Me vi skola taga hårda tag för att inom de som återstår sänka ett hem åt dem som blivit hemlösa och bättre existensvilkor för alla och vi skola som förut vara färdiga att försvara det mindre fädernes landet med samma beslutsamhet och kraft med vilken vi försvarat vårt odelade fosterland.

Vi har det stolta medvetandet att ha en historisk vision som vi fortfarande fylla att skydda den västerländska sivilisationen som sedan sekler varit vår arvedel. Me vi veta också att vi till sista penningen har betalat den skuld i vilken vi stått till västerlandet.

Mannerheim