Mannerheimin päiväkäsky, joka luettiin radiossa talvisodan päätyttyä 14.3.1940, saatiin vihdoin Yleisradion arkiston kokoelmiin NRK:n ja Norjan kansalliskirjaston avulla.
”Autenttista äänitettä ei tallella” – näistä sanoista alkoi aarteenetsintäni Mannerheimin päiväkäskyn löytämiseksi. Kyseessä oli vieläpä talvisodan päätyttyä 14.3.1940 radiossa luettu päiväkäsky, jossa Mannerheim kiittää Suomen sotilaita ja siviilejä ja jota pidettiin rauhansopimuksen synnyttyä ainoana julistuksena, joka toi kansalle lohtua raskaiden rauhanehtojen langettua.
Olin etsimässä arkistoaineistoa sotavuosien Suomesta kertovaan dokumenttiin: radiolähetyksiä sodan käännekohdista, historiallisista hetkistä ja autenttisia puheita, jotka ovat jääneet aikalaisten mieliin. Vakuutin arkailematta ohjaajalle, että tokihan meillä radioarkistossa on tallella kaikki talvisodan ajan tärkeät puheet: mm. ulkoministeri Väinö Tannerin lukemat rauhanehdot, Mannerheimin päiväkäsky talvisodan päättyessä, Presidentti Kyösti Kallion puhe. Suurin osa onkin, toki, mutta juuri Mannerheimin päiväkäsky on joko jäänyt tallentamatta tai äänite on myöhemmin kadonnut.
Tietokannan metadata kertoi lyhyesti: “Autenttista äänitettä ei ole tallella.” Ei lisäselvitystä äänityksestä tai katoamisesta, mutta maininta, että vuonna 1955 tehtyyn dokumentaariseen kuulokuvaan “Suomen talvisota” on otteita päiväkäskystä lukenut “sama ääni kuin silloin” eli Lauri Vennola, joka teki pitkän uran Yleisradiossa hallintotehtävissä.
Asia jäi vaivaamaan — onhan näin tärkeä äänite löydettävä jostakin! Viikkoa myöhemmin istuin Norjan kansalliskirjaston kokoushuoneessa Oslossa, kaksi tuntia ennen paluulennon lähtöä. Meille esiteltiin heidän laajoja digitoituja kokoelmiaan, jotka on yhdessä Norjan yleisradion (NRK) kanssa avattu kaikkien saataville. Mieleeni hiipi ajatus, voisikohan Suomessa lähetetty sodanaikainen radio-ohjelma mitenkään olla tallessa Norjassa… Siinä vaiheessa en vielä tiennyt mitään sodanaikaisesta radiotoiminnasta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa — mutta toivonkipinä oli herätetty!
Seuraavana työpäivänä surffasin suinpäin Norjan kansalliskirjaston sivuille. Hakupalkkiin “Mannerheim”. Norjan kielen taitoni ei toki riitä kääntämään “ylipäällikköä”, “päiväkäskyä” tai mitään muutakaan oleellista termistöä. Päivämäärärajausta en uskalla käyttää, koska formaatit vaihtelevat suuresti. - Sieltähän se löytyy, muutaman muun hakutuloksen joukosta: Feltmarsjall Mannerheims dagsbefaling til de finske soldater etter fredsslutningen Finland - Sovjetsamveldet.
Se oli julistuksista ainoa, joka meni sydämiin
Norjankielinen metadata kertoi tuntemattoman äänen (NN) lukevan päiväkäskyn suomeksi ja sitten ruotsiksi. Me tiedämme kyseessä olevan Lauri Vennolan. Ruotsinkielisen tekstin on lukenut Christoffer Schildt. Ruotsinkielinen päiväkäskyn luenta on saatu autenttisesta tilanteesta talteen ja on Ylen arkiston kokoelmissa.
Hihkuin innosta, kerroin löydöstä kollegoille ja kaivoin esiin norjalaisten isäntien yhteystiedot. Muutaman sähköpostin ja latauslinkin saamisen jälkeen äänite onkin – viimein – Ylen kokoelmissa! Yritin saada lisätietoja äänitteestä. Norjasta osataan kertoa, että se on lähetyksestä äänitetty pikalevylle, sen jälkeen tallennettu nauhalle ja viimein, vuosikymmenten jälkeen, digitoitu. NRK ja Norjan kansalliskirjasto ovat perustaneet “Digital Radio Archiven” vuonna 2001. Arkisto sisältää yli 44 000 radio-ohjelmaa.
Halusin selvittää tarkemmin äänitteen vaiheita ja sain tavata Lasse Vihosen, Radioarkiston entisen päällikön, joka on perehtynyt sodanaikaiseen radiotoimintaan. Saksan hyökätessä Puolaan syksyllä 1939 perustettiin Euroopan maihin radiotarkkailuasemia, joilla seurattiin muiden maiden lähetyksiä. Suomeen syntyi Valtioneuvoston tiedotuskeskus (VTK) lokakuussa 1939. Sen yhtenä tehtävänä oli kuunnella ulkomaisia radiolähetyksiä - toisena tärkeänä tehtävänä oli virallisten tiedonantojen laatiminen ja levittäminen.
Lasse Vihonen arvelee, että nyt löytynyt päiväkäsky on äänitetty Norjassa valtion radiotarkkailukeskuksessa Suomen radiolähetyksestä. Lahden radiomastojen kuuluvuus on ollut hyvä ja erityisesti yöaikaan lähetys on siirtynyt teknisesti näinkin korkealaatuisena Norjaan saakka. Vennolan ja Schildtin puheen taustalla kuuluu muista ohjelmista johtuvia häiriöääniä.
Mannerheimin päiväkäskyn teksti on saatu radioon luettavaksi todennäköisesti puhelimitse saneltuna. Tätä tukevat sekä ajan työskentelytavat – radiotoiminta oli hajautettu eri paikkakunnille – että Ylen arkistossa tallessa olevat päiväkäskyn konekirjoitetut liuskat. Päiväkäsky ilmestyi painettuna heti seuraavan päivän sanomalehdissä, esim. Uusi Suomi 14.3.1940.
Mannerheim itse oli tällä aikaa todennäköisesti Mikkelissä ja Ylen radiotoimintaa hoidettiin mm. Helsingistä Fabianinkadulta, mutta tämä puhe on luultavimmin lähetetty Nakkilasta sinne perustetulta väliaikaiselta lähetysasemalta.
Keskiviikkona 13.3.1940 ohjelmapäivystäjänä on ollut Ilmari Heikinheimo ja kuuluttajina Ebba ja Birgit Lilius. Ulkoministeri Väinö Tanner luki rauhanehdot radiossa klo 12.
Ebba Lilius oli tuona päivänä kuuluttajavuorossa. Myöhemmin vuonna 1966 pidetyillä radiokuuluttajien 40-vuotisjuhlakahveilla muistellaan tapahtunutta, haastattelijana on toimittaja Martti Silvennoinen:
— Teidän kohdallenne tuli velvollisuus lukea eräs kuulutus, Talvisodan päättyminen.
— Jaa niin, niin, se on totta se.
— Minkälaiset olivat noiden minuuttien tunnelmat?
— Minä koitin rohkaista itseäni. Minulle sanottiin...kaikki vain sanoivat siinä ympärillä: Et saa itkeä, et saa itkeä. Minä sanoin että ei, minä koetan. Minun piti soittaa marssia ja odottaa sitä kuulutusta, jolloin ilmoitettiin se rauha, rauhansopimus.
— Ne olivat raskaat minuutit.
— Niin. Totta.
Talvisodan ohjelmapäivystäjän päiväkirjassa kerrotaan Heikinheimon koukeroisella käsialalla keskiviikosta 13.3.1940:
Päivä, jonka muistamme niin kauan kuin elämme. Liput ovat puolitangossa, mielet painuksissa. Mutta molemmat nousevat – Venäjän valtakunta luhistuu, ja Suomi ottaa omansa koron kanssa takaisin. Ohjelmaa oli kovasti muutettava. Tanner puhui kammottavan asiallisesti. Soitettiin suomalaista, isänmaallista, rohkaisevaa musiikkia ja todettiin, että sellaista on meillä jo runsaasti. Koko kansa istui vastaanottimien ääressä. Ryhdyttiin pohtimaan Helsinkiin siirtymistä, suunniteltiin matkaa maanantaiksi 18:nneksi.
Illan ohjelmapäivystäjänä toiminut Maj-Lis Parmanen on kirjoittanut:
Ilta sujunut rauhallisesti ohjelmanmukaisesti. Iltauutiset myöhästyivät n. 5min, koska Helsingistä annettiin määräys, ettei uutisia saanut aloittaa, ennenkuin tieto Mannerheimin puheen ajasta voitiin antaa. Mannerheimin puhe luettiin 00:15. Kaikki asemat lähettivät ohjelman loppuun asti.
Maan Turvan mielialaraportissa kerrotaan päivän olleen "vuosisadan raskain Suomessa. Kiukusta ja surusta itki se mies, joka yöllä kuuli Moskovan radioitse kaikilla kielillä julistavan Suomen hyväksymiä rauhanehtoja. Monet eivät tahtoneet uskoa kuulemaansa, monet menettivät malttinsa kiroten hallituksen ja Ruotsin, jonka syyksi ulkoministeri pani selvästi kohtalomme."
Onhan näin tärkeä äänite löydettävä jostakin!
Mannerheimin päiväkäsky on vaikuttanut mieliä rauhoittavasti. Se oli ”julistuksista ainoa, joka meni sydämiin”.
Lasse Vihonen kuvaa kirjassa Radio sodissamme 1939-1940:
Ylipäällikön päiväkäsky luettiin vuorokauden vaihteessa klo 24-00.15. Taitavasti laaditun päiväkäskyn luki Lauri Vennola. Se meni herkässä tilanteessa suomalaisten sydämiin niin syvälle, että päiväkäskyn lauseita kuulee yhä siteerattavan: “Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat! Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole nähnyt vielä vertaisianne sotureita…”
Aikalaiskirjeistä on luettavissa päiväkäskyn herättämät tunteet. Martti Haavion puoliso Elsa Enäjärvi-Haavio kirjoittaa miehelleen 14.3.1940:
Valvoimme eilen kuullaksemme Mannerheimin päiväkäskyn, joka luettiin radiossa klo 24:15. Se on parasta ja vaikuttavinta, mitä on sanottu tästä sodasta.
Norjan radiotarkkailukeskuksen tallentamasta äänitteestä puuttuu Mannerheimin päiväkäskyn tervehdys: "Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat!" Äänite alkaa Lauri Vennolan jykevällä ja painokkaalla äänellä:
“Rauha on solmittu maamme ja Neuvosto-Venäjän välillä, ankara rauha, joka on Neuvosto-Venäjälle luovuttanut melkeinpä jokaisen taistelukentän, millä te olette vuodattaneet vertanne kaiken sen puolesta, mitä me pidämme kalliina ja pyhänä.”
Tallessa olevista konekirjoitusliuskoista löytyy muutamia lukijan merkintöjä, alleviivattuja sanoja, joille hän on antanut erityistä painoa:
[...] mutta kolme ja puoli kuukautta kestäneen sodan jälkeen olemme edelleen melkein yksin.
[...] Kun tämän sodan historiaa kerran laaditaan, tulee koko maailma tuntemaan teidän työnne!
Sehän on Ebba-täti! Aune-mummun laulukaveri!
Lauri Vennolan suomenkielisen luennan jälkeen kuullaan Christoffer Schildtin lukemana päiväkäsky ruotsinkielellä. Päiväkäskyjen jälkeen Ebba Lilius toteaa kirkkaalla äänellään:
“Kuulimme Mannerheimin päiväkäskyn. Toivotan kaikille arvoisille kuuntelijoillemme hyvää yötä.”
Kun kyseessä on 76 vuotta vanha äänite, on sen kaikkia vaiheita vaikea selvittää. Keneltä voisimme kysyä nyt, tallennettiinko Lauri Vennolan luentaa, mihin pikalevy päätyi, miten myöhemmissä muutoissa on arkistomateriaaleja siirretty ja miksei tämä pikalevy päätynyt arkistoon ja nauhalle? Entä kuinka perusteellisesti äänitettä etsittiin vuonna 1955, kun haluttiin tehdä dokumentaarinen kuulokuva talvisodan päättymisen 15-vuotispäivänä?
Sattumalta näytän kotona miehelleni kopiota Radiokuuntelija-lehden nro 5/1940 kannesta, jonka alakulmassa on kuva Ebba Liliuksesta.
– Sehän on Ebba-täti! Aune-mummun laulukaveri!
Käy ilmi, että Ebba Liliuksen tytär Birgit Ebba Lilius oli mieheni isoäidin hyvä ystävä, ennenkaikkea laulukaveri, heidän viimeisinä vuosinaan Rovaniemellä vanhusten palvelutalossa. Ilmeisesti Birgit käytti vanhempana toista etunimeään Ebbaa. Kuvan Ebba on todennäköisesti äiti-Ebba, joka oli tuolloin jo 50-vuotias, mutta tytär muistuttaa häntä niin paljon, että vanhemmiten Birgit-rouva on näyttänyt aivan äidiltään. Nyt jo edesmennyt Aune-mummu oli kova laulamaan ja vieraillessamme hänen luonaan, tuli Ebba joskus kylään ja he lauloivat meille. Myös Ebba on nukkunut pois vuosia sitten.
Olen siis tavannut Yleisradion sodanaikaisen kuuluttajan Birgit Ebba Liliuksen. Olisinpa vain silloin osannut esittää nyt mielessäni pyörivät kysymykset talvisodan radiotoiminnasta ja tämän äänitteen vaiheista.
Lähteenä on käytetty Lasse Vihosen kirjaa Radio sodissamme 1939-1945 (SKS 2008) ja keskusteluja Lasse Vihosen kanssa 23. ja 24.2.2016, Talvisodan ohjelmapäivystäjän päiväkirjoja sekä ohjelmaa “Radiokuuluttajat 40-vuotisjuhlakahvit 30.11.1966.”
Mannerheimin päiväkäsky 14.3.1940
Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat.
Rauha on solmittu maamme ja Neuvosto-Venäjän välillä, ankara rauha, joka on Neuvosto-Venäjälle luovuttanut melkeinpä jokaisen taistelukentän, millä te olette vuodattaneet vertanne kaiken sen puolesta, mitä me pidämme kalliina ja pyhänä.
Te ette ole tahtoneet sotaa, te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä.
Yli 15 000 teistä, jotka lähditte kentälle, ei enää näe kotejansa, ja kuinka monet ovatkaan ainiaaksi menettäneet työkykynsä. Mutta te olette myös jakaneet kovia iskuja, ja kun nyt parisataatuhatta vihollistamme lepää hangessa ja tuijottaa särkynein katsein tähtitaivaallemme, ei syy ole teidän. Te ette heitä vihanneet ja tahtoneet heille pahaa, vaan seurasitte sodan ankaraa lakia, tappaa tai kuolla itse.
Sotilaat! Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole vielä nähnyt vertaisianne sotureita. Olen ylpeä teistä kuin olisitte omia lapsiani, yhtä ylpeä tuntureitten miehestä Pohjolassa kuin Pohjanmaan lakeuksien, Karjalan metsien, Savon kumpujen, Hämeen ja Satakunnan viljavien vainioitten, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen lauheitten lehtojen pojasta. Olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjoaa köyhän majan poika siinä kuin rikaskin.
Kiitän teitä kaikkia, upseereita, aliupseereita ja miehistöä, mutta tahdon erikoisesti painostaa reserviupseerien uhrautuvaa uljuutta, heidän velvollisuudentuntoaan ja etevyyttään, millä he ovat täyttäneet tehtävän, joka ei alkuaan ollut heidän. Niinpä on heidän uhrinsa prosenttimäärältään sodan korkein, mutta se on annettu ilolla ja horjumattomalla velvollisuudentunnolla.
Kiitän upseereita esikunnissa, heidän taidostaan ja uupumattomasta työstään, ja lopuksi kiitän lähimpiä apulaisiani, yleisesikunnan päällikköä ja päämajoitusmestaria, armeijan päälliköitä, armeijakuntien päälliköitä ja divisioonien komentajia, jotka usein ovat tehneet mahdottomasta mahdollisen.
Kiitän Suomen armeijaa kaikkine aselajeineen, jotka jalossa kilpailussa ovat suorittaneet sankaritekoja sodan ensi päivistä saakka. Kiitän rohkeudesta, millä se on käynyt päin monin kerroin ylivoimaista vihollista, joka on ollut varustettu osittain tuntemattominkin asein, ja sitkeydestä, millä se on pureutunut jokaiseen tuumaan kotimaan kamaraa. Yli 1500 venäläisen hyökkäysvaunut ja yli 700 pommi- ja hävittäjäkoneen hävittäminen kertoo sankaritöistä, joita usein ovat suorittaneet yksityiset miehet.
Ilolla ja ylpeydellä ajattelen Suomen lottia - heidän uhrimieltään ja uupumatonta työtään eri aloilla, mikä on vapauttanut tuhansia miehiä tulilinjoille. Heidän jalo henkensä on kannustanut ja tukenut armeijaa, jonka kiitollisuuden ja arvonannon he täysin ovat saavuttaneet.
Kunniapaikalla ovat myös sodan ankarana aikana seisoneet ne tuhannet työläiset, jotka usein vapaaehtoisina ilmahyökkäystenkin aikana ovat tehneet työtä koneittensa ääressä valmistaen armeijalle sen tarpeita, sekä ne, jotka herpaantumatta vihollisen tulessa ovat työskennelleet asemien varustamisessa. Kiitän heitä isänmaan puolesta.
Huolimatta kaikesta rohkeudesta ja uhrimielestä on hallitus ollut pakotettu tekemään rauhan kovilla ehdoilla, mikä kuitenkin on selitettävissä. Armeijamme oli pieni ja sen reservit ja kaaderit riittämättömät. Ei oltu varustauduttu sotaan suurvaltaa vastaan. Urhoollisten sotilaittemme puolustaessa rajojamme oli ylivoimaisin ponnistuksin hankittava sitä mitä puuttui. Oli rakennettava puolustuslinjoja, joita ei ollut. Oli koetettava saada apua, jota ei tullut. Oli hankittava aseita ja varusteita, aikana, jolloin kaikki maat kuumeisesti varustautuivat myrskyä vastaan, joka vyöryy yli maailman. Teidän sankaritekonne ovat herättäneet ihailua yli maiden, mutta kolme ja puoli kuukautta kestäneet sodan jälkeen olemme edelleen melkein yksin. Emme ole saaneet enempää kuin kaksi vahvistettua pataljoonaa tykistöineen ja lentokoneineen ulkomaista apua rintamillemme, joilla omat miehemme taistelussa yötä päivää ilman vaihdon mahdollisuutta ovat saaneet ottaa vastaan yhä uusien vihollisvoimien hyökkäykset ponnistaen ruumiilliset ja henkiset voimansa rajattomiin asti.
Kun tämän sodan historiaa kerran laaditaan, tulee maailma tuntemaan teidän työnne.
Ilman aulista apua aseissa ja varusteissa, mitä Ruotsi ja Länsivallat meille ovat antaneet, olisi tähänastinen taistelumme ollut mahdoton vihollisen lukemattomia tykkejä, hyökkäysvaunuja ja lentokoneita vastaan.
Valitettavasti ei suuriarvoista lupausta avusta, minkä Länsivallat antoivat, voitu toteuttaa, kun naapurimme itsestään huolehtien kielsivät joukoilta oikeuden läpikulkuun.
Kuudentoista viikon veristen taistelujen jälkeen ilman yön ja päivän lepoa seisoo armeijamme vielä tänä päivänä voittamattomana vihollisen edessä, joka hirveistä tappioistaan huolimatta on kasvanut lukumäärältään, eikä kotirintamammekaan missä lukemattomat ilmahyökkäykset ovat levittäneet kuolemaa ja kauhua naisten ja lapsien keskuudessa, ole horjunut. Poltetut kaupunkimme ja raunioitetut kylämme kaukana rintaman takana, vieläpä lansirajoillamme, ovat näkyviä todisteita tämän kansan kärsimyksistä kuluneina kuukausina.
Kohtalomme on kova, kun olemme pakotetut jättämään vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot, maan, jota vuosisatojen hiellä ja vaivalla olemme viljelleet. Mutta meidän on otettava kovat otteet voidaksemme siellä, mitä meillä on jäljellä, valmistaa kodin niille, jotka ovat tulleet kodittomiksi, ja paremmat toimeentulomahdollisuudet kaikille, ja meidän tulee olla kuten ennenkin valmiina puolustamaan pienempää isänmaatamme samalla päättäväisyydellä ja samoin kovin ottein, millä olemme puolustaneet jakamatonta isänmaatamme.
Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme: länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten maksaneet velan, mikä meillä siitä länteen on ollut.
Mannerheim
Mannerheims dagorder 14.3.1940 (på svenska)
Soldater av Finlands ärorika armé.
Fred har slutits mellan vårt land och Sovjet-Ryssland. En hård fred som till Sovjetunionen utlämnat så gott som varje slagfält på vilket ni ljutit ert mod för allt vad vi skaffat dyrt och heligt.
Ni ville ej kriget, ni älskade freden och arbetet. Men kampen blev er påtvingad och i den har ni uträttat stor verk. Mer än 15000 av er som drog ut komma ej att återse hemmet och hur många äro ej de som föralltid förlorat sin arbetsförmoga. Men ni har även utdelat hårda slag, om ett par hundra tusental av edra fiender nu ligga under den frusna drivan eller med brusten blixt stirra mot vår stjärnhimmel så är felet icke ert. Ni hatade dem ej, ni ville dem intet ont, ni följde endast krigets hårda lag att döda eller dö.
Soldater, jag har kämpat på långa slagfelt men jag har ännu ej sett er like som krigsmen, jag är stolt över er som ni vore mina egna barn lika stolt över mannen från tundrorna i norr, som över sönerna från Österbottens vida slätter, Karelens skogar, Savolax leende bygder, Tavastlands och Satakuntas rika gårdar, Nylands och egentliga Finlands björkomsusade hagar. Jag är lika stolt över fabriksarbetare och den fattiga stugans son som över den rike mannens insats.
Jag tackar er alla, officerare, underbefälskap och manskap, men jag vill skärskildt framhålla reservofficerarnas mod, deras pliktuppfyllelse och den skicklighet med vilken de skött ett yrke som egentligen ej var deras. Också har deras offer prosentuellt utgjort krigets största, men de har givit med glädje och aldrig svikande pliktkänsla.
Jag tackar officerarna i staderna för skicklighet och outtröttligt arbete och sist tackar jag mina närmaste medarbetare som i många fall
gjort det omöjliga möjligt.
Jag tackar Finlands arme med alla dess vapenslag som i ädel tävlan utfört så vackra bragder från krigets första dag, för den djärvhet med vilken de gott i anfall mot en okänd fiende och för den seghet med vilken de hakat sig fast vid varje bit av fosterjorden. Förstörandet av mer en 1500 ryska tanks och även 700 flygmaskiner, tala om hjältedåd som ofta utförts av ensamma män.
Med glädje och stolthet tänker jag på Finlands lottor och deras insats i kriget. Det offervilja och oförtrutna arbete på olika områden vilket frio tusentals män till stridslinjerna. De har med sin upphöjda anda sporrat och stött armén vars tacksamhet och uppskattning är till fullo förvärvat.
En hederspost har de tusentals arbetare beklätt vilka under krigets bittra tid troget och ofta som frivilliga under flyganfalla stått vid sina maskiner förfärdigande materiel för armens behov. Jag tackar eder alla på fosterlandets vägnar. Trots allt mod och all offervillighet har regeringen nödgats göra fred på hårda vilkor vilket dock har sin förklaring.
Vår arme var liten, reserver otillräckliga, vi voro ej rustade för ett krig med en stormakt. Medan våra tappra soldater försvarade våra gränser gällde det att med övermänskliga ansträgningar anskaffa det som brast att bygga upp de försvarslinjer som ej finnos att söka den hjälp som ej kom. Det gällde att skaffa vapen och utrustning och det i en tid då vårt land med febri liver rustade sig mot den storm som storm som nu sveper över världen.
Edra bragder har väckt beundran utöver världen, och efter en 3,5 månaders krig stod vi fortfarande så gott som ensamma. Vi har ej lyckats få annan utländskt hjälp än två med artilleri och flyg förstärkta bataljoner till vår front. Medan våra egna i kamp dag och natt utan möjlighet till avlösning fått taga emot ständigt nya fiendes formationers angrepp till långt över den fysiska och psykiska bristningsgräns.
När en gång detta krigs histori skrives skall världen se vilka bragder ni utfört. Tyvärr har de storartade löften om hjälp som västmakterna givit oss ej kunnat fullföljas genom att våra grannar av omsorg av eget husförvägrat deras trupper rätt till genomfart. Efter 16 veckors blodiga strider utan vila dag eller natt står i denna stund vår arme obesegrad mot en fiende som de enorma förlusterna till trots endast vuxit i antal.
Vår hemmafront där otaliga flygangrepp sprett död och fasa bland kvinnor och barn har ej heller sviktat. Våra brända städer och i ruiner lagda byar långt bakom fronten ända till våra gränser i väster är ett talande bevis på att var detta folk fått utstå under de månader som gott. Vårt öde är hårt då vi nödgas utlämna åt en fremmande ras med annan livsåskådnign och andra moraliska värden land där vi under sekler i svett och möda brutits byggt. Me vi skola taga hårda tag för att inom de som återstår sänka ett hem åt dem som blivit hemlösa och bättre existensvilkor för alla och vi skola som förut vara färdiga att försvara det mindre fädernes landet med samma beslutsamhet och kraft med vilken vi försvarat vårt odelade fosterland.
Vi har det stolta medvetandet att ha en historisk vision som vi fortfarande fylla att skydda den västerländska sivilisationen som sedan sekler varit vår arvedel. Me vi veta också att vi till sista penningen har betalat den skuld i vilken vi stått till västerlandet.
Mannerheim
