Hyppää pääsisältöön

Tutkimusprofessori suosittelee: älkää tehkö lapsia alle kahden vuoden ikäerolla

Suomessa syntyy lapsia nyt tiheämmällä tahdilla kuin koskaan ennen. Nopeaa vauhtia pidetään myös ihanteena. Samat vaatteet ja rattaat, hoidetaan homma pois alta - näin ajattelee moni tuleva äiti ja isä. Tutkijoiden mukaan vauhtia kannattaisi kuitenkin hidastaa.

Lastensaantia ei voi suunnitella, mutta toiveita haikaralle voi esittää. Kun suomalaisilta kysytään heidän lastensaantiunelmistaan, yleisin toive on kaksi lasta alle kahden vuoden ikäerolla.

Entistä useamman kohdalla toive myös toteutuu. Sisarusten syntymävälit ovat lyhentyneet selvästi kahdenkymmenen vuoden aikana.

Tällä hetkellä peräti 40 prosenttia toisista lapsista syntyy kahden vuoden sisällä ensimmäisen lapsen syntymästä. Väestöliitossa kehitystä harmitellaan.

– Ehkä ei tarpeeksi tiedetä niistä riskeistä, joita liittyy pieniin syntymäväleihin, pohtii tutkimusprofessori Anna Rotkirch.

Pieni ikäero voi tehdä arjesta kaaoksen

Useampi vauva tai taapero samassa taloudessa on kova koulu, josta kaikki eivät selviä ehjin nahoin.

Tiuha lapsensaantitahti on vaaraksi niin äidin terveydelle ja parisuhteelle. Tilastojen valossa hyvin lyhyt syntymäväli lisää vanhempien eroriskiä.

Pikkulapsiaika kuulostaa ihmisten puheissa kaaoksenhallinnalta ja pahimmillaan täydeltä helvetiltä.

– Puhutaan siitä, ettei saa nukuttua, on kakkavaipparumba ja kaikki on yhtä sotkua. Ehkä meidän näkemys pikkulapsiarjen raskaudesta johtuu siitä, että yhä useammin taaperoja onkin kotona kaksi, toteaa Rotkirch.

Kaksi ei todellakaan ole sama kuin yksi. Ja se tulee monelle yllätyksenä.

Suositus: ikäeroa ainakin kaksi vuotta, pidemmästä ei ole haittaa

Yksi syy lyhyisiin syntymäväleihin on se, että lapset saadaan entistä vanhempina. Puhdas biologinen kiire määrittää monen perheen ratkaisuja.

Anna Rotkirch tietää, että lapsia ei hankita vaan saadaan. Suomessa on paljon raskaaksitulovaikeuksia ja hankalia tilanteita työmarkkinoilla. Aina ei voi vaikuttaa siihen, milloin seuraava lapsi syntyy. Siksi Väestöliitossakaan ei haluta antaa asiasta tiukkoja ohjeita.

Mutta silloin kun asiaan voi vaikuttaa, suositus on selvä. Ikäeroa olisi hyvä olla vähintään kaksi vuotta, eikä 3-4 vuoden ikäerokaan ole pahasta.

– Mielestäni Anna Wahlgren sanoo ihanasti, että jokaisessa perheessä pitäisi aina olla yksi 2-vuotias. Se on niin maaginen ikä. Toisaalta näitä alle 3-vuotiaita ei perheessä tarvitse olla enempää kuin yksi, Rotkirch naurahtaa.

Lasten syntymävälejä on tutkittu yllättävän vähän. Se kuitenkin tiedetään, että luonto suojeli entisaikojen vanhempia taaperoiden ylivallalta.

Metsästäjä-keräilijä-yhteisöissä ravinnonsaanti oli huonoa, eivätkä naiset tulleet raskaaksi vuosittain. Ihmiselle lajityypillinen syntymäväli onkin ollut tuolloin noin 3-4 vuotta.

Lähteenä käytetty: Finnish Yearbook of Population Research

Edit 12.3. klo 16.20: otsikkoa tarkennettu muotoon Tutkimusprofessori suosittelee: älkää tehkö lapsia alle kahden vuoden ikäerolla
Edit 14.3. klo 13:50: lisätty Areena-video

Lisää ohjelmasta

Lapsi hymyilee kameralle ämpäri sylissä.
Lapsi hymyilee kameralle ämpäri sylissä. Kuva: Freeimages lapsi
Kukkaseppelöity vauva hymyilee
Kukkaseppelöity vauva hymyilee Kuva: freeimages.com/Agastecheg marja hintikka live,Eve Mantu,kysely (keskinäinen toiminta)
Heikki Soini: Yksi lapsi on minun valintani
Heikki Soini: Yksi lapsi on minun valintani Kuva: Jussi Nahkuri heikki soini
Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta
Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta Kuva: Maria Ainamo kultainen venla
Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio
Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio Kuva: (c) Photograph by Erich Lessing Marja Hintikka Live
Joulukuusi ja koristeineen.
Joulukuusi ja koristeineen. Kuva: Pixabay joulu

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.