Hyppää pääsisältöön

Ylen julkaisujohtajan lausunto Yleisradion tehtävää arvioivalle parlamentaariselle työryhmälle

Yle tulee jatkossakin nähdä yhteisenä, suomalaisen kulttuurin aineettoman pääoman ja oikeuksien kansallisena varastona.

Parlamentaarinen Yle-työryhmä kuuli 11.3. Ylen julkaisujohtajaa Ismo Silvoa. Lausunnossaan hän painottaa kansalaisten tasa-arvoa, joka on julkisen palvelun oikeutuksen perusta.

Ismo Silvo nostaa lausunnossaan esiin jokaisen kansalaisryhmän oikeuden osallistua yhteiseen, demokratiaa ylläpitävään ja vahvistavaan keskusteluun. Hän näkee, että julkisen palvelun määrittely tulee tehdä suhteessa kansalaisten kykyyn toimia poliittisen ja kulttuurisen yhteisön tasa-arvoisina jäseninä, ei suhteessa mediamarkkinoihin.

Silvo muistuttaa, että Ylen omakin tavoite on kyetä tulevaisuudessa kasvattamaan hankintojaan kaupallisilta tuotantoyhtiöiltä. Hän pitää tärkeänä, että julkisin varoin hankitut kotimaiset sisällöt pysyvät suomalaisten veronmaksajien käytettävissä, myös tulevaisuuden uusilla julkaisualustoilla.