Hyppää pääsisältöön

Kuva hampun lehdestä ja teksti: kannabis - hyvän vihollisen kasvutarina




Kuva hampun lehdestä ja teksti: kannabis - hyvän vihollisen kasvutarina
Kuva: Annukka Palmén-Väisänen/Yle
hamppu

Vaikka yleinen keskustelu Suomessa ei enää tuomitse kannabiksen kokeilijoita, vanhemmille ikäluokille kannabis on yhä huume. Myös “hyvän vihollisen" henki on edelleen voimakkaasti läsnä kun keskustellaan kannabiksen laillistamisesta.

Kannabis on maailman yleisimmin käytetty laitoin huumausaine. YK:n huumausaineraportin mukaan 15–64-vuotiaiden ikäryhmästä 125–227 miljoonan ihmisen on arvioitu kokeilleen kannabista. Maailman väestöstä tämä vastaa 2,7–4,9 prosenttia.

Kuvat kannabis sativan ja kannabis indican lehdistä
Kuvat kannabis sativan ja kannabis indican lehdistä Kuva: Annukka Palmén-Väisänen/Yle hamppu

Kannabistuotteita ovat marihuana, hasis ja hasisöljy, joita saadaan Cannabis sativa ja Cannabis indica -nimisistä hamppukasveista. Käytössä ovat yleistyneet ns. hybridilajikkeet, jotka ovat yhdistelmiä mieleen vaikuttavasta sativasta ja kehoon vaikuttavasta indicasta.

Marihuanaan käytetään hamppukasvin kukintoa ja ylimpiä versoja. Hasista ja hasisöljyä valmistetaan puolestaan hampun pihkasta. Kannabistuotteiden päihdyttävä ainesosa on rasvaliukoinen tetrahydrokannabinoli eli THC.

Kannabista poltetaan sätkissä tai piipuissa, joko sellaisenaan, tai tupakkaan sekoitettuna – tai vaihtoehtoisesti vaporisoimalla eli päästämällä kuumaa höyryä marihuanan läpi. Kannabista nautitaan myös ruokaan tai juomaan sekoitettuna.

Viihdekäytön lisäksi kannabista käytetään lääkkeenä, esimerkiksi hermokipuja lievittämään.

800 000 suomalaista on joskus kokeillut huumeita. Vuoden sisällä huumeita on käyttänyt noin 250 000.

Kannabis on ylivoimaisesti Suomen suosituin laiton päihde, ja sen käyttö on lisääntynyt viime vuosina selkeästi. Muiden huumeiden käyttöluvut ovat kannabikseen verrattuna vähäisiä.

Syksyllä 2014 viidennes (19 %) suomalaisista ilmoitti käyttäneensä kannabista ainakin kerran elämässään. Näin Suomi nousi lähelle eurooppalaista kannabiksenkäytön keskiarvoa. Nuorten aikuisten keskuudessa osuus oli lähes kaksinkertainen (38,4 %).

Tilasto: Olen käyttänyt kannabista viimeisen joskus elämäni aikanaTilasto: Olen käyttänyt kannabista viimeisen vuoden aikana
Kuva: Annukka Palmén-Väisänen/Yle

Kannabiksen kokeilu on lisääntynyt eikä niinkään sen käyttö, kuten yllä oleva infografiikka osoittaa: lyhyen ajan sisällä käyttölukemat putoavat.

Suurin osa kokeiluista tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena. Tämä osaltaan selittää sitä, että nuorten kannabiskokeilut ajoittuvat pääsääntöisesti täysi-ikäisyyteen, jonka myötä avautuu yöelämä laillisine impulssikontrollia laskevine päihteineen.

Tilasto vuoden 2014 huumausainerikoksista
Tilasto vuoden 2014 huumausainerikoksista Kuva: Annukka Palmén-Väisänen/Yle huumausaineet,huumausainerikokset

Poliisi valvoo varsin tehokkaasti huumausaineen käyttörikoksia. Vuonna 2014 tilastoitiin 21 781 huumausainerikosta, joista selvästi yli puolet 63 % oli käyttörikoksia, joiden määrää ovat nostaneet kannabiksen kotikasvatuksen yleistyminen ja marihuanan käytön lisääntyminen.

Törkeitä huumausainerikoksia oli vain noin 5 % kaikista huumausainerikoksista. Täysin marginaalisia ovat huumausainerikoksen valmistelu ja edistäminen, joista jälkimmäisiä kirjattiin vuonna 2014 vain yksi.

Tilasto poliisin takavarikoimien kannabistuotteiden ja -kasvien lukumääristä
Tilasto poliisin takavarikoimien kannabistuotteiden ja -kasvien lukumääristä Kuva: Annukka Palmén-Väisänen/Yle huumausaineet

Kannabiksen käytön yleistymisellä näyttäisi olevan selkeä kytkös kannabiksen kotikasvatuksen yleistymiseen.

Poliisin takavarikkotilastojen perusteella 1990-luvulla vuosittaisten kannabiskasvitakavarikkojen määrä liikkui muutamissa sadoissa, kun 2000-luvulla liikuttiin jo tuhansissa. Vuonna 2014 takavarikoitiin lähes 22 000 kappaletta kannabiskasveja. 40 000–60 000 suomalaista on kokeillut kannabiksen kasvattamista.

Poliisin tietoon tulleissa tapauksissa on yleensä kyse pienistä viljelmistä, jotka on tarkoitettu lähinnä vain omaa käyttöä varten. KRP:n mukaan viljelyiden koko on tavallisesti enintään 20 kasvia. Suurin osa kotikasvattajista on nuoria miehiä.

Marihuanaa hankitaan kuitenkin vielä ensisijaisesti itse kasvattamalla tai tutuilta hankkimalla. Kotikasvatus nähdään myös vaihtoehtona järjestäytyneen rikollisuuden kanssa tekemisissä olemiselle.

Kansainvälisten vaikutteiden mukaisesti marihuana on ohittanut hasiksen kannabismarkkinoilla – ilmiötä kutsutaan herbalisoitumiseksi. Puhe hasiksesta ”peruslätkänä” kuvastaa hasiksen laskenutta arvostusta.

Kotikasvatus on osa kansainvälistä ala- ja vaihtoehtokulttuurista ilmiötä, johon osallistuminen on ollut vaivatonta netin ansiosta. Osittain kotikasvatuksen yleistymiseen on saattanut vaikuttaa se, että Suomi on syrjässä kansainvälisiltä huumekaupan reiteiltä.

Infografiikka
Infografiikka yle battle

Suomalaisten asenteet kannabiksen käytön riskejä kohtaan ovat loiventuneet, kun taas suhtautuminen humalahakuiseen juomiseen ja tupakointiin on muuttunut kriittisemmäksi.

Suhtautuminen kannabiksen kokeiluun on lieventynyt kaikissa ikäryhmissä. Vuonna 2014 puolet vastaajista oli sitä mieltä, että muutama kannabiskokeilu sisältää pienen riskin. 15–24-vuotiaista riskejä piti vähäisinä 63 % (miehistä 60 % ja naisista 39 %) ja 25–34-vuotiaista 71 %.

Suhtautuminen heroiinin kokeiluun on pysynyt kriittisenä, joten on oletettavaa, että yhä useampi suomalainen tekee eron kannabiksen ja kovien huumeiden välillä.

Riskikäsityksen muutokseen ovat vaikuttaneet käytön yleistyminen, henkilökohtainen kosketuspinta huumausaineisiin sekä avoimempi yhteiskunnallinen kannabiskeskustelu.

Riskikäsityksen lieventymisestä huolimatta, enemmistö suomalaisista vastustaa kannabiksen käytön sallimista.

Vaikka käsitykset riskeistä ovat lieventyneet, enemmistö suomalaisista vastustaa kannabiksen käytön sallimista. Esimerkiksi keväällä 2014 tehty kansalaisaloite kannabiksen dekriminalisoimiseksi keräsi vain 21 233 allekirjoitusta vaaditusta 50 000.

Tilasto mielipidemittauksesta: Pitäisikö kannabis sallia?
Tilasto mielipidemittauksesta: Pitäisikö kannabis sallia? Kuva: Annukka Palmén-Väisänen/Yle huumausaineet

Kannabiksen kansanterveydelliset haitat ovat vähäiset. Kannabista oheispäihteenä käyttävien osuus on kuitenkin merkittävä joukko päihdehuollon asiakkaissa.

Kannabiksen pitkäaikainen käyttö voi nostaa riskiä sairastua skitsofreniaan, ahdistuneisuuteen tai masennukseen. Erityisesti nuoret käyttäjät kuuluvat riskiryhmään. Kannabiksen polttaminen lisää hengityselinsairauksien ja keuhkosyövän riskiä siinä missä muutkin tupakkatuotteet.

Joillakin pitkäaikaiskäyttäjillä on todettu psyykkisiä muutoksia, kuten apatiaa ja passivoitumista, sekä paniikkituntemusten ja muiden negatiivisten tuntemusten yleistymistä. Myös lähimuistin ja keskittymiskyvyn heikentymistä ja ajatuksen katkeilua ilmenee.

Kannabiksen etuna voidaan toisaalta taas pitää sitä, ettei se aiheuta väkivaltaista käyttäytymistä kuten Suomen ylivoimaisesti suosituin päihde eli alkoholi.

Ei alkoholin tasoista hermomyrkkyä laillistettaisi ikimaailmassa tänä päivänä.― Jussi Perälä, sosiologi

Alkoholi ei ole vain vaarallisin päihteemme; se on tutkitusti myös Suomen käytetyin päihde, jonka aiheuttamat yhteiskunnalliset kustannukset ovat moninkertaiset verrattuna laittomiin huumeisiin.

Vuonna 2013 alkoholiin liittyvät välittömät haittakustannukset olivat yli kolminkertaiset verrattuna huumehaittojen vastaaviin kustannuksiin (alkoholi 1264–1467 miljoonaa; huumausaineet 375–449 miljoonaa).

Haittakustannukset tarkoittavat mm. kustannuksia jotka syntyvät terveydenhuollosta, eläkkeistä ja sairauspäivärahoista, sosiaalipalveluista ja -turvasta, järjestyksen ja turvallisuuden ylläpidosta, oikeusjärjestelmästä ja vankeinhoidosta, onnettomuus- ja rikosvahingoista sekä ehkäisevästä päihdetyöstä.

Päihteet ovat todellinen kansanterveydellinen ongelma: vuonna 2011 tehdyssä päihdetapauslaskennassa päihde-ehtoisia asiointeja kertyi yhden laskentavuorokauden aikana lähes 12 000.

Tilasto maailman vaarallisimmista huumeista
Tilasto maailman vaarallisimmista huumeista Kuva: Annukka Palmén-Väisänen/Yle huumausaineet

Miten kannabiksesta tuli hyvä vihollinen?

Vuoden 1961 YK:n huumausaineita koskevassa yleissopimuksessa määriteltiin ensimmäistä kertaa kielletyt aineet. Tällöin myös kannabis tuli globaalin sääntelyn piiriin. Sopimus määriteltiin pitkälti länsimaalaisesta – erityisesti yhdysvaltalaisesta – moraalikulttuurista käsin.

Yhdysvalloissa uskonnollinen raittiusliike kampanjoi – 1800-luvulta alkaen läpi raittiusliikkeen 30-luvun kukoistuskauden – raivokkaasti tätä meksikolaisten siirtolaisten ja mustien jazz-muusikoiden käyttämää päihdettä vastaan.

Taustalla vaikuttivat myös kauppapoliittiset motiivit: esimerkiksi amfetamiinia ei alun perin lisätty kiellettyjen aineiden listalle Yhdysvaltain lääketeollisuuden painostuksesta.

Suomessa YK:n sopimukseen liityttiin vuoden 1966 asetuksella, tällöin kannabis asettui laittomien päihteiden joukkoon eli se kriminalisoitiin. Tapahtuma ei ollut kovin merkittävä Suomessa, jossa kannabiksen käyttö oli hyvin marginaalista.

1960-luvulla Suomessa kohtasivat kaksi juonnetta: YK:n huumausaineita koskeva sopimus ja 60-luvun vastakulttuurien nousu.

Kannabis rantautui opiskelijoiden, underground-liikkeiden ja jazz-muusikoiden pariin

Vuoden 1972 lain myötä tapahtui psykologinen käänne, kun päädyttiin käytöstä rankaisemiseen.

Vuonna 1966 nuoret toimittajat Juha Numminen ja Veli Kärkkäinen nostivat kannabiksen ensi kertaa otsikoihin. He olivat saaneet vihiä, että Vanhan Kellarissa myytiin kannabista. Poliisin ratsia uutisoitiin näyttävästi Ilta-Sanomissa.

Skuuppi toi kannabiksen suomalaisten tietoisuuteen ja herätti sekä kansalaiset että viranomaiset pohtimaan kannabiskysymystä – se oli paradoksi, sillä käyttöä ei juuri ollut.

Huumausainelaki tuli voimaan Suomessa vuonna 1972. Sitä edelsi kova kamppailu, jossa liberaalimpi rintama olisi jättänyt rankaisematta käytöstä.

Lopulta arpa ratkaisi suuressa valiokunnassa, ja kannabiksesta tuli laiton aine Suomessa.

70-luvulle tultaessa kannabis oli levinnyt lähiöihin ja nuorten koululaisten keskuuteen, joille kannabis oli vain uusi päihde. Kytkös hippiliikkeeseen ja sen henkeen alkoi olla kulttuurisessa periferiassa äärimmäisen ohut.

Yhdysvalloista tullut ilmapiiri alkoi heijastua myös Suomeen ja julkisiin puheenvuoroihin. Lehdistön kirjoitteluun iskostui pelottelun retoriikka.

Vuoden 1972 lain myötä tapahtui psykologinen käänne, kun päädyttiin käytöstä rankaisemiseen. Merkittäväksi muodostui erityisesti tapa, jolla laki pantiin toimeen.

Lakia valmisteltaessa oli kirjattu, että pienen määrän hallussapidosta ei ryhdyttäisi toimenpiteisiin. Toisin kävi.

Helsingin huumepoliisin perustaja Torsti Koskinen on avoimesti kertonut, miten poliisit ja syyttäjänlaitos tekivät sopimuksen, että jokainen ”keissi” viedään oikeuteen.

Taustalla oli naiivi ja itse asiassa hetkellisesti toimiva ajatus: antamalla todella kova signaali kannabis onnistutaan kitkemään kokonaan.

Julkisuudessa yleistynyt pelotteluretoriikka yhdistettynä siihen, että huumausainetapauksista tuli poikkeuksetta rikosoikeudellinen seuraamus, alkoivat pikkuhiljaa piirtää kuvaa huumeista hyvänä vihollisena.

Yhteiskunnassa, jossa suurimalla osalla ihmisistä ei ollut minkäänlaista käsitystä kannabiksesta tai sen haitoista.


Hyvä vihollinen

Nils Christien ja Kettil Bruunin (1986) tunnetun sosiologisen käsitteen mukaan huumeet ovat hyvä vihollinen. Käsitteeseen yhdistyy vahva hyvän ja pahan vastakkainasettelu sekä vaaran symboliikka ja pelottelun perinteet, joita Suomessakin ylläpidettiin muun muassa valistustyössä aina vuosituhannen vaihteeseen saakka. Retoriikan keskiössä onkin lapset ja nuoret, joita huumeet uhkaavat.

Käsite vaatii kuitenkin aina totuusperän eli sen, että huumeita todella esiintyy ja että ne aiheuttivat haittoja. Christien ja Bruunin mukaan huumeet ovat hyvä vihollinen, koska niiden käyttäjät ovat pääosion nuoria tai syrjäytyneitä ihmisiä, jotka eivät kuulu valtaväestöön – saatikka eliittiin, joiden keskuudessa laillistetut aineet voivat olla vallan ja varallisuuden symboleita.

Huumeisiin ei myöskään liity taloudellisia etuja kuten, alkoholiin ja tupakkaan. Vaikka eliittiin kuuluvat käyttävät myös laittomia päihteitä, on heidän helpompi tehdä se lainvalvojilta suojassa.

Pohjoismainen huumepolitiikka kohtelee ankarasti muiden kuin laillistettujen huumausaineiden käyttäjiä. Huumeet ovat oivallinen kontrollin kohde, sillä huumeiden vastainen sota ei kohdistu valtaeliittiin.

Huumeiden ankara kriminalisointi ja rikosoikeudellinen kontrolli on omiaan ylläpitämään rikollista huumekauppaa.

Kuolemattomuus on hyvän vihollisen keskeinen ominaisuus – sodassa, jossa ei välttämättä tavoitella pysyvää rauhaa vaan huomiotaherättäviä osavoittoja.

Suomalaisen huumepolitiikan kontrollia painottavalle linjalle hyvän vihollisen -käsite sopi erinomaisesti. Äärimmäisen ankara toimintamalli oli hetkellisesti tehokas: poliisin tietoon tulleiden tapausten määrä romahti.

Kannabiksen käyttäjät eivät halunneet ottaa riskiä, josta heille olisi voinut koitua rikosoikeudellisia seuraamuksia. Käytön jatkajat painuivat maan alle ja syntyi laittomat huumemarkkinat, jotka alkoivat pikkuhiljaa ammattimaistua.

Kannabiksen demonisointia edesauttoi pitkälti ihmisten tietämättömyys. Varjopuolena oli, että kannabis rinnastui muihin huumeisiinkuten amfetamiiniin ja LSD:hen.

Onnistuttiin luomaan kauhukuva, että kannabiksen käyttö johtaa jos ei välittömään kuolemaan niin vähintäänkin mielisairauteen.

Samanaikaisesti kannabiksen rinnalle tuli laillinen päihde eli maitokauppoihin vapautettu keskiolut. Alkoholista tuli valtapäihde, joka vahvisti ja vakiinnutti massamittaisesti oman paikkansa.

Tämä vaikutti osittain myös siihen, ettei kannabis ota tässä vaiheessa enemmän tulta alleen.

Suomessa huumeista syntyi pahan kategoria ja hyvästä vihollisesta tuli suomalaisen huumausainepolitiikan johtolanka.― Mikko Salasuo, tutkija

Hyvän vihollisen avulla voitiin ulkoistaa yhteiskunnallisia ongelmia ja poliittiseen päätöksentekoon liittyviä pulmia projisoimalla syy huumeisiin.

Huumeisiin liittyvä stigma ja leima tarttui käyttäjiin, joka heijastuu vielä nykyisiin riskikäsityksiin. Kannabiksen käyttäjät pitävät riskiä paljastua poliisille ja tulla rangaistuksi selvästi päihteitä suurempana haittana.

Huumeiden käyttäjäksi leimautuneen yksilön kannalta kohtalo oli täysin kohtuuton. Merkinnällä poliisin papereissa oli rajut seuraamukset 70-luvulla. Niiden heijastumia on havaittavissa runsaasti vielä nykypäivänäkin.

Vasta vuosituhannen vaihteessa huomattiin, että Suomikin seuraa muuta maailmaa kannabiksen käytön yleistyessä.

Huumepaniikki iski Suomeen vuosituhannen taitteessa muuta maailmaa 20 vuotta myöhässä, kun suomalainen yhteiskunta joutui kohtaamaan kannabiskysymyksen huumeen käytön lähdettyä kasvuun.

Kannabiksen käytön kasvu Suomessa oli yleiseurooppalaisen ilmiön rantautumista, joka oli käynnistynyt 80-luvun puolivälissä. Nuoret etsivät uusia tapoja rentoutua ja keinoja erottautua valtapäihdekulttuurista.

Suomessa ravintolalainsäädännön myötä ikärajat ja aukioloajat muuttuivat ja yöelämä räjähti 80- ja 90-lukujen taitteessa, kun Suomeen alkoi ilmestyä baareja täysin uudessa mittakaavassa. Sama ilmiö toistui kuin 60-luvulla, jolloin keskiolut vei jalansijaa kannabikselta.

Vasta vuosituhannen vaihteessa huomattiin, että Suomikin seuraa muuta maailmaa kannabiksen käytön yleistyessä.

Alkoi yhteiskunnallisesti käänteentekevä keskustelu, jossa ruodittiin muun muassa käytön todellisia haittoja ja keskiöön nousi käytön rankaisemisen mielekkyys.― Mikko Salasuo, dosentti

Euroopan maissa alettiin luopua käytön rankaisemisesta, esimerkiksi vuonna 2000 Portugali luopui siitä kaikkien huumeiden osalta.

Kamppailu siirtyi lainvalvontaviranomaisten ja sosiaali- ja terveysviranomaisten välille: lainvalvontaviranomaiset pitäytyivät vanhassa linjassa ja sosiaali- ja terveysviranomaiset alkoivat suhtautua globaaliin huumesotaan järjettömänä hankkeena, jonka kontrollikustannukset ovat mielettömän raskaat niin taloudellisesti kuin henkisesti sekä yhteiskunnan että yksilöiden tasolla.

Euroopan unionin tasolla jalansijaa sai haittojen vähentämiseen tähtäävä näkemys, jonka mukaan kaikkia resursseja ei tulisi enää ohjata kontrolliin.

Alkoi vakiintua ajatus siitä, että huumepolitiikalla ei voida vaikuttaa siihen kuinka moni kokeilee tai käyttää ainetta, vaan huumepolitiikalla voidaan vaikuttaa siihen, minkälaisia haittoja niistä aiheutuu.

Syntyi sosiaali- ja terveyspuolelta nouseva voimakas vastaliike.

Kehitys heijastui myös kansalaisjärjestötoimintaan, jonka keskuudessa vallitsi vielä 2000-luvun alussa totaalinen pelottelukulttuuri.

Keskusteluilmapiiriin avautumisella oli myös merkittävä rooli ehkäisevän päihdetyön kannalta.

2000-luvulla huumausainelainsäädäntöön tuli muutoksia, joista merkittävin on sakottaminen.

2000-luvun taitteessa virinnyt uudenlainen keskustelu huumeiden käytön ehkäisystä Suomessa heijastui myös lainsäädännöllisiin muutoksiin.

Suomessa kaikkien huumeiden käyttö on laissa kiellettyä, mutta 2000-luvulla huumausainelainsäädäntöön tuli muutoksia, joista merkittävin on sakottaminen. Suomessa irrottaudutaan ensimmäistä kertaa perinteestä, jossa huumausaineen käyttö johtaa aina syytteeseen.

Vuonna 2001 voimaan tulleessa huumausaineen käyttörikosuudistuksessa poliisi sai mahdollisuuden sakottaa huumeiden käyttäjiä rangaistusmääräysmenettelyssä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että poliisi voi sakottaa huumausaineen käytöstä nostamatta rikossyytettä. Pienestä määrästä kannabiksen hallussapitoa voi käytännössä saada ainoastaan sakon, jota ei voida muuntaa vankeusrangaistukseksi.

Sakkorangaistuksesta ei tule rikosrekisterimerkintää, mutta lakiin jäi hyvän vihollisen -perinteitä vaalivia erikoisuuksia. Esimerkiksi mikäli poliisilla on syytä epäillä, että henkilöllä on enemmän tekemistä huumausaineiden kanssa, oikeuttaa laki kotietsinnän tekemisen. Näitä jäänteitä on yhä runsaasti laissa jäljellä.

Huumausainekontrolliin liittyvillä poliisien rekistereillä on pitkät perinteet 60-luvulta alkaen. Perinteistä ei ole luovuttu vielä 2010-luvullakaan. Erityisesti poliisin epäiltyjen rekisteri on aiheuttanut polemiikkia. Rekisteriin kerätään tietoja käyttäjistä ilman, että heitä epäillään mistään.

Pelkästä kannabiksen käytöstä kiinni jäätäessä on runsaasti muitakin seuraamuksia kuin rikosoikeudellisia, mm. kotietsintä (yli 18-vuotiaille), ajokortin tai aseluvan peruuttaminen, oppilaituksesta erottaminen.

Lainmuutoksen seurauksena ensikertalainen alaikäinen voi välttää rikosoikeudelliset seuraamukset, jos hän osallistuu syyttäjän järjestämään puhutteluun.

Keskustelusta kuten ei myöskään sakoista pitäisi tulla rikosrekisterimerkintää, mutta merkintä kuitenkin jää poliisin rekistereihin. Vuonna 2015 alaikäisille ensikertalaisille pidettiin 201 puhuttelua. Syyttämättä jättämispäätöksista suurin osa on seurausta alaikäisen käyttörikoksesta.

Myös sitoutuminen päihdekuntoutukseen on vaihtoehto rangaistukselle, mutta tilastollisesti hyvin vähän käytetty mekanismi.

Poliisi voi myös luopua toimenpiteistä, jos huumeiden käyttö on ollut vähäistä ja tapahtunut yksityiselle paikalla aiheuttamatta häiriötä.

Oikeustieteen tohtorin Heini Kainulaisen mukaan rangaistuksesta luopuminen ei ole kuitenkaan huumausainerikoksissa tilastollisesti yleistä, vaikka lainsäätäjä on korostanut edellä mainittuja rangaistukselle vaihtoehtoisia seuraamuksia.

Rikoslaki ei ole johdonmukainen. Kannabiksen käyttö ja hallussapito omaa käyttöä varten on rangaistavaa huumausaineen käyttörikoksena, kun taas kannabiksen viljely täyttää automaattisesti huumausainerikoksen tunnusmerkit.

Muutoinkin kotikasvatuksen yleistyminen syö perusteita kontrollipolitiikalta ja siirtää markkinoita järjestäytyneestä rikollisuudesta yksityiseen piiriin, jolla ei ole minkäänlaista suhdetta ulkoiseen yhteiskuntaan.

YK:n 1961 sopimuksen perustelut liittyivät nimenomaan maasta maahan kulkuun ja välittämiseen ja sen sääntelyyn.

Keskusteltaessa kannabiksen käytöstä lainvalvontapuolen kanssa keskustelun ydin tulisi olla siinä, onko nykyisellä lainsäädännöllä ja etenkin sen implimentoinnilla poliisin taholta mitään tekemistä suhteellisuuden kanssa.

Useat tutkijat suhtautuvat kriittisesti poliisille annettuihin uusiin vapauksiin eli kontrollimekanismeihin, kuten 2000-luvun alussa tulleeseen soluttautumisoikeuteen.

Jussi Perälän ja Arto Ruuskan mukaan huumerikollisuutta on käytetty perusteluna kontrolliresurssien lisäämiseen, viimeksi vuoden 2014 poliisilakiuudistuksessa lisäämällä poliisin valtuuksia puhelinvalvontaan sekä henkilörekisteröintiin.

Vuosituhannen taitteessa voimistunut huumekeskustelu oli merkittävin selkärannan murtaja ”hyvän vihollisen” kasvutarinassa.

Dosentti Mikko Salasuon mukaan viimeisen 15 vuoden aikana on otettu isompi loikka kuin vuosien 1972–2000 aikana.

Suomessa 90-luvulla alkanut ja vuosituhannen taitteessa voimistunut huumekeskustelu oli merkittävin selkärannan murtaja ”hyvän vihollisen” kasvutarinassa. Oli mahdollista käydä avointa keskustelua kannabiksesta.

Pekka Hakkaraisen ja Christoffer Tigerstedtin (2002) mukaan huumeiden käytön normalisoitumisesta on Suomessa vaikea puhua edes kannabiksen osalta, mutta huumeisiin liittyvän yhteiskunnallisen huolen leviämiseen ei enää syntynyt Stanley Cohenin (1972) nimeämää “moraalipaniikkia”.

Huumeista kyettiin keskustelemaan osapuilleen normalisoituneella tavalla. Tämä vaikutti osaltaan huumeongelman uudelleen määrittelyyn sekä huumepolitiikassa tapahtuneisiin strategisiin siirtymiin.

Huumeongelma oli vuosikymmeniä erityisongelma-asemassa, vaikka sen olisi pitänyt olla rinnastettavissa muihin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Kannabiksen käytöstä on kadonnut demoninen kärki. Keskustelu ei enää leimaa kannabiksen kokeilijoita, joiden määrä on hyvin merkittävä. Mielikuvissa on vihdoin irtauduttu kannabiksen rinnastamisesta koviin huumeisiin.

Edelleen “hyvä vihollisen henki leijuu yllämme” ja eri sukupolvet tulkitsevat kannabista eri tavalla. Vanhemmille ikäluokille kannabis on huume. Yhä kuulee käytettävän samoja argumentteja, joita esitettiin Yhdysvalloissa 30-luvulla ja Suomessa 60-luvulla.

Huomionarvoista on, että huumausaineisiin liittyvä eduskuntakeskustelu on lähes olematonta. Valtakunnan tason politiikassa huumeet ovat edelleen ”hyvän vihollisen” asemassa, jossa liberaalin kannan ottaminen huumeisiin on varma poliittinen itsemurha.

Yksittäiset kansanedustajat ovat pohtineet mm. käytön rangaistavuuden järkevyyttä. Pieniä oraita on siis havaittavissa siitä, että keskustelua saattaisiin vielä joskus käydä, mutta vuonna 2016 siitä ollaan vielä kaukana.

Kannabiskeskustelu on ollut pinnalla myös kansainvälisesti. Viimeisimpänä maaliskuussa 2016 YK:ta lähellä oleva Kansainvälisen huumausaineiden valvontalautakunnan (INCB) vuosiraportissa julistettiin sodan huumeita vastaan olevan ohi.

Tulevaisuudessa etusijalle olisi asettava kansalaisten terveys, hyvinvointi sekä ihmisoikeudet. Lausunnon odotetaan tuovan muutosta YK:n vuosikymmeniä jatkuneeseen huumepolitiikkaan, jonka tavoitteena on huumeiden käytön kitkeminen.

Vuonna 2011 Global Commission on Drug Policy -ryhmä julisti huumesodan epäonnistuneeksi sekä kannusti kokeilemaan marihuanan laillistamista. Ryhmään kuuluivat muun muassa YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan, Nobel-kirjailija Mario Vargas Llosa sekä brittipohatta Richard Branson.

Runsaasti huomiota saivat osakseen myös Uruguayn sekä Yhdysvaltojen osavaltioiden Coloradon ja Washingtonin päätökset laillistaa kannabis. Mediakohu syntyi myös presidentti Barack Obaman tammikuussa 2014 The New Yorker -lehdessä antamasta lausunnosta, jossa hän totesi, ettei kannabis ole alkoholia vaarallisempaa.

Tutkija Mikko Salasuo uskoo kansainvälisten vaikutusten rantautuvan Suomeen jo 2020-luvulla, mutta kuitenkin totunnaiseen tapaan vasta viiveellä.

Edit 15.3. Korjattu infografiikkaan Huumekysely/THL: Vähäinen riski tai ei riskiä, jos… oikein päin kohdat: Polttaa kannabista säännöllisesti / Kokeilee heroiinia 1-2 kertaa.

Lähteet

Oikeustieteen tohtori, kriminologian dosentti Heini Kainulainen
Terveystieteiden tohtori, erikoistutkija Karoliina Karjalainen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Filosofian tohtori, neuvotteleva virkamies Elina Kotovirta, sosiaali- ja terveysministeriö
Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto, valtakunnansyyttäjänvirasto
Valtiotieteiden tohtori, sosiologi Jussi Perälä
Valtiotieteiden tohtori, talous- ja sosiaalihistorian dosentti Mikko Salasuo

Keskeisimmät tilasto- ja artikkelilähteet

World Drug Report 2015, YK 

Päihdetilastollinen vuosikirja 2015, THL

Huumetilanne Suomessa 2014, THL

Rikollisuustilanne 2014, Helsingin yliopisto

Huumaus- ja dopingainetilastot 2010–2014, Keskusrikospoliisi

Rikollinen talous ja järjestäytynyt yhteiskunta
Perälä, Jussi; Ruuska, Arto
Teoksessa Talous ja moraali. Kivistö, Sari & Pihlström, Sami & Tolonen, Mikko (toim.).
Gaudeamus, 2016

Huumausaineiden ja kuntodopingin käyttö ja niitä koskevat mielipiteet Suomessa vuonna 2014
Hakkarainen, Pekka; Karjalainen, Karoliina; Ojajärvi, Anni; Salasuo, Mikko
Yhteiskuntapolitiikka, 2015

Kukkaa pukkaa: kannabiksen kotikasvatus Suomessa
Hakkarainen, Pekka; Perälä, Jussi; Metso, Leena Metso
Yhteiskuntapolitiikka, 2011

Teksti: Viivi Berghem; Infografiikat: Annukka Palmén-Väisänen ja Viivi Berghem; Valokuvat: Jarkko Mikkonen

Osallistu keskusteluun somessa aihetunnisteella #ylebattle ja liity joukkoihimme Facebookissa!

facebook.com/ylebattle
instagram.com/ylebattle
twitter.com/JKenttamaa
Snapchat: juhanikenttamaa

yle.fi/battle 24/7

Yle Puhe maanantaisin 29.2.–28.3. klo 16.03

Yle TV2 torstaisin 3.–31.3. klo 22.00

Kommentit