Maanantaina 7.3.2016 lähetetyssä MOT -ohjelmassa ”Kapitalistin tilipäivä” käsiteltiin suomalaisten pörssiyritysten vuoden 2015 tuloksia ja niistä keväällä 2016 jaettavia osinkoja ja niihin kohdistuvaa verotusta.
Ohjelmassa käsiteltiin myös ns. vakuutuskuoria. Siinä yhteydessä kerrottiin, että myös Suomen pääministerillä Juha Sipilällä on omaisuutta sijoitettuna vakuutuskuorien alle.
Ohjelmassa tehtiin johtopäätös, että pääministeri Juha Sipilä ei maksa veroja vakuutuskuoriin kertyvistä osinkotuloista tänä keväänä.
Ohjelman Sipilää koskenut kohta on saattanut synnyttää mielikuvan, jonka mukaan järjestelyssä syyllistytään veronkiertoon. Vakuutuskuoriin sijoittaminen on kuitenkin laillista toimintaa.
Sipilä ei maksa tänä keväänä osinkoveroja, koska hänen ei kuuluisikaan niitä maksaa.
Vakuutuskuorien tuotoista maksetaan verot silloin kun niistä otetaan tuottoja ulos. Tuolloin niihin kohdistuu tavanomainen pääomaverotus. Tuotoissa ei eritellä sitä, onko tuotto kertynyt osingoista, korkotuotoista, kiinteistötuotoista tai muusta.
Sipilä luopui suorista osakesijoituksista vuonna 2013. Sipilän vakuutuskuorien sisällä ei myöskään ole suoria osakesijoituksia, vaan osakesijoitukset ovat ns. ”alakoreissa”.
Lisää ohjelmasta
- Kapitalistin tilipäivä: käsikirjoitus
- Tavalliset ihmiset ja Wahlroos maksavat täyden osinkoveron
- Koneen Herlinin osinko 160 miljoonaa, vero 4,7 %
- Veikkauksen vedonlyöntiuudistus: Uusi peliominaisuus herätti valvojassa huolen pelaajien oikeusturvasta, sopimuskumppania kiristetty
- Ihmelääke aiheutti kahdeksan suomalaispotilaan kuoleman ja se vedettiin markkinoilta – nyt lääkettä käytetään haittavaikutuksista huolimatta Suomessa enemmän kuin koskaan
- Vanhusten turvallisuus vaarantunut, työvuorolistoilla kikkailtu – Esperi Caren lippulaiva on saanut jatkaa, vaikka ongelmia on ollut kymmenen vuotta