Hyppää pääsisältöön

Tästä puhutaan vain kuiskaten: rakastan yhtä lapsistani muita enemmän

Kukkaseppelöity vauva hymyilee
Kukkaseppelöity vauva hymyilee Kuva: freeimages.com/Agastecheg marja hintikka live,Eve Mantu,kysely (keskinäinen toiminta)

"Olen joskus miettinyt, kenet pelastaisin, jos yksi pitäisi valita. Häpeän itseäni, kun tällaisia ajattelen." Peräti kolmannes MHL:n lempilapsi-kyselyyn vastanneista uskalsi tunnustaa, että yksi lapsista tuntuu läheisemmältä kuin muut.

Huumorintajuinen, joustava, iloinen. Tällaisin sanoin kuvailevat vanhemmat lempilapsiaan. Vanhempiensa suosioon pääsevät helpoimmin sellaiset jälkeläiset, joiden kanssa on enimmäkseen kivaa.

Toisaalta haastavan lapsen kanssa suhde saattaa muotoutua todella avoimeksi ja läheiseksi, kun yhdessä rämmitään vaikeuksien kautta voittoon.

Omena ei kauas puusta putoa, väitetään, mutta sanonta ontuu. Yhdessä perheessä voi nimittäin kasvaa niin kirpeitä kuin makeitakin omppuja, eikä niitä aina meinaa omikseen tunnistaa. Lapsikatras on joukko yksilöitä, joihin voi olla aivan erilaiset suhteet. Yksi putoaa aivan juurelle, toinen singahtaa kauemmas.

Pienempi lapsista saa enemmän aikaan häkellyttäviä rakkausviboja, mutta toisaalta myös megalomaanista ärsyyntymistä. Hän on myös luonteeltaan huomionhakuisempi. Isompi on enemmän sellainen luotettava liittolainen. Jos pitäisi valita, en kuitenkaan osaisi.

Meillä on kaksi lasta, ovat kuin yö ja päivä. Esikoinen on sellainen perusskeptikko, hitaasti lämpeävä ja sosiaalisilta taidoiltaan aavistuksen kömpelö. Kuopus taas rohkea, reipas, iloinen ja kaikelle ja kaikille avoin. Yritän toistaa itselleni mielessä, että kummankinlaisia ihmisiä tarvitaan, mutta ei sitä käy kiistäminen: niin arki kuin se juhlakin on helpompaa kuopuksen kanssa. Yhteinen hyvä sävel löytyy ikään kuin automaattisesti. Huomaan myös kuinka paljon paremmin ulkomaailma (sukulaiset, kaverit, hoitopaikka yms.) suhtautuu kuopukseen kuin esikoiseen. Kuopusta kutsutaan yökylään ja juhliin, esikoinen unohtuu. Kuopus saa aina kiitosta, esikoinen enemmän arvostelua. Ja kierre on valmis. Yritän tietoisesti rikkoa tätä kierrettä, mutta luonnostaan se ei minultakaan aina tule.

Vaikea alku voi etäännyttää

Jos raskausaika on vaikea tai synnytys sananmukaisesti repivä, vanhempien väsymys ja hätä voivat värittää myös mielikuvaa lapsesta:

Esikoisen vauva-aika oli raskas ja vaativa, ja tämä on selvästi jättänyt pienen railon tunnesiteeseeni hänen kanssaan. Usein edelleen huomaan vähän jännittäväni hänen seurassaan. Kuopus sen sijaan oli alusta asti rauhallisempi ja tyytyväisempi vauva, joka rakastaa läheisyyttä. Häneen on ollut helpompi luoda hattaranpehmeä suhde. Aluksi tämä tuntui tosi pahalta, mutta nyt olen jo hyväksynyt sen, että esikoinen vaativana tienraivaajana nyt vain on eri roolissa kuin kuopus, mutta rakkautta riittää silti molemmille ihan älyttömästi!

Esikoinen syntyi keskosena, yllättäen sektiolla. Olisin halunnut synnyttää, mutten saanut siihen mahdollisuutta. Lasta hoitivat sairaalassa hoitajat enemmän kuin minä, koska lapsi oli osastolla. Tämä oli kova paikka. Keskoslapsen kanssa alku oli vaikeampi, ja olin myös itse masentunut vaikka olinkin onnellinen terveestä lapsesta ja kaikki oli jo hyvin. Toisen lapsen sain synnyttää ja heti viereeni, imetys ja kaikki sujui alusta alkaen hyvin. Vaikka molemmat ovat tietenkin yhtä rakkaita ja tärkeitä, läheisempi suhde kehittyi nopeammin toiseen lapseen kuin ensimmäiseen. Ja se herättää hirveitä omantunnon tuskia ja tunnen itseni kamalaksi. Yritän kuitenkin mahdollisimman paljon touhuta kahdestaan esikoisen kanssa, ettei hän tuntisi oloaan vähemmän tärkeäksi, mitä hän ei tietenkään ole!

Olen epäreilu!

Lempilapsesta kertominen ei ole helppoa. Vanhemmat haluaisivat olla hyviä, tasapuolisia ja rakastavia. Erityisen suurta häpeää kokevat ne vanhemmat, joilla ei lapsijoukossa ole lemmikkiä, mutta "ärsykki" löytyy.

Usein esikoiseni on hankala ja aiheuttaa ylimääräistä hampaiden kiristelyä mukavaksi luulluissakin tilanteissa (esim. hänen lempiharrastukseensa lähteminen), ja tästä kärsivät sitten kaikki. Koen mielipahaa pienempien puolesta, jotka joutuvat aina joustamaan omien kykyjensä mukaan. He ovat suoraan sanottuna ainakin toistaiseksi helpompia ihmisiä. Onhan se ikävää välillä tuntea ärtymystä omaa lastaan kohtaan, mutta luulen sen olevan yleistä ja parempi siitäkin on uskaltaa puhua.

Koen yhden kolmesta lapsesta vähemmän läheiseksi kuin muut. Se tuntuu jopa epäreilummalta kuin jos yksi olisi läheisempi. Olemme saaneet kolme lasta pienillä ikäeroilla, jolloin isompi sisarus on joutunut melko pienenä luopumaan "äidin vauvan" paikasta. Nuorin sai olla sitä pidempään ja hän on edelleen se, jonka kanssa on halailen ja söpöilen eniten. Kuopus on siis siinä mielessä "lempilapseni". Esikoinen taas on aina ollut se, jonka uudet taidot ovat innostavimpia ja jolle niitä siksi tulee opetettua eniten, esikoisen kanssa on myös aina pystynyt keskustelemaan älykkäimpiä keskusteluja, mikä tekee hänestä osaltaan "lempilapseni". Valitettavasti väliin jää keskimmäinen, jonka kanssa ongelmana on lähinnä hänen hankalampi ja syrjäänvetäytyvämpi luonteensa. Voi olla, että hän on jopa eniten samanlainen kuin minä, ja se jollain tavalla ärsyttää minua. Tietenkin rakastan häntäkin, ja ärsyynnyn välillä muistakin lapsista, mutta tuntuu, että koen hänen kanssaan rakkaudenhetkiä harvemmin ja ärsyyntymistä useammin kuin muiden lasteni kanssa. Yritän tietenkin pitää huolta, ettei tunteeni vaikuttaisi lasteni kohteluun, ja yksinkertaisissa tapauksissa se onnistuukin. En kuitenkaan aina pysty peittämään turhautumistani, ja pelkään lapsen kokevan, etten hyväksy hänen luonnettaan.

Lellivauva vie esikoiselta paikan auringossa

Sana lellivauva sisältää totuuden siemenen. Moni äiti tunnustaa, että tuoreimman perheenjäsenen kanssa vietettävä symbioottinen ihoaika lähentää. Isomman sisaruksen uhma saattaa sattua - kas vain! - keskelle kaikkein intensiivisintä imetysaikaa.

Pienempi tuntuu vielä siltä "äidin pieneltä kullalta". Vanhemman kanssa sen sijaan tulee paljon riitaa. Tunnen syyllisyyttä että en kohtele lapsia tasapuolisesti. Yritän tietoisesti osoittaa huomiota myös vanhemmalle, vaikka välillä tämä ärsyttää minua aivan suunnattomasti. Esikoinen on herkkä lapsi, joten pelkään että hänelle jää traumoja. Kuopus sen sijaan on vahva luonne ja tietysti vielä äidinrakkaus pönkittää hänen itseluottamustaan.

Pienemmän koen jotenkin läheisemmäksi tällähetkellä koska olen ollut hänessä niin kiinni viimeiset puolitoista vuotta. Toisaalta isomman lapsen olen tuntenut jo kauemmin, joten hän on ehkä jollain tavalla läheisempi. Kuitenkaan en ole pystynyt viettämään aikaa hänen kanssaan niin paljon kuin olisin halunnut, joten se on erkaannuttanut meitä. Tunnelmat ovat todella ristiriitaiset. Molemmat lapset ovat omalla tavallaan rakkaita. Rakastan heissä eri asioita. Tilanne varmasti muuttuu koko ajan kun lapset kasvavat.

Lapset ovat epämiellyttävän tarkkoja peilejä

Useiden vastausten rivien välistä löytää yhden lisäsyyn. Lasten kanssa eläminen on vaativa koulu ihmisyydessä. Hankalalta tuntuvan lapsen kanssa joutuu kohtaamaan itsessään puolia, joita ei mieluusti kohtaisi. Kärsimättömyyttä, kylmyyttä, joustamattomuutta ja äkkipikaisuutta. Olisi miellyttävää, jos lasten heijastamassa kuvassa me näyttäisimme taitavilta kasvattajilta, mutta näin ei aina käy:

Koen poikani olevan minulle läheisempi. Meillä jotenkin ajatukset kohtaa täydellisesti. Kun taas esikoistytön kanssa on oltu aina enemmän napit vastakkain. Heti synnytyksestä lähtien en saanut häntä rauhoittumaan, en ymmärtänyt itkujen merkitystä, oli vaikea päästä samalle aaltopituudelle. Muistan vauva-ajasta itkuisen pienen ihmisen ja omat silmäpussit. Pojan kanssa oli heti helpompaa: hän rauhoittui läheisyydestä, itkujen syyt oli helppo ymmärtää ja hän oli vauva-ajan itse aurinko. Yritän itse peittää tämän asetelman tietoisesti, mutta silti ahdistaa - jos lapset silti aistivat tämän eriarvoisuuden? Rakastan kumpaakin yhtä paljon ja enemmänkin!

Esikoiseni on aina ollut todella erilainen kuin minä itse. Hän on temperamenttinen ja tunneherkkä poika, joka huutaa ja kiukuttelee kovaa. Hän ei kovin usein ajattele mitä tekee, eikä koskaan kuuntele. Voisi sanoa, että meillä on vaikea suhde, koska hän osaa painella nappeja, jotka saavat minut räjähtämään. Nuorimmainen poikani on taas kuin kopio itsestäni. Samoja luonteenpiirteitä ja ulkonäköä. Hän on hellä ja ajattelevainen, sekä tarvitsee että ottaa paljon läheisyyttä. Me halimme ja pusuttelemme. Hän on harkitsevainen ja ottaa muut huomioon. Ihailen monia hänen luonteenpiirteitään ja viisauttaan. Olen tosissaan sitä mieltä, että olemme sielunkumppaneita. Siinä missä esikoisen tekemiset ärsyttävät, kuopuksen hurmaavat. Oloni on tästä valtavan syyllinen ja yritän löytää esikoisestani enemmän hyviä asioita ja tukea häntä. Toivon, että hänen kasvaessaan välimme paranevat.

Infografiikka: koetko jonkun lapsistasi läheisimmäksi? Kyllä:33%, ei 67%.
Infografiikka: koetko jonkun lapsistasi läheisimmäksi? Kyllä:33%, ei 67%. Kuva: YLE / Annukka Palmén-Väisänen marja hintikka live,Eve Mantu,kysely (keskinäinen toiminta)

Lainaukset ovat otteita MHL:n lempilapsikyselyyn tulleista vastauksista.

Lisää ohjelmasta

Lapsi hymyilee kameralle ämpäri sylissä.
Lapsi hymyilee kameralle ämpäri sylissä. Kuva: Freeimages lapsi
Heikki Soini: Yksi lapsi on minun valintani
Heikki Soini: Yksi lapsi on minun valintani Kuva: Jussi Nahkuri heikki soini
Anna Rotkirch
Anna Rotkirch Kuva: Mikko Kilpinen marja hintikka live,Anna Rotkirch
Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta
Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta Kuva: Maria Ainamo kultainen venla
Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio
Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio Kuva: (c) Photograph by Erich Lessing Marja Hintikka Live
Joulukuusi ja koristeineen.
Joulukuusi ja koristeineen. Kuva: Pixabay joulu

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.