Henrietan blogin neljäs osa. Kokemuksia elämästä Australiassa ja avautumisia siitä miten arki kaukana kotoa sujuu. Henrietta kertoo taustat siitä, miksi lähti perheestä.
"Miun oli pakko lähtee miun perheestä. Tuntuu, että se elämä mitä lähin etsimään ei löydy täältä.
Kaikki on liian turvallista ja helppoo, ja koska oon rämäpää, niin se ei riitä miulle, tartten enemmän.
Miun perhe ekasta päivästä lähtien sano, että miulla tulee olemaan niin chillii, et ne ei oikeesti edes tarvii au pairia. "Pyykkeihin sun ei edes tarvii koskee, riittää kun hoidat aamurutiinit, pidät keittiön kunnossa ja teet illallisen."
Muistan ku toisiksi vikana päivänä lajittelun 5 isoo korillista pyykkejä ja nauroin itsekseni. Vika piste oli se kun ne oli tulostanu kansiollisen papereita ja huomasin et työskentelen aamupuolseiskasta usein jopa iltakymmeneen.
Vaikka työt ei oikeesti ollu raskaita, niin se että asut siun työpaikalla on. Oot koko ajan valmiustilassa ja mietit, pitäskö siun tehä jotain.
Samaan aikaan tunnet kiitollisuuden velkaa jatkuvasti ja ajattelet, että vaikka on siun vapaa päivä nii pakko siun on jotain pientä ees tehä.
Muutin isabellan ja Scottin luokse ja ekaa kertaa miusta tuntuu tällä matkalla että voin hengittää ja oon onnellinen. Pitkästä aikaa tunnen myös olevani tervetullut, ottaen huomioon että välillä se perhe vaan oli ihan hiljaa eikä tyyliin puhunu miulle mitään.
Kun kerroin et lähen niin se perheen isä suuttu ihan törkeesti.
Miulla oli siellä niin huono olo että en syöny kahteen viikkoon tyyliin mitään. Vikana viikonloppuna se perhe ei puhunu miulle melkein mitään, ja ne ei ees kutsunu minuu illalliselle alas tai sanonu mitään, vaikka olin yläkerrassa.
Kun kerroin et lähen niin se perheen isä suuttu ihan törkeesti. Se oli miulle kuitenkin vaan merkki siitä, että en ollu ihan huono au pair, koska ei ne ois silleen muuten reagoinu.
Rakastin niitä lapsia yli kaiken ja meillä oli yhessä niin ihanaa, ja se koskee etten saanu hyvästellä niitä. Olin vaan ihan loppu. Nyt oon onnellinen, ja tuntuu et voin olla oma itteni taas.
En tiiä mitä oisin tehny ilman Isabellaa ja Scottia, ne on ihan mielettömiä.
Scott puhuu miulle kokoajan siitä että miun pitäs hankkii kämppä ja duuni sen läheltä nii voitais olla yhessä samalla tavalla kunhan muutan sieltä pois. Oon kyl oikeesti siihen ihastunu. Siinä on kaikki mitä oon halunnu, ja tää miten tavattiin on jotenki nii outoo, että en voi kuvitella tän olevan vaan sattumaa.
Se ihminen saa miut tuntemaan itteni niin arvokkaaks ja hyväks. Voin näyttää sille sen puolen mitä näytän harvoille, en oo sen silmissä vaan pelle.
SEURAA Henriettaa Snapchatissa: @henlietta. Au pairit myös Facebookissa ja Instagramissa: @aupairit.
LUE myös aiemmat Henrietan kirjoitukset:
- Päivä, jolloin unelmista tuli totta
- Toi ranta on ihan jäätävä
- Täällä siun on pakko avartaa mieltä - muuten jäät yksin
