Suomen elektronisen urheilun liitto yhteistyössä Peliliiga OY:n kanssa tulee järjestämään eUrheilun SM-turnaukset kesän aikana.
Alustavasti suomenmestaruudesta tullaan kilpailemaan Counter-Strike: Global Offensiven, StarCraft 2:n sekä Hearthstonen merkeissä. Liitto kuitenkin etsii toimijoita järjestämään turnauksia myös muille peleille. Alustavia keskusteluja on liiton mukaan käyty jo Dota 2:n sekä FIFA 16:n tiimoilta.
Turnauksen toteutuksesta tulee vastaamaan Assemblyjen peliturnauksia jo vuosia järjestänyt Peliliiga OY. Finaalipelit tullaankin järjestämään Assembly Summer -tietokonefestivaalin yhteydessä 4.-7. elokuuta.
Kilpailuihin osallistuvien pelaajien on myös ensimmäistä kertaa rekisteröidyttävä liiton pelaajarekisteriin ja hankittava liiton 20 euron hintainen pelaajalisenssi. Lisenssi on voimassa kalenterivuoden loppuun saakka ja sen haltijalla on oikeus osallistua kaikkiin liiton nimeämiin virallisiin SM-turnauksiin ja -kilpailuihin.