Hyppää pääsisältöön

Hallitus leikkaa yli 75-vuotiaiden vaikeasti vammaisten tukia - syytetään heitteillejätöstä

Peruspalveluministeri Juha Rehula vakuuttaa Yle Uutisille, että jokainen saa jatkossakin tarvitsemansa palvelut.

Hallituksen leikkauksia arvostellaan jälleen kovin sanoin. // Kuva: Yle / Henrietta Hassinen

Hallitus aikoo leikata 75 vuotta täyttäneiden vammaisten tukia. Leikkausten piiriin kuuluvat muun muassa näkö-, liikunta- ja kehitysvammaiset, kertoo Yle Uutiset.

Leikkauksilla tavoitellaan kunnille 61 miljoonan euron säästöjä. Säästösuunnitelmat kuuluvat niin sanottuun norminpurkuun, joka on yksi hallituksen kärkihankkeista.

Uudistuksessa siirryttäisiin vammaispalvelulain tuesta sosiaalihuoltolain palvelujen piiriin. Käytännössä se tarkoittaa, että kunnat muuttaisivat palvelut tarveharkintaisiksi. Pelkästään 75 vuoden ikä voi poistaa tärkeän palvelun, ja esimerkiksi sokean henkilökohtainen apu olisi vaakalaudalla Samalla maksulliseksi muuttuisivat myös kuljetuspalvelut. Palveluasuminen muuttuisi harkinnanvaraiseksi ja maksulliseksi.

Leikkauksille sataa kovaa kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Myös vammaisten etujärjestöt ovat osoittaneet huolensa ja syyttäneet hallitusta ikäsyrjinnästä ja ikääntyneiden vammaisten heitteillejätöstä.

Hallituksen norminpurkutalkoita vetää kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.). Vammaispalveluasiat puolestaan kuuluvat perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulalle (kesk.). Rehula kommentoi Yleisradiolle, että "jokainen saa jatkossakin ne palvelut, jotka hän tarvitsee".

Juristi Jukka Kumpuvuoren mukaan säästötoimet ovat aiemmin aiheuttaneet juridisia ongelmia, kun kunnat ovat säästäneet vammaispalveluissa lainvastaisesti.

Lue myös:

Opiskelijat kokoontuivat Helsinkiin marssimaan opintotuen puolesta: ”Jo nyt ollaan köyhyysrajan alapuolella”

Poliitikkojen fist bump puhututtaa edelleen – pääministeri Sipilä puolusteli tervehdystä Ylen Ykkösaamussa

Yhteiskuntasopimus – täällä taas! 16 syytä, miksi tämä neuvottelukierros on jännittävä kuin yllätysbileet ja sokkotreffit