Sonja Fogelholm
Yle
Äärivanhoillisen Taliban-hirmuhallinnon kukistuttua 2001 Afganistanissa heräsi toivo paremmasta elämästä. Ylen ohjelmissa 2000- ja 2010-luvuilta seurattiin maan kehitystä erityisesti naisten oikeuksien osalta, mutta myös esimerkiksi terveyden ja koulutuksen saralla. Kansainvälisten joukkojen läsnäolo herätti ristiriitaisia tunteita: Toisaalta ne olivat epäonnistuneet tehtävässään tuoda rauhaa maaseudulle, ja antaneet korruption kukkia. Toisaalta niiden lähtö saattaisi tarkoittaa talibanien paluuta.
Yhdysvaltain joukot liittolaisineen hyökkäsivät Afganistaniin lokakuussa 2001 New Yorkin syyskuun 11. päivän terrori-iskun seurauksena. Yhdessä Pohjoisen liiton kanssa ne syöksivät vallasta paikallisen Taliban-hallinnon, joka suojeli New Yorkin iskuista vastannutta terroristijärjestö Al-Qaidaa. Pohjoisen liitto koostui Afganistanin tadzikeista, uzbekeista ja hazaroista, jotka olivat vastustaneet pataanien eli afgaanien muodostamaa Talibania sen hallintoaikana.
Elämää Talibanin Afganistanissa
Taliban hallitsi suurinta osaa Afganistanista vuodesta 1996 vuoteen 2001, jolloin Pohjoinen liitto syrjäytti sen Yhdysvaltain joukkojen tuella.
Elämä Talibanin-aikaisessa Afganistanissa oli hyvin rajoitettua:
- Elokuvat, televisio, musiikki ja tanssi kiellettiin.
- Muotokuvien maalaaminen ja niiden hallussapito kiellettiin. (Aiheesta kertoo ohjelmassa Kabul vuonna yksi (2002) haastateltu Mohammad Yousef Asefi.)
- Afganistanissa perinteisesti suosittu huvi leijanlennättäminen kiellettiin.
- Naisten työssäkäynti kodin ulkopuolella kiellettiin. Vain terveydenhuollon alalla naiset saattoivat tehdä töitä, sillä vain naislääkärit saivat tutkia naisia.
- Tytöt eivät saaneet käydä kouluja.
- Naiset eivät saaneet kulkea kadulla ilman burkhaa.
- Miehet eivät saaneet leikata partaansa, vaan se piti kasvattaa vähintään nyrkinkokoiseksi.
- Länsimainen hiustyyli miehillä ei ollut sallittua.
- Uskottomuudesta ja homoseksuaalisuudesta rangaistiin kuolemalla.
Lähteet: Wikipedia: Taliban, Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias, WSOY (2002)
Silminnäkijä vieraili Afganistanin pääkaupunki Kabulissa vuosi sen jälkeen, kun Taliban oli syösty vallasta. Ohjelmassa Kabul vuonna yksi (2002) tutustuttiin Afganistanin tilanteeseen kahden naisen ja kahden miehen kertoman kautta. Dokumentti sisältää kuvamateriaalia, joka voi järkyttää herkimpiä katsojia.
Toinen ohjelmassa tavatuista naisista oli Shakiba Mariam Adil (Adilin nimi on kirjoitettu ohjelmassa virheellisesti Mariam Shikeeba), joka oli alkanut opiskella toimittajan työtä talibanien kukistumisen jälkeen. Hän oli myös maan ensimmäinen naisjuontaja televisiossa alkaessaan juontaa lastenohjelmaa.
Vielä vuosi aiemmin kumpikaan ei olisi ollut mahdollista Adilille, sillä Taliban oli kieltänyt tyttöjen koulunkäynnin ja työskentelyn. Naisten ja tyttöjen paikka oli ollut kotona, ja jos ulos mieli, maailmaa sai katsella vain burkhan ristikon takaa. Talibanien ajan muistelu sai nuoren naisen kyyneliin.
Ihmisiä ei enää lyödä eikä piiskata, ja vapaus on hieman lisääntynyt, mutta heidän taloudellinen tilanteensa on yhä todella huono.
Vaikka muutosta parempaan oli jo havaittavissa, Adil sanoi monien edelleen kannattavan hyvin vanhanaikaisia arvoja.
”Monien mielestä tytöille ei ole sopivaa poistua kotoa, saati työskennellä miesten kanssa; pimeitä ajatuksia…”, hän kertoi.
Sharifa Falak taasen piti laitonta tyttökoulua talibanien viisivuotisen vallan aikana 1996–2001. Ohjelman kuvausaikaan 2002 hän toimi koulun rehtorina luvallisesti – koulujen ovet olivat avautuneet tytöille uuden väliaikaisen hallituksen astuttua valtaan. Ongelmia kuitenkin piisasi edelleen, koska tytöillä oli ollut viiden vuoden tauko opiskelusta ja pätevistä opettajista oli pulaa.
Myös A-studio kävi tutustumassa vapaampaan Afganistaniin pian Taliban-hallinnon kaatumisen jälkeen vuonna 2003. Tuolloin Kabulissa haastatellut naiset ja miehet kiittelivät lisääntynyttä vapautta ja sitä, ettei heitä enää lyöty tai piiskattu. Köyhyyttä ja kurjuutta oli kuitenkin kaikkialla, eikä hallitus ollut pystynyt tarjoamaan lupaamiaan asuntoja lukuisille kotiin palanneille pakolaisille.
Silminnäkijässä tarinansa kertonut Shakiba Adil raportoi tavallisten afganistanilaisnaisten arjesta Ajankohtaiselle kakkoselle tammikuussa 2004. Adil matkusti Kabulista kolmen vartin päähän Ahmad Shah Baba Minan kylään. Suurin osa kylän naisista oli kotona hoitamassa lapsia – heitä ei katukuvassa näkynyt.
Adilin tapaamista kolmesta köyhyyden kanssa kamppailevista naisista vain yksi, Noor Saba, oli kouluja käynyt. Hänen perheensä tilanne ei ollut kuitenkaan kouluttamattomia naisia parempi, sillä hänen miehellensä ei maksettu kunnon palkkaa.
”Ravintonamme on vain tee ja leipä. Joskus lapsille perunaa”, Saba kertoi.
Ajankohtaisessa kakkosessa käytiin Afganistanissa myös huhtikuussa 2004. Tällöin ohjelmassa kerrottiin maan jälleenrakennustalkoista, joihin osallistuivat Afganistanista sotaa ulkomaille paenneet. Yksi heistä oli Hervannassa asunut Karima Akbar, joka oli lähtenyt lentokenttäpoliisiksi Kabuliin.
Täällä Afganistanissa nainen kuolee synnytykseen puolen tunnin välein.
Akbar oli varsin poikkeuksellinen näky Kabulissa: nainen, joka oli pukeutunut poliisin virkapukuun ilman huivia. Akbar tunsi tuovansa maannaisilleen rohkeutta.
”Naiset pitävät minusta, koska olen paljaspäin.”
Akbarin mukaan yhä useammat afgaaninaiset uskalsivat lopettaa talibanien aikoinaan määräämän, peittävän burkhan käyttämisen. Uusi suuntaus oli nähtävissä varsinkin Kabulin yliopistolla. Naisille oli myös entistä enemmän töitä tarjolla.
Vaikka elämä Afganistanissa vuonna 2004 oli monien mielestä vapaampaa ja parempaa kuin talibanien aikana, vain harvat Akbarin kaltaiset koulutetut afganistanilaiset halusivat palata. Koska uuden sodan mahdollisuutta pelättiin jatkuvasti, Afganistanin aivovuoto pysyi järkyttävän korkeana.
Puoli seitsemän teki raportin Afganistanin naisten tilanteesta naistenpäivänä vuonna 2013. Hyvää kehitystä oli tapahtunut. Naisille oli perustettu neuvoloita muun muassa Suomesta tulleen kehitysavun turvin. Neuvoloissa annettiin ohjeita perhesuunnitteluun, rokotettiin lapsia ja koulutettiin kätilöitä.
Maassa tapahtuvat synnytyskuolemat olivat kuitenkin edelleen maailman huippuluokkaa: Afganistanissa nainen kuoli synnytykseen puolen tunnin välein, toimittaja Pauliina Ståhlberg kertoi.
”Useimmiten afgaaninaiset synnyttävätkin kotonaan ilman apua, joten myös lapsikuolleisuus on valtavaa”, Stålhberg sanoi.
Afganistanin tulevaisuus riipuu paljolti siitä, missä määrin tunnemme yhteistä syyllisyyttä kaaoksesta, jonka jätämme taaksemme.
Talibanien jälkeinen kehitys naisten asemassa, koulutuksessa ja työllisyydessä oli kuitenkin vaarassa. Toimittaja Rauli Virtanen raportoi Ajankohtaiselle Kakkoselle Kabulista marraskuussa 2013. Tuolloin oltiin epävarmoja siitä, mitä tapahtuisi sen jälkeen, kun suuri osa kaksitoista vuotta maassa olleista kansainvälisistä joukoista alkaisi vetäytyä maasta vuonna 2014. Saavutetut parannukset esimerkiksi terveydenhuollossa ja koulutuksessa olivat vaakalaudalla, arvioi maassa asuva toimittaja ja kirjailija Graeme Smith. Hänen mukaansa kehitys saattaisi loppua, jos ei pystyttäisi osoittamaan, kuka seuraavina vuosina valvoo sotilaallisesti milläkin alueella.
Smith myös arvosteli Naton epäonnistuneen sen päätehtävässään tuoda rauhaa ja vakautta Afganistanin maaseudulle. Hänen mukaansa väkivaltaisuudet näillä alueilla olivat päinvastoin lisääntyneet ja humanitaarisen avun saattaminen kohteisiin vaikeutunut. Tavallisten afganistanilaisten suurin kritiikki kansainvälistä yhteisöä kohtaan oli Smithin mukaan se, että maassa tapahtuvan rankan korruption oli annettu rehottaa.
Epävarma tulevaisuus tarkoitti myös sitä, että Taliban oli jälleen vahvistumassa. Jos se pääsisi jälleen valtaan, sulkeutuisivatko koulujen ovet taas tytöiltä? Virtasen haastattelema, entisen Taliban-hallinnon ulkoministeri Wakil Ahmed Mutawakil kiisti, että talibanit olisivat koskaan olleet tyttöjen koulutusta vastaan. Hänen mukaansa talibanit vain ajattelivat, etteivät tytöt ja pojat voineet opiskella yhdessä, eikä erillisiin koulukuljetuksiin ollut varaa.
Mutawakil kritisoi kansainvälisiä joukkoja, jotka olivat hänen mukaansa tuoneet mukanaan paljon korruptiota. Hän arveli, että joukkojen lähtiessä Afganistan jäisi sekasortoiseen tilaan, jossa moni ihminen olisi tyytymätön. Tällöin monet alkaisivat taas pitää talibaneja hyvänä vaihtoehtona.
"Afganistanin tulevaisuus riippuu paljolti siitä, missä määrin tunnemme yhteistä syyllisyyttä kaaoksesta, jonka jätämme taaksemme", Graeme Smith summasi.
Kansainväliset joukot eivät lähteneet Afganistanista 2014. Vielä joulukuussa 2015 Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vahvisti, että sotilasliiton operaatio Afganistanissa jatkuisi ainakin vuoden 2016.
