Nina-äidin ja Rane-isän lisäksi Bisterien perheeseen kuuluu Rene-poika. Lisäksi Ninalla on kaksi aikuista lasta, jotka ovat jo muuttaneet pois kotoa. Kentän laidalla kuluu iso osa Ninan vapaa-ajasta sillä hän toimii poikansa joukkueen huoltajana. Tällä hetkellä Nina etsii töitä ja Rane työskentelee rakennusalalla. Arjen jalkapallokuviot jäävät pitkälti äidin vastuulle.
Ohjattuja harjoituksia voi olla jopa 5-6 kertaa viikossa, ja lisäksi tulee poikien ottelut. Välillä arki tuntuu raskaalta ja hermo kiristyy kun pitäisi venyä moneen paikkaan samaan aikaan. Silloin Nina ei voi muuta kuin nauraa.
- Mulle huumori on sellainen selviytymiskeino, se pelastaa monesta jutusta. Ja rehellisyys ja se että asioista puhutaan niin kun ne on, niitten oikeilla nimillä, se on tärkeää.
Huumorintajusta on hyötyä paitsi perheen myös joukkueen muiden poikien kanssa. Kuusysin huoltajana toimiva Nina pitääkin itseään eräänlaisena joukkueen äitihahmona. Kentänlaidalla haavoja ja vammoja paikatessa pojat avautuvat hänelle aivan erityisellä tavalla.
- Olen aina tietoinen kaikista uusista uutisista ja juoruista, poikien tyttökuvioista ja sen sellaisesta, Nina kertoo.
Ninan mielestä poikien on helppo lähestyä häntä; Ninalla on poikien kanssa luottavainen ja avoin keskustelukulttuuri.
Kotona vapaa-ajan täyttää Renen omaehtoinen harjoittelu: pallon pomputtelua pihalla, venyttelyä ja kuntoilua. Ja tietenkin penkkiurheilua: Rene seuraa tiiviisti kansainvälistä futista ja pojan takia perheeseen on hankittiin maksullinen futiskanava.
Ja oon ihan satavarma, että joku Neymar tarvis just mun kaltaisen äitipuolen! Mä syöttäisin sitä, kun se on niin laiha poika.
Pojan kiinnostus on tarttunut koko perheeseen: myös Rane-isä on intoutunut seuraamaan jalkapalloa televisiosta ja äiti katselee pelejä tiuhaan, tosin hieman eri näkökulmasta kuin perheen miesväki.
- Mä katon niitä hiusmalleja ja nappiksien uusia värejä. Ja oon ihan satavarma, että joku Neymar tarvis just mun kaltaisen äitipuolen! Mä syöttäisin sitä, kun se on niin laiha poika. Ja samoin Ronaldo, sil on rasvaprosentti kuulemma tosi pieni! Nina nauraa.
Renen harrastus on äidille tärkeää. Mikä sitten futisvanhemmuudessa on Ninalle kaikkein tärkeintä?
- Kyllä se on se lapsen onnistuminen. Kun näkee sitä lapsen kehitystä… Ja sit tietysti tulee aina se ylpeys koko joukkueesta, kun pärjätään.
Huoltajana lähes kaikki illat kuluvat kentän laidalla, ja Nina toteaakin “tekevänsä nyt iltavuoroa futiksessa.” Pojan harrastuksesta on tullut äidin harrastus, oikeastaan melkein ammatti!
Noin kymmenenvuotiaana jalkapallosta innostunut Rene aloitti ensin Orimattilan Pedoissa, ja siirtyi perheen muuton myötä puolisentoista vuotta sitten kovatasoisempaan Kuusysiin. Futisura on siis ollut nousujohteinen.
Entä Renen tulevaisuus? Onko perheessä jokin futisunelma?
- Oi totta kai! Real Madrid! Renen unelmahan olisi pelata Real Madridissa Espanjassa. Ja Christiano Ronaldohan tietysti on se sen idoli, Nina tiivistää.
Lapsuus on muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana merkittävästi. Nina peilaa omia muistojaan nykyisyyteen, Renen arkeen.
- Jos mä vertaan Renen lapsuutta ja mun lapsuutta keskenään, niin onhan ne ihan eri planeetalta. Mä muistan kun mä olin varmaan alle kymmenen, kun mun mummo osti mulle piikkarit, siis juoksupiikkarit, mut kyllä treeneihin mentiin aina ihan itse, polkupyörällä. Ei ollut kukaan kuskaamassa ja seuraamassa joka liikettä. Ne lapset vaan ikään kuin kasvoi siinä vieressä, mun mielestä, silloin 70-luvulla, kun mäkin oon ollut nuori ja lapsi.
Mä katkaisen sen, useiden sukupolvien mittaisen ketjun. Mä kuuntelen lasta. Nyt se lapsi ja lapsen tarpeet on todellakin ennen mua ja mun tarpeita.
Mitään valittamista omasta lapsuudestaan Nina ei löydä, mutta toteaa silti olevansa lapsilleen täysin erilainen vanhempi kuin omat vanhemmat olivat aikanaan hänelle. Ninan nuoruudessa lapset sopeutuivat aikuisten elämään, mutta Nina haluaa kääntää asian toisinpäin.
- Mä katkaisen sen, useiden sukupolvien mittaisen ketjun. Mä kuuntelen lasta. Nyt se lapsi ja lapsen tarpeet on todellakin ennen mua ja mun tarpeita.
