Hyppää pääsisältöön

Heinoset: “Urheilu pitää poissa nappikauppiaiden kynsistä"

Heikki Heinonen tiiviimpi
Heikki Heinonen tiiviimpi Kuva: Yle/Jussi Nahkuri futisvanhemmat

Erik “Eke” Heinosen vanhemmat Heikki ja Eija erosivat muutama vuosi sitten. Nyt pojalla on kaksi kotia, joiden välin hän taittaa fillarilla muutamassa minuutissa. Pojan uraa tukevat omilla tavoillaan sekä äiti että isä. Toimitusjohtaja-isä tukee poikaa ja hänen joukkuettaan rahallisesti. “Niin kauan kun pysyy urheilun parissa, pysyy poissa kauppakeskuksista nappikauppiaiden kynsistä”, Heikki Heinonen tiivistää motiivinsa Futisvanhemmat-sarjassa.

Jalkapallo on ollut kiinteä osa Heinosten arkea melkein yhtä kauan kuin Erik-poikakin.

- Ekellä on ollut pallo kädessä siitä alkaen kun hän oppi seisomaan, Heikki nauraa.

Ne pelasivat viiden lapsen joukkueilla, yksi maalissa ja neljä kentällä. Kyllä sitä oli jännempää seurata kuin Barcelonan peliä!

Seurassa Eke on pelannut esikouluikäisestä alkaen, ja isä ihastui pojan harrastukseen välittömästi. Heikki muistelee pienten naperoiden pelejä.

- Ne pelasivat viiden lapsen joukkueilla, yksi maalissa ja neljä kentällä. Kyllä sitä oli jännempää seurata kuin Barcelonan peliä! Ja se mikä oli mulle parasta, kun mulla on stressaava työ, niin mä huomasin että siellä kentänlaidalla mä en mieti työasioita yhtään.

Heikki ja Eke Heinonen pelaamassa pingistä
Heikki ja Eke Heinonen pelaamassa pingistä Kuva: Yle futisvanhemmat
Heikki ja Eke Heinonen pelaamassa futista oman pihan kentällä.
Heikki ja Eke Heinonen pelaamassa futista oman pihan kentällä. Kuva: Yle futisvanhemmat

Isänsä luona ollessaan Ekellä on lähellä kaikki mahdolliset mukavuudet: 550 neliömetrin omakotitalosta löytyy kuntosali omaan treenaamiseen sekä biljardipöytä, uima-allas ja sauna sekä infrapunasauna rentoutumiseen.

Mä oon ehkä itse suuruudenhullu, Eija ei ehkä ois futiskenttää rakentanut…

Heikki rakentaa järvenrantatontilleen omaa jalkapallokenttää, tekonurmea, jolla Eke voi harjoitella tekniikkaa ja potkuja. Omaisuutensa Heikki on luonut työturvallisuusalalla, ensin palkollisena, sitten omassa firmassa ja lopulta firmansa myytyään kansainvälisen yrityksen Suomen osaston toimitusjohtajana.

- Välillä mulla karkaa käsistä, kun pyörii tuolla yritysmaailmassa. Mä oon ehkä itse suuruudenhullu, Eija ei ehkä ois futiskenttää rakentanut... Saattaa se olla yksi syy meidän eroomme. Kun sä oot yritysjohtaja, sulla on isot kuviot, pikkuasiat jää.

Heikki Heinonen hoitaa työasioita kotonaan.
Heikki Heinonen hoitaa työasioita kotonaan. Heikki Heinonen hoitaa työasioita kotonaan. Kuva: Yle futisvanhemmat

Jalkapalloarki sujuu eronneiden vanhempien kesken sujuvasti. Eija ja Heikki eivät olleet koskaan naimisissa, mutta yhdessä he ehtivät olla 26 vuotta. Avoeron jälkeen he ovat onnistuneet pysymään hyvissä väleissä, ja poika asustelee äidin tai isän luona lähinnä oman tahtonsa tai vanhempien menojen mukaan. Töiden takia paljon matkustava Heikki on antanut kotinsa vara-avaimet Eijalle.

Eija ja Heikki Heinonen.
Eijalla on oma avain Heikin kotiin, jotta hän voi käydä hoitamassa kissaa tai hakemassa Eken unohtuneita varusteita. Eija ja Heikki Heinonen. Kuva: Yle futisvanhemmat

- Mulla on lupa mennä vanhaan yhteiseen kotiin. Kissa tarvii hoitamista ja ruokkimista. Ja olen mä siellä joskus yötäkin, kissan ja Erikin takia. Olen kuullut ihmisten ällistelevän mulle, että ei voi olla totta, voiko eron jälkeen mennä noin hyvin! Eija hymyilee.

Jalkapalloharrastus on tärkeää myös äidille. Eija osallistuu futisarkeen erityisesti vastaamalla varuste- ja ruokahuollosta, mutta lisäksi hän seuraa ahkerasti poikien pelejä ja osallistuu turnausten ja otteluiden yhteydessä vanhempien pyörittämään kahvilatoimintaan.

Eija Heinonen työpaikallaan.
Eija Heinonen työpaikallaan. Kuva: Yle futisvanhemmat

Eija on työskennellyt laitoshuoltajana kehitysvammaisten päivähoitokeskuksessa jo 27 vuotta. Raha ei ole hänelle tärkeää.

- Onnellisuus ei löydy rahasta ja materiaalista. Mä puhun aika suoraan Eerikille, että raha ei kasva puussa. Ja että tarviiko aina niitä kaikkia asioita. Ennen eroa mua alkoi jossain vaiheessa ahdistaa kun oli iso talo ja tavaraa joka nurkat täynnä. Ja aina vain ostetaan uutta ja uutta. Että on koneita ja pelejä lapsille, että tarviiko ne niitä niin paljon? Aloin miettimään, että häviääkö niiden oma mielikuvitus siinä… Oli niin valtavasti leluja joilla leikitään vain hetki ja heitetään pois.. Se alkoi ahdistamaan.”

Heikki arvelee että hänen ja Eken isä-poika-suhde on muuttunut avoeron jälkeen tiiviimmäksi.

- Nyt ku mä oon Erikin kanssa kaksistaan täällä kotona, niin mä oon enemmän läsnä. Ja niin on hänkin. Nyt, kun äiti ei olekaan enää kotosalla, mä en voi vain jumiutua tietokoneelle työhommiin tuntikausiksi kuten ennen. Kyllä me ollaan Eken kanssa ilman muuta lähennytty.

Eken tulevaisuuden suhteen Heikillä on kovat odotukset. Tai ainakin hän haluaa tehdä kaikkensa mahdollistaakseen poikansa futisuran jatkumisen huipulle asti. Jos Eke keskittyy tosissaan jalkapalloon ja suorittaa opintonsa nettilukiossa, lupaa Heikki maksaa tälle korvausta.

- Mä maksan sulle tonnin kuussa palkkaa! Sillä elää justiinsa, lupailee Heikki pojalleen biljardinpeluun lomassa.

Heikki ja Eke Heinonen pelaamassa biljardia.
Heikki ja Eke Heinonen pelaamassa biljardia. Kuva: Yle futisvanhemmat

Futisvanhemmat-sarjan kaikki jaksot Yle Areenassa. Jaksot tiistaisin klo 20 TV1:llä.

SEURAA Futisvanhemmat-sarjan henkilöitä ja osallistu keskusteluun sarjan Facebookissa.

KATSO sarja Yle Areenasta:

  • "Halusin antaa Eetulle mahdollisuuden palata Suomeen"

    Futismutsi tarjosi pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen.

    Futismutsi Espanjassa Susan Wicklund ei halunnut olla tiikerivanhempi. Espanjan stressaava jalkapallokulttuuri sai hänet miettimään poikansa Eetun elämää, ja hän päätti tarjota pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen. Poika kokeili treenejä suomalaisessa seurassa, ja sai tehdä itse päätöksensä. Mitä poika valitsi? Ja miltä se tuntui äidistä?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Futisvanhemmat

  • "Halusin antaa Eetulle mahdollisuuden palata Suomeen"

    Futismutsi tarjosi pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen.

    Futismutsi Espanjassa Susan Wicklund ei halunnut olla tiikerivanhempi. Espanjan stressaava jalkapallokulttuuri sai hänet miettimään poikansa Eetun elämää, ja hän päätti tarjota pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen. Poika kokeili treenejä suomalaisessa seurassa, ja sai tehdä itse päätöksensä. Mitä poika valitsi? Ja miltä se tuntui äidistä?

  • Tutkija Berg: "Sosiaaliset jalat ohjaavat harrastuksia"

    Tutkija Päivi Berg tutkii mikä vetää nuoret harrastuksiin.

    "Valtaosalle tutkimistani tytöistä ja pojista merkittävää liikuntaharrastamisen aloittamisessa oli, että kaveri oli houkutellut heidät mukaan: sosiaaliset jalat olivat vetäneet heidän harrastuksen pariin." Tutkija Päivi Berg kirjoittaa siitä mikä vetää nuoret harrastusten pariin.

  • Atik: "Jalkapallo on opettanut ymmärtämään erilaisuutta"

    Futista pääsarjatasolla kolmessa sukupolvessa.

    Atik Ismail on nähnyt vuosikymmeniä futismaailmaa: "Jalkapallo on opettanut minulle yhteisöllisyyttä, oikean ja väärän, hyvän ja pahan erottamista toisistaan." Atik kirjoittaa muistojaan ja kertoo niistä kahdella videolla.

  • "Jokavuotinen pudotuskilpailu stressaa lapsia ja vanhempia"

    Futismutsi Espanjassa kertoo miten joukkueisiin karsitaan.

    Joka vuosi espanjalaisjoukkueisiin pyritään uudestaan ja paikoista kilpaillaan verisesti: "Selittämättä millään tavalla, ilman sanoja, sormi osoittaa ettet ole tervetullut tähän yhteisöön."

  • Tässä Ojaloiden sukusalaisuus: mokkapalojen resepti!

    Lisää oma reseptisi kommentteihin :)

    Futisvanhempien Vierumäen turnauksen kioskivastaavat, Ojalat, leipovat suussa sulavia mokkapaloja. Ja kauppa käy erinomaisesti. Nyt Kati Ojala paljastaa tähän asti suvussa kulkeneen salaisen reseptin! Sarjan kaikki jaksot Yle Areenassa ja tiistaisin TV1:llä klo 20.

  • "Voiko futarilla olla muuta elämää kuin jalkapallo"

    Futismutsi Espanjassa vertailee Suomea ja Espanjaa.

    Futismutsi Espanjassa yrittää löytää tasapainon: "Eetu pelaa futista tavoitteenaan ammattilaisuus. Aika ajoin noin korkealle asetettu tavoite saa pelaajan hermot ja voimavarat koetukselle. Silloin on vanhempien tehtävä muistuttaa siitä ettei jalkapallo ole ihan niin vakava asia kuin se välillä tuntuisi olevan."

  • Tutkija Berg: "Äidit leipovat mokkapaloja, isät valmentavat"

    Tutkija Päivi Berg pohtii vanhempien roolia junnu-urheilussa

    Tutkija Päivi Berg pohtii vanhempien sukupuolirooleja junnu-urheilun seuratoiminnassa. "Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sitä, miksi lähes aina on niin, että poikia valmentaa mies ja tyttöjä nainen tai mies? Entä oletko junioritapahtumissa nähnyt pelkästään isien pyörittämää buffettia, ellei ole kysymys makkarakojusta?"

  • Juha Itkonen: Vanhemmat eivät voi valita lapsensa harrastusta

    Kirjailija Itkonen on tyytyväinen tanssivanhempi.

    Kirjailija Juha Itkonen kadehtii futiskulttuuriin kasvaneita äijiä, mutta antaa lapsilleen vapauden valita: "Poikani on innostunut. Hän oppii. Se on kaikkein tärkeintä, paljon tärkeämpää kuin se, olenko minä futisvanhempi vai tanssivanhempi."