- Opetan heitä hengittämään sisään ja ulos.
Näin vastaa 33-vuotias Weldon Green kysymykseen, mitä hän tarjoaa elektronisen urheilun joukkueille.
Green on opiskellut Suomessa urheilupsykologiaa vuodesta 2010 lähtien. Pitkä pelihistoria johdatti hänet yhdistämään koulutuksensa ja elektronisen urheilun toisiinsa. Green työskentelee parhaillaan osa-aikaisesti Jyväskylän yliopistolla tutkijana ja valmentaa lisäksi League of Legendsin LCS-ammattilaisjoukkueita.
- Taito lähtee keskittymisestä. Harjoituksissa pitää keskittyä oikeisiin asioihin.
Kaikki lähtee keskittymisestä
Green korostaa puheissaan paljon keskittymisen merkitystä. Hänen mukaansa kahden tunnin intensiivisellä harjoittelulla saavutetaan paremmat tulokset kuin sellaisella kuuden tunnin harjoittelulla, jossa selkeitä tavoitteita ei ole asetettu ja keskittyminen on heikkoa.
- Katson paljon pelaajien harjoittelua. Huomioin heidän keskittymistään ja teen parannuksia siihen.
Green itse ei ole ammattilaispelaaja. Hänen tehtävänsä ei ole suoraan parantaa pelaajien taktisia tai teknisiä suorituksia vaan etsiä keinoja, joilla jokainen pystyisi löytämään itsestään parhaimman mahdollisen potentiaalin. Siinä suurin merkitys hänen mukaansa on nimenomaan keskittymisellä oikeisiin asioihin.
Harjoittelun lisäksi Green käy pelaajien kanssa läpi paljon erilaisia urheilupsykologisia harjoituksia. Hän tutkii pelaajien rooleja ja katsoo, täyttävätkö pelaajat nuo roolinsa joukkueessa. Keskittymistä hän opettaa erilaisten meditaatiomenetelmien kautta.
- Se on hyvin lähellä mindfulness-harjoituksia.
Taikamaa-Suomi
Suomeen Green tuli vuonna 2010, koska Suomessa ei ulkomaalaisilta opiskelijoilta pyydetty lukukausimaksuja. Samalla hän myös rakastui Suomeen ja suomalaisiin.
- Haluan kasvattaa lapseni Suomessa. Suomi on maa, jossa voin päästää lapseni yksin kouluun ja he voivat kulkea sinne metsän läpi. Haluan heidän isona kertovan tarinaa siitä maagisesta maasta, jossa lapsia ei tarvinnut vahtia pihalla ja heidät voitiin lähettää yksin kouluun. Näitä maita ei ole enää kovin paljon ja pelkään, että tämä etuus tulee Suomestakin katoamaan.
Haluan heidän isona kertovan tarinaa siitä maagisesta maasta - Suomesta.
Green on hakemassa Suomen kansalaisuutta tämän vuoden aikana ja perustamassa yritystä Jyväskylään. Yritys tulee tarjoamaan valmentaja- ja koulutuspalveluita sekä pelaajille että joukkueille.
Hyvä valmentaja opettaa olemaan ihminen
- Hyvällä valmentajalla on todella suuri rooli nuorten kehityksessä. Hyvä valmentaja ei pelkästään opeta pelillisiä asioita vaan ohjaa nuoria myös kasvamaan hyviksi ihmisiksi.
Green on nähnyt elämänsä aikana paljon erilaisia urheilijoita. Toiset ovat saaneet urheilun kautta hyvät eväät elämään: he ovat määrätietoisempia, säntillisempiä, opiskelevat paremmin ja omaavat paremman itsehillinnän. Toisilla taas tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi, vaikka urheilulaji voi olla täysin sama. Greenin mukaan suurin ero on ollut valmennuksessa.
Hyvä valmentaja kasvattaa nuoret myös hyviksi ihmisiksi.
Urheilua on käytetty ja käytetään edelleen paljon nuorten kasvattamiseen. Se on käyttökelpoinen kasvatusalusta, koska se sisältää paljon erilaisia tekijöitä, jotka voivat olla todella hyviä kehitykselle - tai huonoissa käsissä todella huonoja kehitykselle. Sama koskee myös elektronista urheilua:
- Tulevaisuudessa suurin osa ihmisistä tulee pelaamaan. Meillä on käsissämme iso ongelma, koska meillä ei ole vielä valmentajia tai tarpeeksi isoja pelaajahahmoja, joilta ammentaa hyviä oppeja.
Green itse otti vastaan uuden työn, jossa hän aloittaa kesällä. Häntä kyseltiin johtaviin LCS-organisaatioihinkin valmentamaan pelaajia, mutta hän otti mieluummin vastaan tehtävän, johon sisältyy myös pelaaja-akatemia. Hän haluaa kehittää nuorten pelaamista ja olla tukemassa nuorten kasvua kohti omaa huipputasoaan. Green kokeekin, että elektroninen urheilu voi olla valtava voimavara nuorisotyössä.
Pelaamisen tulevaisuus
Huolimatta elektronisen urheilun kasvusta on laji sinällään vielä hyvin nuori. Se on voimakkaimmin kasvava urheilulaji, jonka pelitunnit ovat olleet jo vuosia kasvamaan päin.
- Ongelmana elektronisessa urheilussa on, että on olemassa vain suuria maailmanlaajuisia turnauksia, joissa kilpailla. Tämä on suuri haaste kasvavalle amatööriurheilulle.
Viiden vuoden sisään Green haluaa nähdä paikallisen ruohonjuuritason toiminnan kasvavan kuten missä tahansa muussa urheilulajissa. Hänen mukaansa tarvitaan paikallisia joukkueita sekä paikallisia turnauksia, joissa pelejä voidaan tarjota kullekin oman taitotasonsa mukaan.
- Peli-ilon tulee olla kaikkien saatavilla ja kaikkien on päästävä kilpailemaan. Se on hyvin tärkeä osa elektronisen urheilun tulevaisuutta.
Green peräänkuuluttaa nimenomaan elektronisen urheilun seurojen perustamista. Sitä kautta elektroninen urheilu saa vahvan pohjan, jolta nousta.
- Muista hengittää. Sisään ja ulos. Se on tärkeintä, Green naurahtaa vielä lopuksi.