Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Kauanko tavaran pitää kestää?

Takuumerkintä lifetime guarantee
Takuumerkintä lifetime guarantee Kuva: YLE Kuningaskuluttaja,takuu

Virhevastuu kattaa vikoja ilman takuutakin. Tavaran myyjällä tai valmistajalla on vastuu tuotteen virheistä sen oletetun kestoiän ajan. Laki sanoo, että kestoikä määrittyy sen mukaan "mitä kuluttajalla yleensä on sellaisen tavaran kaupassa perusteltua aihetta olettaa". Osuuko sinun oletuksesi yksiin Kuluttajariitalautakunnan näkemyksen kanssa?

Kuluttajalle myydyn tavaran virheestä vastaavat myyjä, maahantuoja ja valmistaja. Tuotteen virhevastuu on lakisääteinen.

Takuu puolestaan on myyjän, maahantuojan tai valmistajan antama lisäsitoumus. Vaikka tuotteella ei olisi takuuta, voi virhevastuu kestää pitkäikäisten tuotteiden kohdalla vuosia. Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivustolla on runsaasti tietoa virhevastuun soveltamisesta.

Virhevastuu kestää pitkäikäisten tuotteiden kohdalla vuosia.

Virhevastuu saattaa muuttua EU-sääntelyn takia. Ajatuksena on rajoittaa virhevastuun enimmäiskesto verkkokaupankäynnissä aina kahteen vuoteen. Valtioneuvosto ja eduskunnan talousvaliokunta ovat suhtautuneet tähän ehdotukseen kielteisesti: nykyisin, tuotteesta riippuen, vastuun kesto voi olla huomattavasti tätä pidempi.

Kuinka monta vuotta kattaa elinikäinen takuu?

Joitain tuotteita markkinoidaan elinikäisellä takuulla. Tällaisia lupauksia on annettu esimerkiksi valurautaisille keittiötavaroille.

Takuusta pitäisi aina käydä ilmi sen tarkka kestoikä. Kuluttajaviraston lakimiehen Jukka Kaakkolan mukaan elinikäinen takuu on kuitenkin käsitteenä epämääräinen.

Kaakkolan mielestä kuluttaja voi kuitenkin perustellusti olettaa, että elinikäinen takuu tarkoittaa kymmeniä vuosia.

Takuusta pitäisi käydä ilmi sen tarkka kestoikä.

Mutta eikö myös lakisääteinen tuotteiden virhevastuu kata vuosikymmeniä, jos tuote on esimerkiksi valurautainen kattila?

– Erittäin kestävän tuotteen virhevastuu voi olla lähes yhtä pitkä kuin niin sanottu elinikäinen takuu. Virhevastuun arviointi on tietysti tapauskohtaista. Ei ole ole tarkoitettu, että virhevastuukaan kestäisi loputtomiin. Mutta hyvin kestävillä tuotteilla, jotka eivät normaalikäytössä voi juuri rikkoutua, kuluttajan kestoikäoletus on hyvin pitkä, Kaakkola sanoo.

– Esimerkiksi valurautaisilla keittiötavaroilla vuosikymmeniä, hän lisää.

Kuinka kauan sinä oletat näiden tuotteiden kestävän tavanomaisessa käytössä? Tuotteiden kestoikää puntaroi kuluttajariitalautakunta kuluttajien valitusten perusteella.

Osuuko oma käsityksesi yksiin lautakunnan "virallisten vastausten" kanssa:

1. Kauanko television pitäisi kestää?

Noin 6 vuotta
75% (785 ääntä)
Noin 4 vuotta
22% (227 ääntä)
Noin 2 vuotta
4% (37 ääntä)
Ääniä yhteensä: 1049

Virallinen vastaus

Kuluttajariitalautakunnan mukaan kalliin television pitää kestää ilman isompia korjauksia huomattavasti kauemmin kuin 2,5 vuotta. Toisaalta on linjattu, että television tulee kestää noin neljä vuotta, mutta yli neljävuotiaana rikkoutuneesta televisiosta ei kuluttajalle enää suositettu maksettavaksi korvausta.

Lue lisää Kuluttajariitalautakunnan ratkaisuja liittyen televisioiden kestoikään.

2. Mikä on induktiolieden kestoikä?

Huomattavasti pidempään kuin 4 vuotta
92% (844 ääntä)
Noin 4 vuotta
7% (63 ääntä)
Noin 2 vuotta
1% (13 ääntä)
Ääniä yhteensä: 920

Virallinen vastaus

Kuluttajariitalautakunnan mukaan sähköliesi kestää yleensä huomattavasti pidempään kuin neljä vuotta. Reilun kahden vuoden ikäisen lieden pinnoitteen rapistessa lautakunta suositti hinnanalennusta ostajalle. Vajaan neljän vuoden käytön jälkeen vioittunut induktioliesi ei myöskään vastannut kestävyydeltään sitä, mitä kuluttaja perustellusti voi liedeltä odottaa, joten tapauksessa päädyttiin suosittamaan kaupan purkua.

Lue lisää Kuluttajariitalautakunnan ratkaisuja liittyen liesien kestoikään.

3. Miten pitkäikäinen on sohvan nahkaverhoilu?

Yli 3 vuotta
86% (744 ääntä)
2 vuotta
12% (102 ääntä)
Vuoden
2% (17 ääntä)
Ääniä yhteensä: 863

Virallinen vastaus

Kuluttajariitalautakunta on linjannut, että sohvakaluston nahkamateriaalin olisi pitänyt kestää käyttöä huomattavasti pidemmän ajan kuin kaksi vuotta. Noin kahden vuoden käytön jälkeen reikiintynyt nahkasohva ei vastannut sitä, mitä kuluttajalla oli aihetta odottaa.

Lue lisää Kuluttajariitalautakunnan ratkaisuja liittyen huonekalujen kestoikään.

Kuluttajariitalautakunta on tehnyt kestoikälinjauksia kodinkoneista ja elektroniikasta, huonekaluista ja autoista. Mikä tahansa virhe ei kuitenkaan kuulu myyjän vastuulle.

Lautakunta on myös muistuttanut, ettei kuluttajakaan saa käsitellä laitteita miten tahansa. Esimerkiksi älypuhelimen ei voi olettaa kestävän samanlaista käsittelyä kuin perinteisen matkapuhelimen.

Kuluttajaviraston sivuilla puretaan virhevastuun ja takuun käsitteitä laajemmin.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.