Ojalan perheen isä Harri työskentelee hammaslääkärinä ja äiti Kati lukion kieltenopettajana. Lapsia on kaksi, molemmat poikia & futisjunnuja: Lari ja Karri. Kuopus Karri vartioi Kuusysi 01 -joukkueen maalilla. Vastuu painaa, ja vanhempien tuen nimenomaan maalivahdeille sanotaan olevan tärkeää. Isä ja äiti eivät koe jalkapalloa niinkään intohimoisesti; he tulevat kentän laidalle ja osallistuvat talkoisiin vain ja ainoastaan velvollisuuden takia. Hekin toki tekevät kaikkensa ollakseen hyviä vanhempia, mutta uhraukset ovat isoja: "Tää on ehdoton kipuraja, missä nyt mennään", isä sanoo.
- Jalkapalloa, jalkapalloa ja jalkapalloa, sitä kyllä riittää, tokaisee Harri.
Poikien futisharrastuksen aloittaminen ei todellakaan ollut isän idea. Kun perhe vielä asui Oulussa, Harrilla oli pojilleen aivan toisenlainen harrastussuunnitelma.
- Olin lukenut jostakin, että judopoikia ei kiusata koulussa, joten päätin viedä 6- ja 4-vuotiaat poikani judoon. Kävi ilmi, että neljävuotias oli lajiin liian nuori, joten vein pojat painitatamin äärelle.
Veljekset painivat Oulussa vuoden, kunnes perhe muutti Lahteen. Harrastus jatkui, mutta isä joutui huomaamaan, ettei hänen valitsemansa laji ollutkaan pojille se oikea...
- Tiistaisin, kun tultiin painiharjoituksista, pojat saattoivat huutaa iloisesti ‘Jihuu! Ei viikkoon painia!’ Ja sitten naapurista alkoi kuulua jalkapallon potkimista... Siinähän kävi sillä tavalla, että piru sai pikkusormen ja vei koko käden. Tai no jaa, tässä tapauksessa jalan. Se vei oikeastaan poikien molemmat jalat!
Jalkapallo ui Ojaloiden universumiin lohkaisten ensin ison osan arjesta ja lopulta mullistaen perheen koko elämän. Tunnollisina vanhempina Ojalat haluavat tehdä sen mitä heiltä odotetaan, usein pitkin hampain.
- Huono omatunto on koko ajan. Kun mä oon töissä, tai lähdössä töistä, tai suunnittelen, että pitäisi kohta lähteä töistä, niin mulla on koko ajan sellanen olo, et mun pitäis olla jossain muualla! Mutta missä? En mä ikinä muista, vaikka kyllä vaimo mulle illalla sanookin. Mut mun mieli torjuu aina ne aikataulut. Ehkä se on jonkunlainen suojausmekanismi.
Sanopa nyt pojille, että ruvetkaa pelaamaan huonommin ja alemmalla tasolla, että iskä ja äiti voi ottaa lunkisti.
Hammaslääkärin maailmankuva on kuitenkin vähän kerrassaan muuttunut jalkapallosentriseksi.
- Ei tässä pysty lupaamaan kenellekään, että joo, varmasti tullaan johonkin, kun todennäköisesti joutuu perumaan. Kuitenkin sähköpostilla tai tekstiviestillä tulee viesti, että pojilla onkin harjoitukset tuolla ja tuolla, ylimääräinen peli tai treenit tai milloin mitäkin. Emmä enää nykyään uskalla luvata mitään.
- Me on todettu, että perhe on ykkönen, se täytyy nyt hoitaa ekana ja sitten vasta kaikki muu. Ei tää ennen ollut tämmöstä, tää on vaan kiihtyny tässä parin vuoden aikana, mutta sanopa nyt pojille, että ruvetkaa pelaamaan huonommin ja alemmalla tasolla tai käykää vaan kerran viikossa harjotuksissa, että iskä ja äiti voi ottaa lunkisti, nii ei se nyt oikein tunnu niin järkevältä. Siis pelatkoon niin pitkälle kun pääsevät, Harri pohtii.
Myös perheen äiti Kati kokee jalkapallon vieraaksi. Silti poikien harrastuksen parissa kuluu iso osa vapaa-ajasta. Oman äidin antama mokkapalaresepti on tullut tutuksi. Herkkuja leivotaan myytäväksi kentänreunalle.
- Toki osallistun vanhempana kuljettamiseen ja kannustamiseen, ja talkoot kuuluvat tähän elämäntapaan. Poikien treenien aikana on hyvä käydä itsekin lenkillä. Olen kuitenkin kiinnostunut enemmän kulttuurista kuin urheilusta, Kati kertoo.
Mä luotan, että jossakin vaiheessa rahanmeno rauhoittuu tai että pojat joutuu maksamaan itse omat harrastuksensa.
Vanhemmat ovat silti ottaneet runsaastikin vastuuta jalkapallojoukkueen arjessa. Molemmat käyvät vanhempien talkoissa, esimerkiksi haravoimassa tai inventoimassa tavaratalossa - ja takavuosina he toimivat jopa jokkueen huoltajina. Sitä ylimääräistä tehtävää kumpikaan vanhemmista ei kaipaa.
- Se oli kyllä tikkua kynnen alle! Harri-isä muistelee tuskaillen.
Vaikka vastuutehtävät tuntuvat raskailta, päätyvät Ojalat hieman yllättäen kesällä joukkueen itsä järjestämän turnauksen kioskivastaaviksi. Velvollisuudentunnosta... Harrastus vie paitsi lähes kaiken vapaa-ajan myös tukkukaupalla rahaa. Summat hirvittävät Harria.
- Ei vanhempien kokouksessa kysytä rahasta vaan sanotaan vain, että tämmönen tämä budjetti nyt on ja pojat menee noihin ja noihin ulkomaanharjoitusjuttuihin. Harva käsi sieltä nousee, että meidän perheen poika ei osallistu tuohon, emmekä maksa tuota. Pojat pelaa tietyllä tasolla, pitäähän niiden päästä harjottelemaan. Meitä vanhempia viedään vähän kuin pässiä narussa.
- Nyt on jo myöhäistä pistää poikkiteloin. Mä luotan siihen, että jossakin vaiheessa tää rahanmeno rauhoittuu tai että pojat joutuu maksamaan itse omat harrastuksensa. Tämä on nyt se vaihe, missä joutuu vielä maksamaan tosi paljon. Tää on ehdoton kipuraja, missä nyt mennään.
Olen sanonut pojille, että sen 2-3 tunnin päivittäisen pallon potkimisen sijaan kannattaisi lukea läksyjä.
Karri on lahjakas maalivahti, ja Palloliiton aluevalmentajat pitävät jopa maajoukkueuraa täysin mahdollisena. Vaikka Harri haluaakin tukea poikaansa loppuun asti, hän ei ole lainkaan varma, haluaisiko Karrin pääsevän maajoukkueeseen asti. Muutenkin isän mielestä jalkapallon potkimisen sijaan olisi syytä keskittyä koulunkäyntiin.
- Olen sanonut pojille, että sen 2-3 tunnin päivittäisen pallon potkimisen sijaan kannattaisi lukea läksyjä. Jalkapallo, se on harrastus. En mä oikein pysty kuvittelemaan sen varaan mitään ammattia. On se liian riskaabelia jättäytyä urheilun varaan Suomessa.
- Ei sitä kultamitalia pysty syömään, eikä sillä voi loputtomasti tehdä rahaa. Urheilu-ura ei ole ikuinen, jossakin vaiheessa pitää vaan valitettavasti mennä normaalityöhön. Joten parempi hoitaa ne opinnot ensin alta pois, Harri sanoo.
Futisvanhemmat-sarjan kaikki jaksot Yle Areenassa. Jaksot myös tiistaisin TV1:llä klo 20.
