Sirpa Jegorow
Yle
Ortodoksisesta virpomaperinteestä kertova ohjelma Virvon varvon vitsasella (1980) kertoo perinteen synnystä, sen kristillisestä taustasta ja merkityksestä.
Ortodokseille pääsiäinen on kirkkovuoden tärkein juhla. Sitä edeltää suuri paasto, joka alkaa laskiaisesta ja päättyy pääsiäiseen. Pääsiäistä edeltävästä palmusunnuntaista alkaa paaston viimeinen viikko. Virvon varvon vitsasella -ohjelmassa vierailtiin Kuopion lähellä sijaitsevassa Toivalan kylässä, jonne sodan jälkeen muutti paljon Karjalan ortodoksiasukkaita. He toivat mukanaan virpomaperinteensä. Ohjelmassa seurataan palmusunnuntaiaaton valmisteluja ja toimituksia sekä kierretään lasten mukana palmusunnuntaina virpomassa.
Virpominen on sukua vanhoille hedelmällisyysmyyteille ja pahan karkotusrituaaleille. Kristillisessä perinteessä palmusunnuntaina muistellaan Vapahtajan viimeistä Jerusalemiin tuloa, jolloin kansa tervehti Häntä palmun oksilla, ohjelmassa todetaan. Jerusalemissa tiedetään vietetyn palmusunnuntaita jo 300-luvulta lähtien. Sieltä virpominen levisi 300–500-luvuilla muualle maailmaan. Suomeen se on tullut ortodoksisen kirkon mukana Venäjältä. Ohjelman mukaan Länsi-Suomessa virpominen on ollut tuntematonta ennen karjalaisten siirtolaisten tuloa, vaikkakin keväisiä oksia on haettu koteihin kaikkialla Suomessa.
Karjalassa virpomiseen varauduttiin pitkin vuotta esimerkiksi säästämällä tilkkuja ja värikkäitä karamellipapereita virpovitsojen koristeiksi. Sittemmin vitsan kukkiin on käytetty silkki- ja kreppipaperia. Pohjolassa palmunlehtien tilalla käytetään pajunoksia. Se on ensimmäisiä kasveja, joka alkaa näyttää elonmerkkejä keväällä, ohjelmassa todetaan. Paju kasvaa kosteassa maassa, ja siksikin sitä on pidetty tuoreuden sekä elinvoiman symbolina.
Ortodoksinen kirkko selittää niin palmun- kuin pajunoksatkin uuden elämän symboleiksi. Ohjelmassa muistetaan, että pajunoksat ovat myös vertauskuva, jolla havainnollistetaan Jeesuksen vapaaehtoista antautumista ristiinnaulittavaksi, joka sisälsi lupauksen uuden elämän koittamisesta ja kuoleman voittamisesta.
Ohjelmassa seurataan virpomavitsojen siunausta kirkossa. Ortodoksikristillisyyden mukaisesti valmiit virpomavitsat viedään palmusunnuntain aattona iltajumalanpalvelukseen siunattavaksi. Pappi siunaa ne suitsuttamalla ja vihmomalla ne pyhitetyllä vedellä. Tämän vihkiveden mukana Jeesuksen voima siirtyy pajunoksiin.
Virvon varvon vitsasella, Jumala sinua siunatkoon.
Lapset lähtevät varhain palmusunnuntaina virpomaan, sillä virvottava pitäisi perinteen mukaisesti tavoittaa vuoteesta. Useimmiten virpojat ovatkin lapsia ja virvottavat heidän vanhempiaan ja kummejaan. Opettajia ja naapureitakin saatetaan virpoa. Virpomiseen liittyy erilaisia hyvän toivotuksia. Samalla kosketetaan kevyesti vitsalla virvottavaa. Lorut alkavat sanoilla 'virvon varvon'. Niitä seuraa toivotuksia muun muassa terveydestä, vauraudesta ja hyvästä elämästä. Loruilla myös toivotaan palkkaa virvottavalta.
Palkan sai viikon kuluttua pääsiäisenä. Lopuksi virvottava laittaa vitsan ikonin taakse. Vanha tapa on ollut myös viedä virpomavitsa haudoille osoituksena ylösnousemususkosta. Pyhitetyt vitsat hävitetään polttamalla helatorstain aattona. Pääsiäiskausi päättyy helatorstaihin, jolloin vietetään Kristuksen taivaaseenastumisen juhlaa.
Virvon varvon tuoreeks terveeks, kuin' monta urpaa, niin monta karitsaa, kuin' monta varpaa, niin monta vasikkaa.
Muinoin talonväki virpoi myös karjan. Sitä varten oli omat lorunsa, joilla toivottiin esimerkiksi hyvää karjaonnea tai lisää vaikkapa lypsäviä. Karjan virpomavitsat laitettiin talteen katonrakoon tai oven päälle. Kun karja sitten ensimmäisen kerran keväällä päästettiin ulos, ne ajettiin laidunmaalle näillä talteen otetuilla vitsoilla.
