Hyppää pääsisältöön

Salakuvaus on teknisesti yhä helpompaa ja laadukkaampaa - tunnistatko vaaratilanteen?

Salakuvauksen tekniikat
Salakuvauksen tekniikat Kuva: Mikko Lehtola/Yle salakuvaus

Juontaja Axl Smithin ympärillä pyörivä salakuvaus ja -katselukohu herättää kysymyksen kamerateknologiasta: miten helppo kameroita on nykyään piilottaa? KulttuuriCocktail otti selvää tarjolla olevista piilokameroista.

70-luvulla uskottomuusepäilyjä selvittävä yksityisetsivä saattoi piilottaa kameran onttoon kantoon kohteen pihamaalle. Etsiväpalvelu Paananen toimii aiheemme kannalta lupaavalla alueella. Tyypillinen toimeksianto on uskottomuuden epäily. Mutta yllättäen Paanasen vakoilumetodeihin ei kuulu salakuvaus.

-Harrastamme henkilöseurantaa laillisuuden puitteissa. Emme käytä mitään erikoisvalmisteisia vakoilukameroita. Kuvaan hyvin vähän, joskus tavallisella järjestelmäkameralla ja tarpeen tullen kännykällä, selittää yksityisetsivä Teuvo Paananen.

Meiltä kyllä kysellään salakuvausta paljon, mutta en siihen lähde, koska salakuvaus on laitonta.― Etsivä Teuvo Paananen

Paananen ei käytä edes järkkärissä isoja putkia, joilla voisi kuvata hyvin kaukaa. Eikä hän ole asentanut huoneistoihin piilokameroita.

-Meiltä kyllä kysellään salakuvausta paljon, mutta en siihen lähde, koska salakuvaus on laitonta, painottaa Paananen.

Postitalon Rajala –proshopista ei ole kyselty valvonta-, riista- eikä vakoilukameroita. Kypärään sijoitettava actionkamera on tuota genreä lähinnä. Mutta mallit näyttävät olevan hankalasti naamioitavissa.

-Action-kamera soveltuu huonosti salakuvaukseen, koska salakuvauksessa kamerassa pitäisi olla verkkovirta. Akku kestää vain puolisen tuntia. Resoluutio on kyllä erinomainen ja 128 gigan muistikortti tallentaisi useita tunteja, erittelee Ina Rydman Postitalon Rajalasta.

Action-kameroiden hintahaitari on 200 eurosta ylöspäin. Siksi monessa liikkeessä tarjolla olevat 4-90 euron vakoilukamerat eivät kuulosta laadukkailta. Hinta voi kuitenkin olla harhaanjohtava kriteeri.

-Halpakin kamera voi kuvata hd:tä. Enemmän haasteena on sitten akun vähäinen kesto ja tallennustila, valistaa Ylen kamera-asiantuntija Vesa Vaarala. Vaarala ei halua esiintyä vakoilukameroiden asiantuntijana, koska Ylellä ei ole esiintynyt tarvetta naamioituihin vakoilukameroihin eikä niitä ole hankittu taloon.

Vaaralan mukaan tallennustilaa voidaan säästää säätämällä kuvan mustavalkoiseksi tai ottamaan kuvia esimerkiksi kerran 15 sekunnissa.

Suuren elektroniikkaliikkeen Verkkokaupan valikoimassa ei ole vakoilukameroita, mutta sieltä löytyy kyllä monenlaisia valvontakameroita, joista moni varmasti kelpaisi salakuvaukseen. Valvontakameroista monia mainostetaan sillä, että ne on helppo kätkeä.

E-ville.comin ja Ebayn valikoimissa valikoimassa on paljon varsinaisia vakoilukameroita (spycam). Löytyy lukuisia kynäksi, kelloksi, napiksi, avaimenperäksi, silmälaseiksi, peiliksi tai sytkäriksi naamioituja halpoja vakoilukameroita. Hinnoiltaan kamerat ovat häkellyttävän halpoja: 5-100 euroa. Runsaasta valikoimasta päätellen kysyntä on suuri.

Kamera voi olla kätkettynä mihin vain

Nykyään kameroiden koko voi olla niin pieni että sellaisen saa kätkettyä mihin tahansa. Kirjahyllyn kirjaan kätketty kamera ei ole mikään tekninen haaste.

Halvoista vakoilukameroista löytyy paljon Youtubeen ladattuja testejä, joista poimimme tähän muutaman kiinnostavan esimerkin nimenomaan hintahaitarin alapäästä.

Tässä on kiinalaisvalmisteinen silmälaiseihin piilotettu kamera HD 720P Spy Camera Glasses Hidden Eyewear DVR Video Recorder Cam Camcorder DV, hinta 13,50 euroa. Mustia muovisankaisia laseja ei voi tunnistaa helpolla kameraksi, mutta hieman kökkö design voi herättää huomiota halvan vaikutelman takia. Usb-portin kansi saattaa myös sojottaa ulos sangasta ja paljastaa salakuvaajaan tarkkasilmäiselle. Kuvan laatu ja äänitys on paljastavan selväpiirteistä ulkovalossa, jos nyt ei ehkä nyky-tv:n stardardien mukainen. Sisätiloissa kamera saattaa tuottaa liian tummaa kuvaa. Laitteessa on teknisiä ongelmia, ja se vaatii ylimääräisen pienen muistikortin (joka sijoitetaan sangan saranapäähän).

Palovaroitin on oiva piilopaikka kameralle. Ilmankos tätä genreä löytyy useampaa mallia. Näkemäni Youtube-esittelyn perusteella Hidden Spy Smoke Detector Camera Fully Functionally 620 TV Line CCD #CCTV tekee terävää kuvaa (ilman ääntä) huoneolosuhteissa eikä ole herkkä huonolle valaistukselle. Kannattaa siis pitää silmällä palovaroittimia! Mutta oikeastaan tätä ei voi erottaa kameraksi purkamatta palohälytintä.

Vaateripustinkoukussakin saattaa olla piilokamera. Motion Detection Clothes Hook Hidden SPY Camera DV DVR Video Recorder 720P kuvaa tarpeeksi selvää kuvaa ja vielä äänittääkin. Hinta on alle kympin. Ripustinta ei lähes varmasti osaa epäillä kameraksi. Kun tutustuu mallin ulkonäköön, osaa varoa tällaista muovista (mustaa tai valkoista) vaateripustinta. Pariston kesto on vain kaksi tuntia, mikä on laitteen heikko kohta.

Pöydälle tai hyllylle jätetty usb-muistitikku voi olla kamera. Esimerkiksi U8 Motion Detection USB Spy Camera kuvaa ja äänittää riittävän selvällä laadulla huonevalaistuksessa. Hinta alle kympin. Teknisesti liikkeentunnistamistoiminto vaikuttaa olevan hieman epäluotettava. Tämä malli on hopeisen juovansa ja sivussa olevien nappuloiden takia läheltä tarkasteltuna huomiota herättävä, mutta markkinoilla on myös malli, jota ei voi erottaa kameraksi muuten kuin kurkkaamalla pohjassa olevaa pientä koloa.

Yöpöydällä oleva herätyskello voi tietenkin olla piilokamera. HD 1080P SPY Hidden Camera Clock Remote Night Vision Motion Detection Mini DV JJ on vielä siitä paha laite, että sen voi säätää kuvaamaan pimeässä huoneessa. Huonevalaistuksessa se kuvaa ja äänittää sävytöntä mutta terävää kuvaa, ja pimeässä sen erottelukyky ulottuu noin kahteen metriin. Ulkoapäin halvan näköistä (35 euroa) laitetta ei voi tunnistaa kameraksi, mutta kuvaajan pitää vaihtaa pimeäkuvaus kaukosäätimestä, mikä voi olla huomiota herättävää.

Lähteet Youtubessa: Gorski-TV, MJ Electronics, NW Adventure Rider, Taxivid, Watadeel.