Hyppää pääsisältöön

SAARAn salaperäinen televisiotyö paljastui – tähtituomariksi Talent-ohjelmaan

Talentin muut tuomarit ovat Jari Sillanpää ja Sami Hedberg.

SAARA Blockfesteillä. // Kuva: Katariina Salmi / YleX

Superlahjakkuus SAARAn vihjattiin alkuvuodesta esiintyvän tänä vuonna televisiossa peräti viikoittain. Tähden manageri Jussi Ylinen kirjoitti tammikuussa Instagramissa:

- Tulette näkemään tätä naista tv:ssä ensi syksynä viikoittain, sopimus juuri saatu valmiiksi! Tulee niin kivaa! Kerromme lisää myöhemmin, mutta se on tehty, jihaa! Ylinen kirjoitti.

Tuolloin ei kuitenkaan vielä kerrottu, minkälaisesta tv-työstä on kyse – tai missä maassa SAARAn tv-työt tapahtuisivat.

Perjantaina paljastettiin, että SAARA eli Sara Forsberg on yksi syksyllä alkavan Talent Suomen tähtituomareista. Ohjelman muut tuomarit ovat Jari Sillanpää ja Sami Hedberg, ja Talentin juontaa Heikki Paasonen.

Uusia kykyjä etsivä ja esittelevä ohjelma nähdään syksyllä Nelosella. Kilpailijarekrytointi on käynnissä parhaillaan.

- Pelottaa, että olen liian tiukka. Yritän keskittyä löytämään raakaa lahjakkuutta. Haluan olla tähtituomarina rehellinen, sellainen, joka ei kaunistele asioita. En halua ilkeän tuomarin leimaa, SAARA sanoo Nelosen nettisivuilla.

Lue myös:

Manageri paljastaa Instagramissa: Smoukahontas-Saara syksyllä televisiossa viikoittain

SAARA YleX:lle "Voisin dropata biisin kuukaudessa seuraavan kahden vuoden ajan"

SAARA julkaisi uuden musiikkivideon - viisi asiaa, joissa Ur Cool ja I Do ovat kuin yö ja päivä