Hyppää pääsisältöön

Hämmentävin seinämaalaus juuri nyt: Kanye West suutelemassa Kanye Westiä

Seinämaalauksen inspiraationa on toiminut Kanye Westin tuoreella albumilla oleva I Love Kanye -kappale.

Tällainen seinämaalaus koristaa Sydneyn katukuvaa. // Kuva: Instagram / scottie.marsh / kuvakaappaus

Kanye West tunnetaan itseriittoisena henkilönä, joka ei vähättele saavutuksiaan. Ja miksipä vähättelisi – räppärihän on sanonut hakevansa Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2020.

Lisää osviittaa artistin täydellisyydestä kuullaan Westin uuden The Live of Pablo -levyn kappaleella I Love Kanye. Kappale seuraavaan lainiin:

That's all it was Kanye, we still love Kanye
And I love you like Kanye loves Kanye

Ihanaa, että Kanye on kohdannut henkilön, jota kohtaan hänellä on näin voimakkaita tunteita.

Kaiken kruunuksi West twiittasi helmikuussa rakastavansa itseään enemmän kuin koskaan.

I Love Kanye -kappaleen sekä Kanyen twiitin inspiroimana australialainen graffititaiteilija Scott Marsh maalasi Sydneyssä sijaitsevan kahvilan viinibaarin seinään ihastuttavan kuvan Kanye Westistä, joka suutelee Kanye Westiä.

Avaa Instagram postaus

Kuvan idea on peräisin photoshopatusta kuvasta, jossa Kanye alun perin suuteli vaimoaan Kim Kardashiania. Pienen kuvankäsittelyn jälkeen West suutelikin kuvassa itseään.

Ei paha.

Lue myös:

Kanye West järjesti erikoiset levyjulkkarit leffateattereissa ympäri maailmaa – tällaista oli Suomen näytöksessä

Kanye West leveilee saavutuksillaan ja dissaa Nikea uudessa biisissään

Kanye West osallistui American Idolin koelauluihin

Ei VMA:ta ilman Kanye Westin sekoilua: Räppäri haluaa presidentiksi vuonna 2020