Hyppää pääsisältöön

Suomen leijona & teksti: Hyvä ja paha kansallisuusaate – nationalismin rajat muuttuvat jatkuvasti




Suomen leijona & teksti: Hyvä ja paha kansallisuusaate – nationalismin rajat muuttuvat jatkuvasti
Kuva: Annukka Palmén-Väisäinen / Yle
battle,kansallisuusaate

Euroopassa puhutaan uudesta nationalismin aallosta. Euroopan unionin sisäistä vapaata liikkuvuutta katsotaan nyt uusin silmin, kun yhä useampi valtio vahvistaa rajojaan isommilla ja piikikkäämmillä aidoilla.

Kansallismieliset puolueet ovat nousseet monessa Euroopan maassa suurimpien puolueiden joukkoon. Ne ovat maiden hallituksissa Suomen lisäksi Puolassa, Kreikassa, Liettuassa, Slovakiassa ja Unkarissa. Niiden retoriikkaan kuuluvat vahvasti nationalismi, kansakunnan identiteettiin ja symboleihin vetoaminen.

Nousua selittää esimerkiksi se, että talouskriisissä on petytty kansainvälisyyteen ja on alettu kaivata valtioiden vahvempaa suvereniteettiä. Nationalismi on siis jälleen tullut muotiin, mutta mitä aatteella oikein saavutetaan?

Nationalismi on siis jälleen tullut muotiin, mutta mitä aatteella oikein saavutetaan?

Vuonna 1999 Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski seurasi Itävallassa Jörg Haiderin oikeistopopulistisen vapauspuolueen marssia maan hallitukseen. Aittokoski näki asetelmassa aineksia, joiden arveli leviävän laajemmalle.

Uskon, että nationalismi voi väärinkäytettynä olla yhä tappava voima Euroopassa.― Heikki Aittokoski, toimittaja

Aihe jäi elämään Aittokosken mieleen, ja nyt työnsä ohella tietokirjailijaksi ryhtynyt toimittaja valmistelee kirjaa nationalismista Euroopassa. Teoksen nimi, Kuolemantanssi, viittaa myöhäiskeskiaikaiseen kuvamotiiviin, jossa tanssivat luurangot kuskaavat ihmisiä tuonpuoleiseen. Nimen symboliikka on ilmeistä.

"Uskon, että nationalismi voi väärinkäytettynä olla yhä tappava voima Euroopassa", Aittokoski sanoo.

Nationalismi on Aittokosken kirjoitustyön aikana muuttunut yhä ajankohtaisemmaksi, kun Euroopan maat ovat joutuneet pohtimaan suhtautumistaan suurina joukkoina saapuviin pakolaisiin. Kansallisvaltioiden rajat ovat tuskin aikoihin olleet ihmisten ajatuksissa yhtä usein kuin nyt.

Kiintymyssuhdetilasto, EU-aiheKiintymyssuhdetilasto, EU-aihe
Suomalaiset ovat kiintyneitä Suomi-neitoon. Kuva: Annukka Palmén-Väisäinen / Yle

Viime marraskuun Eurobarometrin mukaan suomalaiset identifioituvat enemmän Suomeen kuin esimerkiksi kotikaupunkeihinsa. Euroopassa taas kiintyminen omaan kotikaupunkiinsa on selvästi yleisempää.

Barometrin mukaan suomalaiset kuitenkin mieltävät itsensä eurooppalaisiksi keskimääräistä enemmän. Kyselyn mukaan 65 % suomalaisista vastanneista ilmoitti olevansa ainakin melko kiintynyt Eurooppaan, kun EU:n keskiarvo on 59 %.

Euroopan unioni taas ei saanut osakseen vastaavaa kiintymystä niin suomalaisten kuin eurooppalaistenkaan keskuudessa.

Nykyään nationalismilla viitataan usein änkyrämäiseen ja rasistiseen kansallismielisyyteen.

Berliinin muurin murtuessa vuonna 1989, kymmenen vuotta ennen kuin Aittokoski seurasi Itävallan vapauspuolueen nousua, maailman uskottiin olevan muuttumassa. Aittokoski muistelee, kuinka nationalismia pidettiin kuolevana aatteena.

"Maailman uskottiin kansainvälistyvän sekä hyvässä että pahassa. Ajateltiin, että kansallisvaltiot ja niihin liittyvä vanhakantainen me ensin -ajattelu olisi hiipumassa pois."

Viime vuosina on tapahtunut päinvastainen kehitys. Nationalismi on nostanut päätään, ja Aittokoski pelkää sen voimistuvan entisestään.

Nykyään nationalismilla viitataan usein änkyrämäiseen ja rasistiseen kansallismielisyyteen. Aittokoski tunnustaa nationalismi-sanan negatiivisen kaiun, mutta haluaa silti puolustaa sitä.

Nationalismilla ei ole yhtä määritelmää, vaan käsitteellä voidaan viitata useisiin erilaisiin ajattelutapoihin.

Esimerkiksi nationalismia tutkinut filosofi ja sosiologi Ernest Gellner totesi, että maailmassa on noin 8000 kieltä, mutta 800 nationalismia ja 200 valtiota.

Kansakuntaan kuuluminen on siis valinta, eikä ainoastaan syntyperän määrittämä vakio.

Etnisellä nationalismilla tarkoitetaan ajatusta siitä, että kansakunta muodostuu tiettyyn etniseen ryhmään kuuluvista ihmisistä. Puhumme mielellämme kantasuomalaisista ja maahanmuuttajataustaisista, vaikka kummankin kategorisoinnin edustajat olisivat syntyneet Meilahden sairaalassa.

Etniselle nationalismille vastapalana on civic nationalism, joka sanatarkasti kääntyisi kansalaisnationalismiksi. Aittokoski suomentaa termin vapaammin arvonationalismiksi.

Termillä tarkoitetaan kansallisajattelua, jossa kuka tahansa tietyn maan arvot ja vapaudet jakava voi kuulua kansakuntaan. Kansakuntaan kuuluminen on siis valinta, eikä ainoastaan syntyperän määrittämä vakio. Käsitteeseen on sisäänrakennettu ajatus siitä, ettei kansakunta ole poissulkeva.

Tällaista nationalismia kuvaa kuvaa osittain Yhdysvallat, jossa amerikkalaisen unelman tavoittelu yhdistää kansalaisia.

"Arvonationalismin perusteella suomalaisuus ei enää tarkoita sitä, että jokaisen tulisi olla sinisilmäinen pellavapää luterilaisessa uskossa", Aittokoski selittää.

Tutkimuksissa on keskitytty myös eri maiden ja liikkeiden motiiveihin, koska eurooppalaisella ja esimerkiksi kolonialismin jälkeisillä afrikkalaisilla nationalistisilla liikkeillä oli selkeitä eroja – yhdistävä tekijä oli omaan itsenäiseen valtioon tähtäävä idealismi.

Kansallisvaltiot ylipäätään ovat ihmiskunnan historiassa melko uusi käsite, vaikka ne tuntuvat nykyaikaan syntyneelle täysin luonnollisilta. Kansallisuusaate alkoi korostua valtioissa selkeästi 1700-luvun lopulla, kun Eurooppaa myllersi muun muassa Ranskan vallankumous.

Nationalismia määritellyt politiikan tutkija Benedict Anderson kutsui valtioita kuvitelluiksi yhteisöiksi, sillä niiden kaikki jäsenet eivät varsinaisesti koskaan tapaa toisiaan.

Kansallisuusaate korostui viime vuosisatojen Euroopassa, ja uusia valtioita syntyi maailmansotien ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Maanosan uusimmat valtiot ovat tämän vuosituhannen puolella hajonneen Jugoslavian jäljiltä.

Kartta
Kartta yle battle

Euroopan sisällä elää yhä useita kansoja, joilla ei varsinaisesti ole omaa valtiota. Kaikki näistä kansoista eivät pyri aktiivisesti omaan valtioon, mutta esimerkiksi Skotlanti pyrki itsenäistymään Ison-Britannian, käytännössä Englannin, hallinnosta vuonna 2014.

Skotlannissa käytiin kiivas keskustelu valtion ja kansalaisuuden merkityksestä: onko Skotlanti oma itsenäinen kansakuntansa ja kansallisvaltionsa, vai osa isobritannialaista kulttuuria. Kansanäänestys piti Skotlannin osana kuningaskuntaa.

Suomen kartta, jossa Varsinais-Suomen alue on värjätty punaisella. Kuvassa Varsinais-Suomen vaakuna sekä teksti uusi Varsinais-Suomi.
Suomen kartta, jossa Varsinais-Suomen alue on värjätty punaisella. Kuvassa Varsinais-Suomen vaakuna sekä teksti uusi Varsinais-Suomi. Kuva: Annukka Palmén-Väisäinen / Yle battle,kansallisuusaate

Mielikuvia kansakunnasta on muovattu usein hyvinkin suunnitelmallisesti.

Esimerkiksi Sakari Topeliuksen vuonna 1875 ilmestyneen Maamme-kirjan tarkoitus oli kasvattaa koululaisten tietoisuutta isänmaasta. 1800-luvun alusta alkaen yleistynyt suomenkielinen lehdistö alkoi luoda Benedict Andersonin kuvaamaa kuviteltua yhteisöä suomalaisesta kansasta.

Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela ja Oskar Merikanto ystävineen muodostivat 1890-luvulla Symposion-piirin, jossa pohdittiin suomalaista hengenelämää. Piiriläisten tuotokset, kuten Sibeliuksen Finlandia ja Gallen-Kallelan Kalevala-maalaukset, ovat tunnettuja suomalaisuuden symboleja.

Mutta mitä kaikkea tarvitaan, että ajatus erillisestä kansakunnasta syntyy? Suunnittelimme Heikki Aittokosken kanssa varsinaissuomalaisen separatistiliikeen.

Kuvitellaan turkulainen kaveriporukka, jossa tullaan siihen tulokseen, että Varsinais-Suomi on tosiasiallisestikin varsinainen Suomi. He kokisivat alueensa olevan muuta Suomea paljon vauraampi, ja he pitäisivät kulttuuriaan ja historiaansa ylivertaisina. Varsinais-Suomi on siis erotettava muusta Suomesta.

Ensin luodaan alueelle historiallinen tarina, joka poikkeaa muun Suomen historiasta. Turku on vanha pääkaupunki, ja Tuomiokirkko on historiallinen aarre. Kaikki, mikä on arvokasta suomalaisessa kulttuurissa, on oikeasti turkulaista. Mikael Agricolakin oli Turun piispa.

Hyödyllistä on myös valjastaa muinaisuuden sankari tai taistelu luomaan yhteishenkeä. Jos hankkeeseen otetaan eteläinen Satakunta mukaan, voidaan Köyliöjärven jäällä piispa Henrikin nuijinut Lalli nostaa kansallissankarin rooliin. Lallin ympärille voidaan kehittää suuri kertomus ensimmäisestä varsinaissuomalaisesta.

Hanketta vetämään tarvitaan karismaattinen hahmo, jollaiseksi kelpaisi esimerkiksi Turun kaupunginjohtaja. Johtaja voi luoda yhteishenkeä palopuheilla, joissa tuomitaan muun Suomen politiikka.

Sitten ryhdytään eriyttämään kieltä. Muu Suomi ei ole ääliömäisyyksissään hyväksynyt Turun murretta maan yleiskieleksi, mutta uudessa valtiossa se on virallinen kieli. Luonnollisesti sitä myös opetetaan kouluissa.

Tärkeää on myös levittää Varsinais-Suomen vaakunaa joka paikkaan. Vaakunan ritarikypärä on myös oivallinen aines uuden valtion lippuun.

Vaikka tämä esimerkki on täyttä kuvitelmaa, on vastaavanlaisia erottautumiskampanjoita suoritettu todellisuudessakin.

Esimerkiksi Nigeriassa 1960-luvulla itsenäisyyttä tavoitelleet biafralaiset ottivat kansallishymnikseen Finlandia-hymnin, johon kirjoitettiin Biafraa ylistävät sanoitukset. Serbit taas muistuttivat toisiaan Kosovon sodan aikaan omista taistelukyvyistään nostamalla esiin tarinan 1400-luvulla käydystä Kosovo Poljen taistelusta.

Tutkimusten mukaan kansalaisidentiteetin symboleiksi on nostettu historian saatossa aina hetkeen sopivia asioita – ja tarvittaessa unohdettu epämieluisia.

Suomen valtion voi katsoa syntyneen juuri nationalistisen ajattelun ansiosta.

Nationalismi ei ole yksiselitteisesti paha asia. Aittokoskelle on jäänyt mieleen Glasgow’n Strathclyde-yliopiston professorin Richard Finlayn muotoilu: nationalismi ei itsessään ole hyvä eikä paha, vaan se on sitä, mitä siitä tekee.

”Harva meistä varmaan pitää tätä pahana asiana. Jonkinlaista nationalismiksi kutsuttavissa olevaa yhteishenkeä tarvitaan, jotta saadaan toimiva yhteiskunta rakennettua", Aittokoski sanoo.

Suomen valtion voi katsoa syntyneen juuri nationalistisen ajattelun ansiosta.

Myös pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin voi katsoa olevan esimerkki nationalismin hyvästä puolesta, kertoo Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Pauli Kettunen.

Hyvinvointivaltion keskeisimpiä piirteitä on kansakunnan keskeinen solidaarisuus: samat oikeudet kuuluvat kaikille kansallisvaltion piiriin kuuluville.

Tämä piirre on toisaalta synnyttänyt sen vastavoiman, muukalaisvastaisen nationalismin. Siinä määritellään kansalaisuus tiukemmin etnisyyden kautta, ja halutaan rajata hyvinvointivaltion oikeudet koskemaan tietyllä tapaa määritettyä kansaa.

Nationalismin huonot puolet ovat ilmeisiä. 1900-luvun Eurooppaa voi pitää esimerkkinä siitä, mihin nationalismi pahimmillaan johtaa: maailmansotiin ja kansanmurhiin.

Nyky-Euroopasta löytyy kaikesta huolimatta maita, joissa tiukempi nationalismi on jälleen muodissa.

Suuressa osassa Eurooppaa ehdittiin erkaantua vuosien saatossa tiukan etnisestä kansakunta-ajattelusta. Aittokoski nostaa esimerkiksi tämän hetken Saksan, jossa ulkomaalaistaustaiset mielletään selvästi Suomea kerkeämmin kansalaisiksi siinä missä muutkin. Useille matkailijoille pääkaupunki Berliinistä tuleekin mieleen turkkilaislähtöinen döner-kebab.

Nyky-Euroopasta löytyy kaikesta huolimatta maita, joissa tiukempi nationalismi on jälleen muodissa. Aittokoski huomauttaa esimerkiksi Unkarin, Puolan, Tšekin ja Slovakian osoittaneen etnisen nationalismin kaipuunsa pakolaiskriisin aikaan. Muukalaisvastaisia nationalistisia liikkeitä on alkanut pulpahdella esiin yhä enemmän.

Myös maanosaa koetelleet talousvaikeudet ovat kiristäneet kansakuntien välejä. Viime vuosina Kreikan velkakriisiä koskevassa julkisessa keskustelussa kreikkalainen kansanluonne oli esillä selityksenä maan ahdingolle.

”Liikutaan vaarallisilla vesillä, kun leimataan muunmaalaisia ihmisiä ryhminä esimerkiksi laiskoiksi tai tyhmiksi”, Aittokoski toteaa.

Puolesta ja vastaan -tilasto, joka käsittelee EU-aiheita.Puolesta ja vastaan -tilasto, joka käsittelee EU-aiheita.
Kuva: Annukka Palmén-Väisäinen / Yle

Suomalaiset arvostavat barometrin mukaan EU-kansalaisten vapaata liikkuvuutta sekä hieman yllättäen yhteisvaluuttaa euroa. EU-alueen ulkopuolelta tulevat maahanmuuttajat taas arveluttavat kaikkialla Euroopassa.

Eurobarometrin tulosten ja eurooppalaisen poliittisen tilan välillä näkyvä ristiriita kertoo hyvin sen, että kansalaisidentiteetti on monisyinen ja hankala käsite. Saatamme mieltää itsemme suomalaiseksi, joka taas on osa eurooppalaisuutta.

Saatamme vastustaa Euroopan unionin tiivistymistä, mutta haluamme liikkua vapaasti Euroopassa. Toisille Eurooppaan ovat tervetulleet kaikki, toiset haluavat pitää sen “eurooppalaisena”. Ja osa haluaa sulkea rajat kaikilta muilta kuin omilta kansalaisilta.

Nationalismi on monimuotoista. Se, miten se kollektiivisesti tulkitaan ja miten sitä käytetään, muovaa karttaamme.

Poliittisen historian professorin Pauli Kettusen mukaan globaalissa maailmassa liikutaan yli rajojen. Siksi on vaikeaa nähdä rajojen piikkilangoittamista pitkäkestoisena ratkaisuna.

Lähteet:
Jussi Pakkasvirta & Pasi Saukkonen (toim.): Nationalismit, 2005.
Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Pauli Kettunen.
Toimittaja ja tietokirjailija Heikki Aittokoski
European Policy Center: Europe’s Troublemakers -raportti.
Eurobarometri, joulukuu 2015.

Teksti: Matti Riitakorpi ja Sami Lindfors; Infografiikat: Annukka Palmén-Väisänen ja Viivi Berghem; Valokuvat: Jarkko Mikkonen

Osallistu keskusteluun somessa aihetunnisteella #ylebattle ja liity joukkoihimme Facebookissa!

facebook.com/ylebattle
instagram.com/ylebattle
twitter.com/JKenttamaa
Snapchat: juhanikenttamaa

yle.fi/battle 24/7

Yle Puhe maanantaisin 29.2.–28.3. klo 16.03

Yle TV2 torstaisin 3.–31.3. klo 22.00