"Se oli elämäni ensimmäinen jazzkonsertti Porissa kesällä 1987," Visa Oscar muistelee. Tuolloin 11-vuotias poika kuuli Miles Davisin esiintyvän ja päätti, että hänestä tulee isona jazzmuusikko. Sibelius-Akatemiassa tohtorintutkintoa valmisteleva jazzpianisti Visa Oscar oli Kantapöydän opiskelijatreffeillä Musiikkitalon kahvilassa 16. maaliskuuta 2016.
Kuka
Olen Visa Oscar (Visa-Pekka Mertanen), syntynyt Helsingissä 12. syyskuuta 1976. Teen Taideyliopiston Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmässä taiteellista tohtorintutkintoa ja olen toiminut yli kaksikymmentä vuotta ammattimaisesti kosketinsoittajana, säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Minulla on oma fuusio-jazz -yhtye Visa Oscar Group, jonka lisäksi soitan vakituisesti afrobeatia ja jazzia yhdistelevässä Helsinki-Cotonou Ensemblessä. Näiden lisäksi vakituisia yhtyeitä ovat electronica duo Binary Boyz ja oopperaa ja elektronista tanssimusiikkia (EDM) yhdistelevä Opera Skaala.
Urani varrella olen mm. soittanut Sibis Alumni Big Bandissä John Scofieldin ja Jim McNeelyn kanssa Musiikkitalossa, sovittanut sinfoniaorkesteriversioita Sunrise Avenuelle ja säveltänyt kaksi multimediaoopperaa Ooppera Skaalalle.
Olen soittanut vakituisesti mm. yhtyeissä Ma Baker's Soul Factory, Mistura Fina, Northern Lights Big Band, Oulunkylä Big Band, Waldo's People, Maija Vilkkumaa ja Taikapeili.
Vuonna 2015 sävellykseni ja tuotantoni Heart of Light sijoittui Opera Skaalan esittämänä kolmannelle sijalle Yleisradion UMK 15 euroviisukarsinnoissa.
Vuonna 2013 sävellykseni Balkan Express saavutti kolmannen palkinnon Esko Linnavalli -Big Band -sävellyskilpailussa.
Olen toiminut muusikkona ja sovittajana useilla kotimaisilla levyillä, kiertueilla ja TV-esiintymisissä. Minulla on tutkimusassistentin toimi Taideyliopistossa ja työskentelen myös tuntiopettajana Karelia-Ammattikorkeakoulussa. Visa Oscar Group:in ensimmäinen CD-albumi Fusion Treatment julkaistiin lokakuussa 2015.
Tausta
Tulen akateemisesta keskiluokkaisesta helsinkiläisperheestä. Vanhempani tosin muuttivat muualta Helsinkiin, äiti Hämeestä ja isä Savosta.
Ammattimuusikkous ei ole suvussani kovin yleistä, mutta aktiiviharrastajia ja musiikin parissa tavalla tai toisella työskenteleviä on paljon. Isän puolelta isoisä Jouko Mertanen oli opettaja ja aktiivinen kuoromies. Isosetäni Erkki teki pitkän uran Suomen Kansallisoopperan kuorossa. Isoisoisä Otto Mertanen oli myös värikäs monilahjakkuus, kansakoulun opettaja, viulisti, säveltäjä ja pianonvirittäjä. Perimätiedon mukaan isoisoisäni tosin menehtyi pianon virittämisestä tulleeseen verenmyrkytykseen.
Äidin puolelta enoni Heikki Uusitalo on pianisti ja teki pitkän uran kustannustoimittajana Fazer-musiikissa ja myöhemmin Warner Chappelilla.
Paikat ja maisemat
Olen aina asunut Helsingissä.Olen käynyt kouluni Helsingissä, ensimmäiset vuodet Haagan ala-asteella (heinälato) ja ylä-asteen ja lukion Helsingin II Normaalikoulussa.
Vaimoni on kotoisin Serbian Belgradista, joten vietämme paljon lomia myös siellä. Viime vuosina olen päässyt keikkamatkojen myötä tutustumaan moniin mielenkiintoisiin paikkoihin, joihin ei muuten olisi tullut mentyä. Esimerkiksi viime marraskuinen Helsinki-Cotonou Ensemblen keikkareissu laulajamme Noel Saizonoun kotikonnuille Beniniin oli monin tavoin legendaarinen.
Vietin lapsuudessani paljon lomia Hämeessä Ylöjärven Runsaan kartanossa, jossa äidin puolen isovanhempani asuivat ja viljelivät maata. Siellä oli paljon tilaa temmeltää metsissä ja pelloilla sekä juhlasali, jossa oli 1900-luvun alussa valmistettu keskikokoinen Bechstein-flyygeli. Pienenä leikin flyygelin alla ja kuuntelin enoni soittoa. Eno soitti paljon viihdemusiikkia, evergreenejä, elokuvasävelmiä, saksalaista schlageria ja kevyttä klassista. Mahtuipa mukaan joskus joku boogie woogie tai klassinen sonaatti. Juhlapäivinä pidettiin kahvikonsertteja, joihin myöhemmin itsekin osallistuin pianon ääressä.
Musiikki
Aloitin musiikkiopinnot 7-vuotiaana vuonna 1983. Saimme enoni avulla Yamaha Electone B-404 sähköurut, joita olin pyytänyt vanhemmiltani.
Minua on aina kiehtonut ja inspiroinut rytmi ja groove, minkä vuoksi halusin aloittaa soittamisen ensiksi Yamaha-sähköurulla. Urussa oli sisäänrakennettu rumpukone ja säestysautomatiikka, joka nykypäivänä on kiistatta lähinnä sympaattisen kuuloinen, mutta aivan alussa olevalle pikkupojalle se oli tapa päästä suoraan kiinni hieman yhtyesoiton kaltaiseen tilanteeseen. Urussa musiikin muutkin osa-alueet: melodia, harmonia ja sointiväri olivat selkeällä tavalla heti läsnä. Yamaha-musiikkikoulussa opetus oli ryhmäopetusta ja kappaleita opeteltiin yhdessä niin korvakuulolta kuin nuoteistakin. Ohjelmistossa oli tunnettuja ikivihreitä kappaleita, mikä oli myös omaa motivaatiota lisäävä tekijä. Moni kaverikin olisi halunnut soittaa vaikka MacGyver-tunnaria, mutta se ei kaikkien piano-opettajille käynyt ja monen pienen pianistin innostus tyrehtyikin jo alkumetreillä. Näin jälkeenpäin voisi huomauttaa, että sillä ihmemiehen tunnarilla olisi voinut harjoittaa ihan mitä tahansa pianonsoiton osa-aluetta, jos vain opettajan omat taidot ja mielikuvitus eivät olisi olleet esteenä.
Piano tuli itselläni kuvioihin vähitellen, kun rupesin itse soveltamaan uruilla opittua pianolle. Vuonna 1989 aloitin vakituiset pianotunnit Oulunkylän Pop/Jazz -musiikkikoulussa. Eri muodoissaan opiskelin siellä yhteensä yli 15 vuotta. Osittain päällekkäin aloitin opinnot ylimääräisenä opiskelijana Sibelius-Akatemian jazzosastolla 1998. Kävin nuorena monta kertaa yrittämässä Sibiksen pääsykokeissa 1990-luvulla. Vasta pitkän tauon jälkeen valmistuttuani Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta pyrin ja pääsin maisterikoulutukseen vuonna 2006.
Soittimet
Soitan pianoa, syntetisaattoria ja Live-elektroniikkaa.
Syntetisaattori on monelle edelleen hieman tuntemattomampi instrumentti, vaikka se nykyään hallitsee isoa osaa soivan populaarimusiikin äänikuvasta. Moni luulee pianoa ja syntetisaattoria lähes samaksi asiaksi, koska niissä molemmissa on käyttöliittymänä samannäköinen koskettimisto. Yhtäläisyydet loppuvatkin siihen.
Lyömäsoitinperheeseen kuuluva piano muodostaa ääntä täysin fysiikan ja akustiikan lakien seurauksena. Pianonkosketin on yhteydessä koneistoon, joka monimutkaisen vipu- ja jousijärjestelmän avulla välittää liike-energian vasaran lyönniksi. Vasara napauttaa kieltä, joka värähtelee virityksensä mukaisesti sekä koko pituudeltaan että eri suhteisissa osissa ja synnyttää näin perusäänen lisäksi joukon yläsäveliä, jotka tunnistamme pianon ääneksi. Pianon kosketin on koneiston takia huomattavasti raskaampi ja liikkuu vertikaalisesti suuremmalla liikeradalla, kuin syntetisaattorin kosketin.
Syntetisaattorin äänenmuodostukseen vaikuttavat paljon enemmän sähkömekaniikan ja elektroniikan lait. Syntetisaattorin (analoginen) kosketinta painettaessa virtapiiri yhdistyy ja oskillaattori tuottaa valitun aaltomuodon halutulta korkeudelta. Oskillaattorin tuottaman aaltomuodon äänispektriä voidaan muokata esim. suodattamalla (subtraktiivinen synteesi) siitä osia pois (filtteröinti) ja antamalla sille aikaan liittyviä määreitä (envelope) liittyen esim. äänen voimakkuuden ja filtterin muutoksiin suhteessa aikaan koskettimen painalluksesta (key on).
Piano on instrumenttina vanha ja sisältää länsimaisen taidemusiikin puolelta monisatavuotisen rikkaan perinteen. Syntetisaattori taas on instrumenttina hyvin nuori.
Poislukien elektro-akustisten säveltäjien omiin teoksiinsa kokoamat syntetisaattorin kaltaiset laitteet voidaan sanoa, että syntetisaattori, sellaisena kuin me sen tunnemme, syntyi 1960-luvun lopussa. Läpimurtona voidaan pitää 1970 Robert Moogin Minimoog-syntetisaattoria, joka oli ensimmäinen liikuteltava, edullinen ja ilman sähkötekniikan insinöörintutkintoa lähestyttävissä oleva instrumentti.
Alusta lähtien yksi syntetisaattorin merkittävimmistä ominaisuuksista on ollut mahdollisuus luoda erilaisia soundikaraktäärejä. Näillä tarkoitan äänen ominaisuusyhdistelmiä, joilla on usein paljon yhteistä jonkin akustisen soitinperheen (esim. jousisoittimet, puupuhaltimet, kielisoittimet jne.) äänen kanssa. En kuitenkaan tarkoita nykyisten sample-playback-syntetisaattorien realismiin pyrkiviä instrumenttisoundeja, vaan eri instrumenttiäänten akustisia piirteitä abstraktimmassa merkityksessä. Analogisen Minimoog-syntetisaattorin huilusoundi ei kuulosta akustiselta huilulta, mutta sillä on monia samoja ominaisuuksia.
Edellämainittujen fyysisten eroavaisuuksien lisäksi piano ja syntetisaattori vaativat soittajalta täysin erilaista ajattelutapaa. Pianisti voi aina lähestyä musiikkia valitsemansa pianotradition kautta instrumentalistina, kun taas syntetisaattorin soittajan täytyy aina sovittaa lähestymistapansa kulloinkin valitun soundin mukaan ja vaihtaa täysin ajattelutapaa soundikaraktäärin vaihtuessa toiseen.
Syntetisaattorin käyttö jazzmusiikissa on edelleen paljolti kokeilua ja uusien käytäntöjen luomista, vaikka meillä onkin apunamme vanhempien mestareiden (esim. Joe Zawinul, Chick Corea, Jan Hammer, Herbie Hancock ja George Duke) innovaatiot.
On merkillepantavaa, että edellämainitut jazzsyntetisaattorin soittajat ovat kaikki myös taitavia jazzpianisteja ja sovittajia. Tähän joukkoon voidaan toki nostaa myös sellaiset merkittävät jazzinstrumentalistit, kuten saksofonisti Michael Brecker ja kitaristi Pat Metheny, jotka ovat improvisoineet syntetisaattoreilla oman instrumenttinsa kaltaisen ohjaimen välityksellä.
Yksi oman tutkimukseni avainargumenteista onkin se, että syntetisaattorilla improvisointi jazzkontekstissa lähtee nimenomaan jazztradition melodis-harmonisen kielen ja akustisen instrumentin (piano) teknisestä hallinnasta, mitä täydentävät eri syntetisaattorien tekninen hallinta ja sovituksellinen näkemys.
Live-elektroniikka on viimeisten parin vuosikymmenen aikana kehittynyt valtavasti. 1990-luvulla syntyneille on täysin normaalia, että joku soittaa "läppäriä" lavalla, sillä se on erityisesti elektronisen tanssimusiikin (EDM)
tunnusomaisin instrumentti. Instrumentti, johon vaaditaan oma tekniikkansa ja taitonsa aivan kuten muihinkin instrumentteihin. Vanhemman väen sitkeä harhaluulo itsestään soittelevista (tieto)koneista on edelleen täyttä Sci-fiä. Kone voi näyttää tietyllä hetkellä siltä, että se soittaisi jotain, mutta kaikki on ihmisen (usein melko mittavankin) valmistelevan työn tulosta. Play-nappia osaa ja voi painaa kuka vaan, mutta mitä sen jälkeen tuleekaan kuuluviin riippuu edelleen tiedoista, taidoista ja ennenkaikkea taiteellisesta näkemyksestä.
Yamaha-musiikkikoulussa minua opettivat Ilppo Ainola ja Paul Fagerlund. Sitten Oulunkylän pop/jazz -musiikkikoulussa ja –opistossa sekä konservatoriossa opiskelin Kaj Backlundin, Jouko Korhosen ja Laszlo Sülen johdolla. Sibelius-Akatemian jazzosastolla ja Taideyliopiston MuTri-tohtorikoulussa opettajiani ovat olleet Jukkis Uotila, Jim Beard, Seppo Kantonen, Jarmo Savolainen ja Jarno Kukkonen.
Tohtoriksi
Olen tehnyt viidestä taiteelliseen tohtorintutkintoon kuuluvasta konsertista kolme. Kuukauden päästä on neljäs konserttini, jonka jälkeen aloitan kirjallisen työn kirjoittamisen. Ensimmäiset neljä konserttia sisältävät tutkimuskohteiden omia tai heidän usein esittämiään teoksia. Tavoitteenani on omaksua jazzperinteelle tyypillisin keinoin heidän ilmaisunsa keskeisiä piirteitä ja luoda niistä synteesinä viimeiseen konserttiin persoonallinen musiikillinen näkemys. Osatavoitteena on dokumentoida, analysoida ja jäljitellä kunkin muusikon soundeja ja laitteistoja. Kirjallisessa työssä analysoin tutkimuskohteiden improvisointikielten rakenteita transkriptioiden avulla ja esittelen eri osa-alueiden hallintaan tähtääviä harjoitteita. Viimeinen konsertti ja valmistuminen tohtoriksi tapahtunee arviolta vuonna 2019.
Lempisäveltäjä
Pidän todella monenlaisesta musiikista, joten vain yhden säveltäjän mainitseminen on täysin mahdotonta. Minulle tärkeitä ovat esim. Chick Corea, Wayne Shorter, Don Grolnick, Joe Zawinul, Billy Strayhorn, John McLaughlin, Randy Brecker, John Williams, Erich Korngold, Kurt Weill, Claude Debussy, Igor Stravinsky, Jean Sibelius, Einojuhani Rautavaara, Skrillex, Major Lazer ja Aphex Twin. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Lempiteos
Miles Davis’in Tutu.
Mikä oli hetki jolloin sytyin juuri tälle musiikille? Se oli elämäni ensimmäinen jazzkonsertti Pori Jazzeissa vuonna 1987. Isä oli lukenut lehdestä, että maailmankuulu amerikkalainen jazzmuusikko Miles Davis saapuu uuden yhtyeensä kanssa Pori Jazziin. Menimme miehissä paikalle vailla mitään muita ennakkotietoja. Keikka oli legendaarinen. Hyväntuulinen Miles yhtyeineen soitti upean energisen keikan ja hänet taputettiin useita kertoja takaisin soittamaan lisää. Kaikkia perinteisemmän jazzin ystäviä Milesin 80-luvulla alkanut uusi sähköinen funk-vaikutteinen suuntaus ei miellyttänyt, mutta groovea, pitkiä sooloja, peukkubassoa ja syntetisaattoreita rakastavalle pojalle se oli unelmien täyttymys. Tuolloin päätin, että minusta tulee isona jazzmuusikko ja soitan Miles Davisin yhtyeessä!
Voittopuolisesti minua miellyttää afro-amerikkalainen rytmimusiikki. Toki pidän myös monista länsimaisen taidemusiikin edustajista.
Harrastukset
Harrastan astangajoogaa ja kävelyä hyötyliikuntana. Joogaaminen on minulle tärkeä rutiini. Teen noin tunnin mittaisen harjoituksen Sri Pattabhi Joisin mukaan aina kolme kertaa viikossa ellen ole sairaana. Joogatessa mielen saa tyhjennettyä ajatuksista ja keho saa tarpeellista liikettä staattisen istumisen vastapainoksi. Siirryin pari vuotta sitten myös kävelemään työmatkat aina kun mahdollista. Työnkuvani kuuluu siltikin liian paljon yksinäistä puurtamista tietokoneella omalla työhuoneella. Nykyään kyllä minulla on sähköpöytä, joten teen kaikki tietokonehommat seisoen. Välillä on sitten sitäkin mukavampi istahtaa soittimen ääreen.
Elämä
Mahtuuko elämääni muuta kuin musiikki? Kyllä, perhe. Minulla on Dejana-vaimo ja 3,5 -vuotias Lara-tytär. Ura on tärkeä osa esiintyvän taiteilijan elämää, mutta sen vastapainoksi tarvitaan myös jotain muuta. Muuten ainakin itseltäni katoaa helposti perspektiivi.
Tulevaisuus
Ensimmäinen unelma-ammatti alle 10-vuotiaana oli meribiologi Jacques Costeaun hengessä. Liikennelentäjäkoulutus oli myöhemmin hetken aikaa harkinnassa, mutta jäi sitten.
Toivoisin, että saan jatkaa musiikin parissa toimimista laajalla skaalalla. Soitan, sävellän, sovitan, tuotan ja opetan niin kauan kuin henki pihisee.
Neljäs jatkotutkintokonserttini 21. huhtikuuta tänä keväänä käsittelee Jan Hammerin ja George Duken sävellyksiä ja ilmaisua. Tervetuloa silloin Musiikkitalon Black Boxiin! Haastattelussa liitteenä oleva video toimii esittelynä konserttiohjelmistoon. Tilanpuutteen vuoksi jouduin sullomaan muun bändin nimeltämainitsemattoman calfornialaisen tietotekniikkayrityksen titaanikuoriin. Konsertissa yhtyeessä kanssani soittavat Joonatan Rautio (saksofoni), Saku Mattila (kitara), Vesa Ojaniemi (basso) ja Jussi Lehtonen (rummut).
