Hyppää pääsisältöön

11-vuotias Valtteri kertoo kokemastaan rasismista: Nimittely on ahdistavaa

Tänään vietetään rasisminvastaista päivää. 11-vuotias Valtteri Saarinen kertoo rohkeasti kokemastaan syrjinnästä ja rasismista Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.

Etelä-Afrikasta Suomeen alle vuoden ikäisenä adoptoitua Valtteri Saarista luullaan usein ulkomaalaiseksi. Pojan mukaan on yleistä, että tuntemattomat ihmiset eivät puhu hänelle suomea. Ennakko-oletusten lisäksi Saarinen on joutunut kohtaamaan paljon myös suoranaista rasismia.

- Minua haukutaan neekeriksi ja kakaksi tai kakanväriseksi. Nekruksi ja kaikkea semmoista. Nimittely ei tunnu hyvältä ja se on vähän ahdistavaa. Sitä on tapahtunut sen verran useasti, ettei siitä jaksa enää välittää, Valtteri Saarinen kertoo Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.

Helsingissä bussit eivät aina ota pysäkillä odottavaa poikaa kyytiin, vaan ajavat ohi, vaikka 11-vuotias on yrittänyt linja-autolle viittilöidä.

- On ajettu ohi ja ilkkuakseen vilkutettu bussista. Tätä on tapahtunut vain silloin, kun olen ollut yksin pysäkillä. Ei silloin, jos pysäkillä on paljon muita ihmisiä, Saarinen sanoo.

Katso haastattelu yltä ja lue lisää Yle Uutisista.

Lue myös:

#OscarsSoWhite-rasismi on nyt Hollywoodin kuumin puheenaihe – niin sen olisi pitänyt olla aiemminkin

Mitä tapahtuisi, jos rasismi pyyhittäisiin pois? Katso, miten ohikulkijat reagoivat YleX:n haasteeseen

Brädi avautuu vihapuheesta: “En halua olla kaveri ihmisille, joilla on sellainen ajatusmaailma"