Hyppää pääsisältöön

Kuinka vähän on paljon

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Aina vaan Kajo. Pah! Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Kuinka vähän on paljon

Joskus, kun on huonompi tai parempi olo kuin muulloin, tulee mietittyä logiikkaa. Ja Paavia.

Logiikkaakin on monen laista, on filosofista logiikkaa, formaalista logiikkaa, (ja loogisehkosti ajatellen tulisi sen vuoksi olla myös formaalitonta logiikkaa, vai mitä? Ei?) ja matemaattista logiikkaa.

Luulitteko että siihen loppui logiikat! (Ei loppuneet logiikat siihen.)

On Aristoteelista logiikkaa, sumeaa logiikkaa, on ensimmäisen kertaluvun predikaattilogiikkaa (joka liittyy jotenkin Prolog-ohjelmointikieleen, joka on siitä kätevä, että sillä voi 1) opettaa Prolog ohjelmointikieltä, 2) jolla ohjelmoida Hanoin tornit-pelin, joka pelaa itseään. Säästyy huimasti omaa aikaa!

...Ja on syllogistista logiikkaa, propositiologiikkaa ja modaalilogiikkaa ja vaikka mitä.

Riemunkilahduksen kera voikin todeta: kansalaisen logiikkojen tarve tuntuu olevan valtiovallan erityisessä suojeluksessa.

Mutta siis mietittiin taannoin (=toissapäivänä) yhden sukulaisen kanssa Paavia ja paaveuden logiikkaa.

Lähtökohtana on se, että paavi on, puhuessaan ex catedra (”tuolilta”, eli virka-asemastaan ”käsin”), erehtymätön. Pidetään tätä totuutena, kun sitä on perus- tai kansakoulusta asti meihin vannotettu.

(Spoiler alert! Paavi ei siis ole erehtymätön lottokuponkia täyttäessään, vaan ainoastaan paimenen tehtävässään. Tämä tiedoksi niille, jotka jo miettivät Paavia porukkakumppaniksi Eurolottoon.)

Mutta sitten Paavi, tämä nykyinen (jos en ihan väärin muista, ja esimerkin kannalta asian totuus ei edes ole tärkeä) lausui, että Paavi ei olekaan erehtymätön.

Niin kumpi se nyt on? Jos erehtymätön Paavi sanoo, että on erehtyväinen, niin se saattaa olla väärässä. Jos se on väärässä Paavin erehtyväisyydestä, niin silloin Paavi on erehtymätön. Ja kun erehtymätön Paavi sanoo olevansa erehtyväinen, niin silloin se onkin erehtyväinen, jne.

Pitäisi saada logiikalla tolkkua tuosta omaan päähän, mutta ei oikein luonnista tolkunti tältä. Tulisiko sumea logiikka apuun? Kuinka Paljon Paavi kuuluu joukkoon ”Erehtyvät Paavit” ja kuinka paljon joukkoon ”Erehtymättömät Paavit”?

Kummankin joukon todennäköisyytta ilmaistaan nollan ja ykkösen välille asettuvalla desimaaliluvulla. Osaatte sanoa sen omasta päästä sumealla logiikallanne?

Minä en!

Sitten toinen asia.

Tässä kun oli tyhjää päässä, niin ajattelin tutkia tapaoikeutta (Common law), eli lakisysteemiä, joka on mm. Yhdysvalloissa, ja Iso-Britanniassa ja sen entisissä alusmaissa käytössä.

Tapaoikeus perustuu ns. Germaaniseen oikeuteen, jossa ennakkotapauksilla on suuri merkitys, kun taas laajalti Euroopassa ja meillä Pohjoismaissa on käytössä Roomalaiseen (säädöspohjaiseen ) oikeuteen pohjautuva systeemi.

Ennenkuin tikahdutte hilpeyteen kaiken tämän legaalisen mielenriemun äärellä, kerron että vielä hauskempaa on tulossa.

Tapaoikeudessa (muistatte: mm. USA, UK & sen ent. alusmaat) on ennakkotapauksia, joilla on perin omituisia nimiä. Niitä on minusta hauska tutkia. Ihan niinkuin joku bakterionomi tutkii perhosen sontaa, yhtä innoissaan minä!

Otetaan ekaksi hauskannimisten lakiprinsiippien esimerkiksi Yhdysvaltain perustuslakiin ja sen neljänteen lisäykseen liittyvä ennakkotapaus, prinsiippi nimeltä The Sugar Bowl. ”Sokeriastia”.

”Sokeriastia” liittyy USA:n kotietsintölupiin.

Esimerkki: ”Jos kotietsintälupa on myönnetty varastettujen televisioiden löytämiseen, ei etsinnässä saa "kurkkia sokeriastioihin”.

Ts. sokeriastia-mielikuva kuvaa sen laajuuden jonka kotietsintälupa juuri tietyssä tilanteessa sallii.

(Monilla on kuitenkin sokeriastiassaan kaiken varalta kansi - myös minulla.)

Yhdysvaltain laki voi joskus vaikuttaa kummalliselta, mutta yksi selitys kuulemma on, että USA:n perustuslain "henki" on olettamus, että valtio on perimmaltään paha, ja kansalaisia on suojeltava valtion toimilta suitsimalla valtion mahtia erilaiin legaalisin kepulikonstein.

Näistä yksi on nimeltään Fruit of the Poisonous Tree. ”Myrkkypuun hedelmä”

Saattaa olla suomalaisille tuttu lähinnä joistakin elokuvista tai tv:n lakisarjoista.

Liittyy mm. kotietsintöihin tämä myrkkypuuhommeli.

Jos kotietsintä on laiton (esim. poliisi ilman kotietsintälupaa tutkii Jorman asuntovaunun) niin kaikki myrkyllisestä puusta (=Jorman asuntovaunusta) saadut hedelmät (=Jorman piraattilevykokoelma) ovat oikeudessa todisteeksi kelpaamattomia. Asiaan on omat poikkeuksensa, mutta pääidea on tuo.

Idealtaan ja nimeltäänkin hupaisin silmiini osunut ennakkotapaus/juridinen periaate on kuitenkin…:

”Hiprakkainen vossikkakuski” (Tipsy Coachman)

Laki liittyy oikeuden päätöksestä valittamiseen. Jos alioikeus on tehnyt oikean päätöksen, mutta väärin päättelyin, korkeampi oikeus voi ottaa sen käsiteltäväksi vaikka alioikeus onkin ollut aivan hatelikossa logiikoidensa ja muidensa suhteen.

Tämän lakiperiaatteen nimi tulee ikivanhasta runosta, jossa kyytikuski pämppää kestikievarissa aivan sikana, ja sitten sammuu omaan hevoskärriinsä – ja hevonen, joka tuntee kotitien, vie sammuneen isäntänsä turvallisesti kotiin.

Tässä tekstin pikku osa (kokonaisena se löytyy linkistä alta) ja pikasuomennos:

...The coachman was tipsy, the chariot drove home;
Would you ask for his merits, alas! he had none,
What was good was spontaneous, his faults were his own.

...Oli silmällään kuski, mut koni toi kotiin;
-Kuskin avuja jos tivaat, ei niitä oo lain,
Mikä toimi, oli sattumaa, oli omia viat vain.

https://en.wikipedia.org/wiki/Tipsy_Coachman

Lakiaiheisuutemme päätteeksi menemme (30-40 vuoden taakse) Yhdysvaltoihin.

Silloin tuleva Yhdysvaltalainen juristi - ja tuleva ystäväni – P istui jollain juridiikan luennolla oikeustieteellisessä tiedekunnassa chicagolaisessa yliopistossa.

Luennoitsija valisti juristintaimia asiasta, jota hän kutsui nimellä The Last remaining Dollar – viimeinen puuttuva dollari.

Proffan järkeily meni näin:

Kuvitellaan kaksi henkilöä, toinen upporikas, esim. monimiljardööri, ja toinen rutiköyhä, niin köyhä että on nälästä heikkona.

Sitten kuvitellaan, että teillä on yksi ainokainen dollari, jonka voitte antaa jommallekummalle.

Nälkäinen haaveilee ateriasta. Dollarilla saa aterian.

Monimiljardöörillä on kaksi omaa suihkukonetta, ja kolmannen suihkukoneen hinnasta puuttuu yksi dollari.

Jos annatte dollarin köyhälle, hän saa ruokaa ja selviää ainakin palan matkaa eteenpäin elon tiellään.

Jos annatte dollarin monimilardöörille, hän hihkuu riemusta, kun saa sen ansiosta kolmannen oman suihkukoneen.

Ja nyt chicagolaisen proffan käsitys: Puuttuva dollari kuuluu miljardöörille aivan yhtä paljon kuin nälkäiselle, koska se on aivan yhtä tärkeä kummallekin.

Amerikkalaisystäväni joka tästä tapauksesta minua muistutteli, oli aivan räjhtämäisillään raivosta, että kuinka kukaan voi asettaa näiden kahden ihmisen tarvetta rinnan, ”tai edes samalle planeetalle” – toisen elinehtoa, toisen ylenmääräisen ylellisyyden kasvattamista.

Mutta proffan mielestä ei ole mitenkään mahdollista väittää, että viimeinen jäljellä oleva dollari kuuluisi enemmän toiselle kuin toiselle.

Kuinka vähän on paljon? Ja kuinka paljon on vähän?

Tällainen looginen tai mikälie ajatus nousee mieleen, kun ajattelee vaikkapa nyt Donald Trumpin omaisuutta, tai sitä, että muistaakseni 40% Yhdysvaltain kongressista on miljonäärejä, tai yli.

En tässä mitään usavastaisuutta päässäni lietso, vaan mietityttää vähän syvällisemmin se, että kuinka vähän – vaikkapa ihan vähän kansalaisaktiivisuutta hädän hetkellä – voi saada aikaan paljon. Kasvavana lumipallona, niinku.

Yksi ihminen voi minusta merkitä paljon, sekä auttajana, että autettavana. Tai sitten se voi merkitä vähän.

Me vissiin itse päätämme sen, ainakin jos olemme pikemminkin auttajan kuin autettavan asemassa.

Tämmöistä kaikkea kipinöi päässä joskus. Ihmisen mieli kun käy sähköllä ja kemikaaleilla.

Niinkuin auto.

(Mutta mieli on toki pienempi ja ketterämpi, mutta hyytyy sekin pakkasessa.) (Ainakin minun.)

Toivoo:

Yksi monten puolesta.

Kommentit
  • Koulun hiihtopäivä (!!)

    Näin riivaa Saatana meitä, opinahjojen avulla.

    Pieni hiihtäjäparka uursi latua niin syvällä monimetrisessä hangessa, ettei sieltä hanki-urasta illalla hiihtäessään nähnyt kuin noin 2° kapean viirun tähtitaivasta, jos pipo silmillä edes jaksoi yrittää katsoa lumisesta ”ojastaan” ylös kuin Oscar Wilde.

  • Pieniä lämmön pilkahduksia

    Itsen varhaiskasvattumismuistelua, vaatimattomin annein.

    Koska noihin aikoihin ei ollut tietokoneita, nettiä, eikä paljon mitään muutakaan (paitsi verot, sairausvakuutustoimisto, invaliidien kioski, perunannosto, kuolema ja poliisi), piti lapsena keksiä jotakin tekemistä, että olisi ollut jotakin tekemistä.

  • Täti

    Erinomaisesta tädistään kertoo hra Kajo.

    Jos olisi aikoinaan pidetty täteyden olympialaiset, minun kelpo tätini olisi voittanut kaikki mitalit, ja yleisöäänestyksen.

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat