Hyppää pääsisältöön

"Olihan se isku vasten kasvoja" – Naiset kertovat, miten rintasyöpä vaikuttaa elämään

Nainen, jolta on poistettu toinen rinta
Nainen, jolta on poistettu toinen rinta Kuva: Yle, Akuutti rintasyöpä,Rinnanpoisto

Rintasyöpä on Suomessa naisten yleisin syöpä, johon sairastuu vuosittain noin 5000 naista. Lähes joka kahdeksas suomalaisnainen sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä rintasyöpään. Riski sairastua rintasyöpään suurenee iän myötä. Varhaisen diagnosoinnin ja kehittyneiden hoitomenetelmien ansiosta rintasyövän ennuste on parantunut. Lähes 90 prosenttia rintasyöpää sairastavista on elossa viiden vuoden kuluttua sairauden toteamisesta.

Miltä syöpädiagnoosin kuuleminen tuntuu? Miten rintasyöpä vaikuttaa elämään, naiseuteen ja elämänasenteeseen? Naiset kertovat ajatuksiaan ja kokemuksiaan rintasyövästä.

Helinä sairastui agressiiviseen rintasyöpään vuonna 2000. Katso, millaisia ajatuksia Helinä kävi läpi kuullessaan sairastumisestaan.

Alle on koottu eri ikäisten naisten ajatuksia rintasyövästä ja elämästä syöpädiagnoosin jälkeen.

"Olen ollut aina terve, ja yhtäkkiä olinkin sairas”

”Minulla todettiin rintasyöpä lokakuussa 2013. Pääsin nopeasti leikkaukseen. Vasemman rinnan osapoisto ja kainalon evakuointi, syöpä ei ollut levinnyt kainaloa pidemmälle. Sen jälkeen tulivat sytostaattihoidot ja sädehoito. Hoitojen jälkeinen uupumus oli kamala ja tuntui kestävän ja kestävän. Viikko sitten oikeaan rintaani tehtiin korjausleikkaus, nyt rinnat ovat symmetriset. Koska minulla on suvussa paljon syöpätapauksia, en oikeastaan ollut yllättynyt että myös minulle tuli syöpä. Olen ollut aina terve, ja yhtäkkiä olinkin sairas.”

"Vielä hoidetaan sairastuneet"

”Rintasyövän sairastaminen ja siitä toipuminen on näyttänyt minulle sen, miten hyvä suomalainen terveydenhoitojärjestelmä on. Mistään en valita. Kiitän ja kumarran niitä yhteiskuntamme rakentajia, jotka ovat tällaisen järjestelmän luoneet. Asuinpaikkasi tai varallisuutesi ei edelleenkään vaikuta hoitojen saatavuuteen. Vielä hoidetaan sairastuneet. Nykyisille ja tuleville päättäjille riittää työsarkaa, jotta tulevaisuudessakin sairastunut voi keskittyä paranemiseen, eikä huoli taloudellisesta selviytymisestä ole päällimmäisenä. Uskon ja luotan, että järki voittaa ja verovarat käytetään jatkossakin kansalaisten parhaaksi.” - Ylpeä yksitissinen

"Omahoitajaani en unohda koskaan"

”Sairastin rintasyövän viitisentoista vuotta sitten. Leikkauksen jälkeistä sädehoitoa ei ollut saatavilla asuinpaikkakunnallani, niinpä vietin viikot toisessa kaupungissa ja viikonloput kotona. Sairaudestani kerroin vain miehelleni ja pojalleni, koska en halunnut sääliä enkä surkuttelua. Läheisten tuki oli tietenkin tärkeää, mutta välillä tuntui, että se olin minä, joka tuki heitä. Siitä roolista yritin pyristellä irti. Sanoinkin, että minä keskityn nyt tähän syöpään, joka minulle on tullut tilaamatta ja pyytämättä, joten yrittäkääpä te nyt pärjätä parhaanne mukaan. Kävin sädehoidoissa aina aamuisin, joten minulle jäi koko päivä aikaa kuljeskella kaupungilla. Kiertelin tavarataloissa, kirjastossa ja pari kertaa kävin teatterissakin. Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta aika usein "unohdin", miksi siellä olin. Taloudellisesti olin aika tiukoilla, koska olen yksityisyrittäjä, joten sairausloma meni omaan piikkiini. Siinä mielessä pääsin helpolla, ettei minulla muutamia leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita lukuun ottamatta ollut minkäänlaista sairauden tunnetta. En kuitenkaan kokenut taistelevani syöpää vastaan vaan kävin hoidoissa ja noudatin mahdollisimman tarkkaan annettuja ohjeita.

Minua ärsyttää suunnattomasti, kun luen, kuinka joku julkkis on taas "selättänyt" syövän. Syövästä paranee, jos paranee, hyvien hoitojen ansiosta. En halunnut tukihenkilöä, vaikka on todella hienoa, että sellainen mahdollisuus on olemassa sellaiselle, jolle se sopii. Minulle tärkein tukihenkilö oli lääkäri, joka kertoi tilanteeni. Omahoitajaani en unohda koskaan. Sairaalasta lähtöpäivänäni hän tarttui käteeni ja sanoi: "Sie paranet" niin vakuuttavasti, että halusin uskoa siihen. Toki tiedän, että vaikka on saanut "terveen paperit", syöpä voi uusiutua pitkänkin ajan kuluttua. Ystäväpiirissäni on esimerkkejä asiasta. Syöpä-sanalla on edelleenkin paha kaiku, vaikka hyvien hoitojen ansiosta monet diagnoosin saaneet paranevat ja nekin, jotka eivät parane, elävät usein vuosia tai ainakin kuukausia kun taas esim. sydän- tai aivoinfarktiin voi menehtyä ensimmäisen kohtauksen saatuaan. Hienompaa ihmistä syöpä ei minusta tehnyt. Silti olen kiitollinen jokaisesta terveestä päivästä.”

"Jalka pois jarrulta ja täysillä päin elämää!"

”Reilut kaksi vuotta sitten minulta leikattiin syöpä ja sen mukana rinta. Sitten myrkytettiin, sädetettiin ja lääkittiin. Sairauden vaikeimman vaiheen aikana kuvittelin, miten syöpä seuraa minua loppuelämäni tummana pilvenä, vaikka uskoinkin paranevani. Onneksi olin väärässä - siitä pilvestä siis. Sairaus opetti, että jos aikoo ja haluaa jotain, se kannattaa tehdä saman tien. Jalka pois jarrulta ja täysillä päin elämää!”

"Syöpä voi tulla kenelle tahansa"

”Sairastuin rintasyöpään 2009. Kirurgi katkaisi ison hermon leikkauksessa ja siitä päivästä asti olen kärsinyt kovasta neuropaattisesta kivusta rintakehälläni, selässäni ja syövän puoleisessa kädessäni. Antiestrogeeni aiheutti hyperhikoilun, joka ei ole lakannut vieläkään. Muistan siis joka päivä olevani syöpäpotilas. Sisareni kuoli samaan syöpään ennen minua. Mieheni sairastaa eturauhassyöpää, hänen veljensä samoin. Sanomme olevamme syöpäläisten sukua! Hyvää syöpään sairastumisessa on ollut se, että tajuan elämän rajallisuuden erittäin selkeästi. Syöpä voi tulla kenelle tahansa, elämäntavoista riippumatta.Elän joka ikinen hetki täyttä elämää! Olen hakeutunut uuteen ammattiin. Opiskelen elämää isolla E:llä. Huumori kukkii mieheni ja minun elämässäni, nauramme paljon. Matkustelemme, aloitimme purjehduksen. Itken myös paljon, on todella vaikeaa saada apua kipuihin. Kipuklinikka ei enää huoli minua hoitoihin. Sellaista elämä on!”

"Huominen on huomenna"

”Hei, olen 49-vuotias nainen ja sain rintasyöpädiagnoosin Huhtikuussa 2015.Vasen rinta leikattiin pois (oma valinta). Syöpä oli agressiivinen ja sain sytostaattihoitoja kuusi kertaa kolmen viikon välein. Hoidot alkoivat kesäkuussa ja päättyi lokakuussa. Hiukset ja ripset lähtivät viidennen hoitokerran jälkeen, ei ollut minulle mikään ongelma tuo hiusten lähtö, peruukki ja pipo päähän ja menoksi. Mies tuki minua koko reissun ajan ja oma asennekin oli positiivinen, tietenkin synkkiä hetkiäkin oli, mutta pääsääntöisesti kaikki meni hyvin. Tein selväksi itselleni, että liikkeelle pitää lähteä ja onneksi on koira, mitä piti ulkoiluttaa. Töitä tein koko ajan ja kun on yksityisyrittäjä ja hyvät työntekijät niin se oli mahdollista. En murehtinut sairautta vaan puskin eteenpäin ja tammikuussa 2016 kontrollikäynnin jälkeen, kun sain kuulla kaiken olevan ok, tuli armoton väsymys, mutta muutaman viikon harhailun ja nukkumisen jälkeen aloitin salilla käymisen ja ruokaremontin, niin fiilis on pirteä. Sairauden aikanakin nukuin kyllä ihan hyvin.

Asumme miehen ja koiran kanssa kolmistaan. Lapsi asuu omillaan ja hänelle tietenkin oli kova isku että äiti sairastui, muttajaksoi hänkin olla tukena. Omat vanhemmat ja sisko olivat myös hengessä mukana. Meidän perheessä ei ole koskaan hössötetty vaan otetaan asiat vastaan mitä tulee. Onhan se kamala asia, että sairastuu, mutta eihän sille mitään voi ja minun ajatukseni rintasyövästä alkujärkytyksen jälkeen, että nyt pitää vaan taistella ja hoitaa asia kuntoon. Minulla on laaja ystäväpiiri ja rasitukseen asti sain kertoa sairaudesta, en vaan olisi aina jaksanut puhua aiheesta, koska se kuitenkin oli läsnä meidän perheessä koko ajan. Onhan elämässä paljon muutakin ja mukava oli käydä tapaamassa ystäviä kenen kanssa pystyi keskustelemaan muistakin asioista ja elämästä. Tällä hetkellä kaikki on hvyin ja nautin elämästä, en mieti tuleeko minulle uudestaan syöpä tai joku muu sairaus. Nautin tästä hetkestä ja huominen on huomenna! Kaikille sairastuneille tsemppiä ja voimia taisteluun. Elämä voittaa.”

"Otin vain aikaa itselleni"

”Löysin kyhmyn rinnastani ja toivoin, suorastaan rukoilin, että se olisi syöpä. Olin niin uupunut työstäni, halusin vain aikaa itselleni ja rintasyöpä tarjosi siihen mahdollisuuden. Otin syöpäni ilolla vastaan. Olin utelias tutustumaan syöpähoitojen ihmeelliseen maailmaan: rinnan poisto, sytostaatit, sädetys, tamofeeni, letrozol kaikkine sivuvaikutuksineen ja myöhemmin uuden rinnan saaminen. Missään vaiheessa en kokenut itseäni sairaaksi. Otin vain aikaa itselleni. Nyt kymmenen vuoden seurannan jälkeen olen `virallisesti´ terve.”

"Raha ohittaa potilaan huomioonottamisen"

”Elän parasta aikaa rintasyövän hoitoja. Joulukuussa leikattiin Helsingin kirralla rinta ja imusolmukkeet kainalosta. Nyt käyn syto-hoidoissa Syöpäklinikalla. Suuri on ihmetys nykypäivän hoitomallista. Tehokkuus, raha ohittaa potilaan huomioonottamisen. Kirran toimintaa voi hyvin verrata Atrian lihanleikkaamoon. Syto-hoidoissa potilaalla tehdään "ihmiskokeita", ei kuunnella potilaan omaa sairaushistoriaa, eikä kokemuksia. Ja kun potilas menee huonoon kuntoon ohjataan päiv.sairaalaan. Vasta tämän jälkeen, potilas saa tarvitsemansa pahoinvointi ym lääkkeet. Syöpäklinikalla lääkäriin pääsee vain harvoin, häntä ei saa kiinni. Lääkärit vaihtuvat ja esim syöpälääkäriä en ole tavannut vielä kertaakaan. Hoitajat tekevät tiputuksia liukuhihnalla, eikä heitäkään saa kiinni kuin esim 7.n soiton jälkeen. Ja elä sitten tämän kaiken kanssa elämäsi suurinta katastrofia. Eli olet täysin yksin, yksin yhtenä pelinappulana suomalaisessa käypä hoito suosituksessa. Varmasti hyvä suositus, paitsi potilas vain oliko nykyään asiakas unohtuu. Henkilökunnan selusta on kyllä turvattu.” Nimim. Ei taida tauti tappaa, vaan taudin hoito

"Sairauden ja hoitojen aikana tukiverkosta oli paljon apua"

”Sairastuin rintasyöpään 46-vuotiaana. Sytostaattihoidot kuusi kertaa. Ei sädetystä. Perheessäni ei ole syöpää kenelläkään ollut. Hoidot kestin hyvin. Ei pahoinvointia. Liikunta, lähinnä kävely, auttoi hoitojen välillä. Suosittelen kaikille liikkumista oman voinnin mukaan. Uusi rinta tehtiin n.kolmen vuoden kuluttua rinnan poistamisen jälkeen. Leikkaus tuntui kovemmalta kuin varsinainen rinnanpoisto. Olen tyytyväinen elämääni nyt. Tehty rinta onnistui 100 %. Nyt syön Tamofen 20 mg. Haittavaikutuksia ei ole. Ainoastaan liikuntasuorituksen yhteydessä hikoan enemmän kuin ennen. Sairauden ja hoitojen aikana tukiverkosta oli paljon apua. Vaikka sairastuin otin asian rauhallisesti luottaen nykyajan hoitoihin. feg-kuuri kolme kertaa hoitojen loppupäässä oli rankempi kuin kolme ekaa alkuhoitoa. Lisäksi minua auttoi se että sain leikkausaamuna samanikäisen henkilön huonekaveriksi jolle tehtiin myös kokopoisto rinnan.”

"Ei voi parantaa"

”Minulla on levinnyt rintasyöpä. Ei voi parantaa. Sain sädehoitoa viemään luustokipuja pois. Ehkä se auttoikin, olin kivuliaampi. Syön myös opiaatteja kipuun. Kaikkeen selkäkipuun ne ei auta. On vain makoiltava, sängyssä parempi. Kotipuuhia ei oikein saa tehtyä. Saan ruiskeena antihormonilääkettä, estrogeenin poisto on tarkoituksena. Siitä tulee erinäisiä sivuoireita. Lisäksi kuivun kaikkialta, on kuumia aaltoja ja kylmänhorkkaa. Saan myös antihormonilääkettä tehostavaa tutkimuslääkettä - tai plaseboa, mutta ilmeisesti saan sen lääkkeen, kun veriarvot on huonot. Väsyttää. Ja kun leukosyytit on hyvin alhaiset niin vastustuskyky pöpöjä vastaan on heikko. Olen siksi lähes eristäytynyt kotiin. Alkaa sekin ahdistaa. Nukun huonosti ja kuolemisen kysymykset myös ahdistavat, varsinkin yöllä.”

"Vertaistuen koen tärkeänä"

”Rintasyöpädiagnoosini sain alkuvuodesta. Takana on leikkaus, edessä lisätutkimukset ja hoidot. Läheisille kertominen on ollut helpottavaa ja raskasta samanaikaisesti. Miten sanoa, keille kertoa. Aina ei jaksa päivittää mitä kuuluu, haluaisi puhua ihan muusta kuten ennen. Toisena hetkenä sairaudesta on hyvä puhua ja kuulla toisen ajatuksia. Vertaistuen koen tärkeänä, sitä kautta saan paljon tietoa tulevasta ja olevasta. Suuri kiitos verkkoryhmien ylläpitäjille. Nainen 46v.”

"Olis ku matto vedetään jalkojen alta"

”Rintasyöpä todettiin 2 vuotta sitten. Kyllä se on sellainen uutinen päin naamaa, että olis ku matto vedetään jalkojen alta. Siitä se alkoi elämän katsomus uusiksi. Ihminen ei ole enää entisensä ja vielä levinneenä luustoon ja pelko koska leviää sisäelimiin ja vierestä seuranneena lähiomaisen taistelua syöpää vastaan. Saattohoito on kyllä kamalaa katsottavaa.minulle jäi sellainen olo et saattohoito on yhtä kuin nälkä kuolema!!” - 52 v. Nainen

"Syövän uusiutumista pelkään kyllä joka päivä"

”Löytyi rintasyöpä mammografiassa. Oli shokki ensi alkuun tietysti. Syöpäyhdistyksen sairaanhoitajalta sain ensin alkuun tukea. Siellä ymmärretään sairastunutta. Elämä on liian kiireistä ja itsekeskeistä, etteivät sukulaisetkaan halua ja pysty ymmärtämään sairastunutta. Leikkaukseen julkiselle puolelle sai odottaa liian kauan – vajaa kolme kuukautta. Sädehoidotkin olivat rankkoja, joka arkipäivä, 16 kertaa yhteensä. Rintani paloi ja muuttui punaiseksi ja kipeäksi. On edelleen, vaikka hoidot ovat loppuneet. Hormonitabletteja syön viisi vuotta. Niistä ei mainittavia haittoja tullut, ainakaan toistaiseksi. Syövän uusiutumista pelkään kyllä joka päivä. Se on mielessä. Syöpäyhdistyksen rooli minusta kasvaa edelleen, koska kunnallisia palveluja karsitaan jatkuvasti. Syöpä on kasvamaan päin, sen huomasi kyllä siellä syöpäpoliklinikalla ja sädehoitoyksikössä. Ikävä kyllä.”

"Oman lapsen edessä piti olla vahva, jotta hän ei pelkäisi äidin kuolemaa liikaa"

”Sairastuin aggressiiviseen rintasyöpään ollessani 35-vuotias. Lopullinen diagnoosi ei ollut edes järkytys, sillä meillä on vahva sukuamneesi. Syöpä on työn ja myös sukulaisten sairastamisten kautta tuttu asia, joten minulla oli alusta alkaen vahva luotto siihen, että suomalainen, kansainvälisestikin huipputasoa oleva syövän hoito tehoaa minuunkin. Samaa vakuuttivat myös minut leikannut kirurgi ja liitännäishoidoista (sytostaattihoidot ja sädehoidot) kertonut onkologi.

Olin mallioppilas: minulla oli syövän hoitoon liittyvät termistöt ja hoitojen vaikutukset tiedossa, hoidot sujuivat hyvin ja vaste saavutettiin heti, sain hyvin vähän mitään sivuvaikutuksia (normaalit hiustenlähdöt, pahoinvoinnit, väsymykset ja infektiot toki) ja koska olin nuori ja hyvässä kunnossa, toivuin myös hoidoista nopeasti.

Vaikka tsemppasin hyvin, minulla oli kattavat tukijoukot ja sain myös vertaistukihenkilön, vaikeinta oli sairastamisen henkinen puoli. Oman lapsen edessä piti olla vahva, jotta hän ei pelkäisi äidin kuolemaa liikaa. Identiteettikin oli hetken hukassa: olen nyt pitkäaikaissairas ja muiden avun varassa, ja mitä sitten, kun hoidot ovat ohi, miten jatkaa ns. normaaliarkea? Hain ja sain työterveyden kautta keskusteluapua psykologilta, se auttoi kovasti. Syövän fyysisen hoidon lisäksi pitäisikin keskittyä entistä vahvemmin potilaan psykososiaaliseen tukeen.

En usko kärsimyksen jalostavaan voimaan - kenenkään ei pitäisi joutua käymään läpi rankkoja syöpähoitoja ja alati läsnä olevaa kuolemanpelkoa, varsinkaan nuorella iällä. Minulle syöpään sairastuminen oli kuitenkin jonkinlainen pakollinen pysähdys, pahanlaatuinen keski-iän kriisi. Sairastumisen myötä huomasin miettiväni, kuka oikein olenkaan ihmisenä, mitä haluan elämältäni. Tajusin, ettei suunnitelmia ja unelmia kannata lykätä arjen kiireputkessa eteenpäin, elää ns. sitku-elämää, vaan toteuttaa ne juuri nyt. Kukaan ei voi tietää, montako päivää on jäljellä. Opin myös olemaan stressaamatta aivan pikkujutuista ja huomasin ajattelevani asioista ja ihmisistä entistä positiivisemmin.

Läheisilleni sairastumiseni oli ehkä kovempi paikka kuin minulle itselleni ja heidän vuokseen halusin myös olla niin vahva kuin mahdollista. Toki näytin tunteitani - vihaa, pelkoa, surua - heillekin, mutta aika paljon itkeskelin yksin. En olisi selvinnyt hengissä ilman tämän maan syövän hoidon huippuammattilaisia, enkä järjissäni ilman perhettäni ja ystäviäni - sekä erityisesti saman kokeneiden tukea. Vertaistuki on huikea voimavara ja siksi esimerkiksi kolmas sektori (mm. potilasyhdistykset) on hyvin tärkeässä roolissa syöpäpotilaiden kuntoutumisen ja arjessa jaksamisen tukemisessa.

Minulla on pian ensimmäinen vuosikontrolli, jota odotan yllättävän levollisin mielin. Ja vaikka tulisikin huonoja uutisia, luotan vahvasti siihen, että siitäkin selvitään. Päällimmäisenä kokemuksena on vahva kiitollisuudentunne ja tunne siitä, että elämä kantaa.” - Nainen, 37 vuotta

"Ei enää tulevaisuuden suunnittelua"

”Sairastuin rintasyöpään 2012. Sain sytostaatit ja sädehoidon. Hormonihoito aloitettiin. Alkoi pätkäelämä kontrollista kontrolliin. Kolmen kuukauden välein on ollut verikokeet, tt-kuva ja lääkäri. Vaikka tauti saatiin kuriin, oli diagnoosi suuren uusiutumisriskin rintasyöpä ja sen takia kontrolli useammin. Tauti uusi levinneenä 3.3.2014 ja oli levinnyt maksaan. Lääkitys jatkuu hormonihoitona ainakin tällä hetkellä. Tauti on parantumaton. Eli elämä on nyt tätä terveen elämää 31.1.2012 asti ja syöpäsairaan kontrollista kontrolliin elämää. Ei enää tulevaisuuden suunnittelua. Elämä on tässä ja nyt – päivä kerrallaan. Toivon että saisin elää vielä monta vuotta jotta poika ehtisi isoksi. Mutta päivä kerrallaan.”

"Välillä tuntuu, ettei jaksa – olkoon ja menköön, vieköön tauti"

”Olen 68-vuotias nainen pääkaupunkiseudulta. Sairastuin ensimmäisen kerran rintasyöpään 55-vuotiaana vuonna 2003. Tuntui, että elämä päättyy siihen. Tuntui, että tulevaisuutta ei ole. Sitten kun tuli leikkaus, sädehoidot ja lääkitykset, alkoi elämä kuitenkin jatkua ja etenkin, kun pääsi sairaslomien jälkeen takaisin töihin, oli syöpä taaksejäänyttä elämää. Kunnes vuonna 2006 vuositarkastuksessa löytyi taas kyhmy rinnasta, johon oli tehty ns. osapoisto. Tällä kertaa oli kyse agressiivisemmasta syövästä kuin ensimmäisellä kerralla. Hoidotkin olivat rankemmat tällä kertaa. Siinä lähtivät hiukset ja silloinen miesystäväkin lähti. Pelko, ahdistus, hoitojen tuoma pahoinvointi ja väsymys olivat sanoinkuvaamatonta. Myös pelko läheisten ja lasten sekä lastenlasten puolesta. En halunnut tuottaa heille murhetta ja surua taas sairastumalla. Mutta ajan myötä sitä taas pääsi elämän syrjästä kiinni ja takaisin työelämään. Ja niin luulin, että tämä sairaus oli kohdaltani käsitelty.

Kului 8 vuotta, jäin eläkkeelle. Matkustelimme paljon kaverini kanssa ja vietin huolettomia, mukavia eläkepäiviä, kunnes vuonna 2014 vuositarkastuksessa löytyi toisestakin rinnasta syöpäkasvain. Taas tuli kuin "halolla päähän" ja käytiin läpi leikkaukset sädehoidot ja lääkitykset. Nyt parasta aikaa tutkitaan taas rinnasta löytynyttä kyhmyä, lääkärin vastauksia ei ole vielä tullut, mutta luultavasti on joku muu patti kuin syöpä. Ei sitä voi oikein kenellekään selittää kuinka ahdistavalta tuntuu – illalla viimeiseksi ja aamulla ensimmäiseksi pelko syövästä on mielessä, käsi etsiytyy huomaamatta kokeilemaan, josko se kyhmy olis vaikka sieltä hävinnyt. Pahinta on joidenkin ihmisten suhtautuminen: "Sä olet nyt kuule elänyt ihan väärin.", "Söisit nyt sinäkin terveellisesti.", "Oletko sä nyt muistanut liikkua tarpeeksi?" Syyllisyyden tunteminen on ihan kauheaa, ei haluaisi puhua kenellekään sairaudesta – heti alkaa tulemaan neuvoja, ohjeita ja sitä syyllistämistä, vaikka rintasyöpä ei TODELLAKAAN ole ns. itse aiheutettu sairaus.

Helposti syrjäytyy, etenkin kun on eläkkeellä, jää pois entisistä porukoista, ei tule lähdettyä oikein mihinkään. En jaksa selitellä ihmisille vointiani, vastaan aina kysyttäessä voinnistani että "kiitos, hyvin voin". Paljon on myös tuttavia, jotka eivät halua kohdata vastaan tullessa. Eivät ole huomaavinaan tai vaihtavat kadun toiselle puolelle. Ymmärrän kyllä, on myös helpotus minulle, ettei tarvitse kohdata, vaikka eihän tässä taudissa ole mitään hävettävää. Välillä tuntuu, ettei jaksa – olkoon ja menköön, vieköön tauti. Mutta onneksi on noi lapset ja lapsenlapset, jotka auttavat jaksamaan, niin ja mukava miesystävä ollut jo 9 vuotta. En ole koskaan tykännyt sanoista "syövän selättäminen" ja "syövän kanssa taistelu" mutta kyllähän tämä elämä on yhtä taistelua. Toivon aina Junnu Vainion laulun sanoin, että "kun vaan terveenä kuolla saisin".”

"Nyt enää kontrollit kerran vuodessa"

”Sain rintasyövän 60-vuotislahjaksi ja eläkkeelle jäännin alkuun. Ihmettelin, miten polkuni oli jo valmiiksi viitoitettu, kaikki sujui vuorollaan ja ajallaan. Nyt enää kontrollit kerran vuodessa. Vedän nyt paikallista syöpäkerhoa, joten sairaudesta tuli harrastus. Sairasta?!”

"Se peikko elää mielessä koko loppuelämän"

”Olen sairastanut rintasyövän kaksi vuotta sitten. Sain hoidoiksi sekä sytostaatit että sädehoidot ja nyt syön lääkkeitä viisi vuotta. Silloin akuutissa vaiheessa sukulaiset ja ystävät jaksoivat käydä moikkaamassa ja soitella, mutta kun aikaa on kulunut, tuskin kukaan enää on kiinnostunut sairaudestasi tai edes muistaa sitä. Sairauden jälkeen äitini kuoli ja kaikki elämän ikävyydet, vaikea avioero viisi vuotta sitten ja syöpä, järkyttävät mieltäni taas kokoaikaisesti. Asun yksin, joten kotona ei ole ketään, joka kuuntelisi murheitani. Jokainen syövän sairastanut tietää, että se peikko elää mielessä koko loppuelämän. Yllättävää on, että läheiset ajattelevat sinun kestävän koettelemukset, kuten ennen sairastumista. Voimavaroja täytyy kerätä pitkään.”

"En ole ollut koskaan henkisesti näin vahva"

”Sairastuin rintasyöpään tasan vuosi sitten, joka olikin sitten levinnyt imusolmukkeisiin. Nyt ovat hoidot jo loppusuoralla, mutta jo tässä vaiheessa voin sanoa, että en ole ollut koskaan henkisesti näin vahva! Pikkuasiat eivät enää hetkauta ja nyt keskitytään nauttimaan niistä asioista, mitä meillä on eikä murehdita niistä asioista, mitä muilla on.” - Nainen 35-vuotta

"Rinta lähti ja sitä mukaa naiseus"

”Olen 48-vuotias nainen. Eronnut. Rinta lähti ja sitä mukaa naiseus. Yksinäinen loppuelämä edessä, sillä tuskin kukaan yksirintaista naista kumppaniksi haluaa. Aiemmin tykkäsin käydä uimahallissa, nyt ei ilkeä. Proteesirintaliivejä ei paljon löydy ja kun löytyy, hinta on älyttömän paljon. Vaatteita ostaessa on mietittävä näkyykö proteesi tai rinnan arvet. Joka päivä muistat syövän, joka muutti koko elämän.”

"Onko kaikki edelleen hyvin vai onko löytynyt jotakin"

”Löysin kesällä 2005 kyhmyn oikeasta rinnastani. Tilasin ajan lääkärille ja löytyi pahanlaatuinen kasvain. Sen jälkeen kaikki kävi nopeasti – pääsin leikkaukseen, rinnastani poistettiin osa ja sen jälkeen sädehoidot. Sädehoidoissa jouduin käymään päivittäin 100 km:n päässä. Matkoilla minulla oli nuorin lapseni kaverina, hän oli silloin 10 vuotta. Kuuntelimme hänen tallentamaansa musiikkia. Hoitoja häiritsi se, että ne laitteet joilla sädehoitoa annettiin, olivat usein epäkunnossa ja jouduimme odottamaan pitkiäkin aikoja, ennen kuin pääsin sädetykseen. Käyn edelleenkin kerran vuodessa kontrollissa, se on pian taas edessä. Se on kaikkein pahinta aikaa, kun odottaa lääkärille menoa kuullakseen, onko kaikki edelleen hyvin vai onko löytynyt jotakin.”

"Poistettua rintaani on korjattu kaksi kertaa"

”Olen todella kiitollinen nopeasta ja tehokkaasta hoidosta Helsingin Naistenklinikalla. He leikkaavat noin 1000 rintasyöpäpotilasta vuodessa. Olen saanut nauttia hyvästä sopeutumisvalmennuskurssista ja saanut vertaistukea muilta saman kokeneilta. Neljä vuotta olen syönyt Tamofen-lääkettä, joka aiheuttaa erittäin voimakkaita vaihdevuosioireita. Poistettua rintaani on korjattu kaksi kertaa, mutta tulos ei ole kovin hyvä. Korjausleikkauksissa on käytetty rasvansiirtoa. Siirretystä rasvasta vain noin puolet tai 2/3 säilyy. Olen jo 70-vuotias, joten minulla ei ole kuolemanpelkoa. Neljä aikuista lastani eivät ole juuri tukeneet minua ja kärsin yksinäisyydestä.”

"Voin aika hyvin ja pystyn usein jopa unohtamaan koko sairauden"

”Äitini, isäni ja siskoni kuolivat vatsan alueen syöpään. Kun löysin kyhmyn rinnastani, olin pelästymisen lisäksi ihmeissäni, miten minulle nyt rintasyöpä tuli? Saatuani vahvistuksen pahanlaatuisuudesta, oli edessä elämäni pahimmat puhelut – tyttärelle ja pojalle. Tytär, jonka mieluisa anoppi oli juuri pari vuotta sitten kuollut syöpään, alkoi huutoitkun kerrottuani omasta sairastumisestani. Poikani alkoi myös itkeä. Nyt olen viiden vuoden seurannan alla. Syön estrogeeniestolääkettä, voin aika hyvin ja pystyn usein jopa unohtamaan koko sairauden. Mahdollinen syövän uusiminen tarkoittaa kohdallani sitä, etten ehkä ala "taistelemaan", vaan siinä vaiheessa kaikkia läheisiäni säästääkseni lyön hanskat tiskiin. Olen nähnyt liian monta kertaa sen uuvuttavan, yököttävän odotustilanteen, jonka seuraaminen on todella rankkaa itselle sekä kaikille muille, kun lopputulos on kuitenkin sama.” Nainen, 62 vuotta

"Jaksaminen on ollut välillä vaikeaa"

”Sairastuin rintasyöpään lähes neljä vuotta sitten 40-vuotiaana. Oikea rinta poistettiin sekä kainalon imusolmukkeet. Sytostaattien ja sädehoidon jälkeen olen syönyt Tamofen-lääkettä päivittäin ja kolmen kuukauden välein minulle pistetään Zoladex-kapseli. Vaihdevuosioireet ovat kovat: kuumat aallot ja yöllinen heräily niihin. Lääkehoidot jatkuvat vielä ainakin kolme vuotta. Uutta rintaa on "rakennettu" nyt pari vuotta ja tulevana syksynä leikkaukset jatkuvat, ainakin vielä kaksi leikkausta tiedossa. Jaksaminen on ollut välillä vaikeaa – anoppi kuoli syöpään 57-vuotiaana, miehen työttömyys ja sairastuminen keuhkosargoidoosiin, kuopuksen vaikea lukivaikeus ja yhteinen kouluprojekti. Henkisesti kasautunut paljon ikävää. Työterveyslääkäri suositteli Kevan osakuntoutustukea, joka myönnettiin. Työnantaja ei suostunut sitä järjestämään (olen lastenhoitaja päiväkodissa). Sinnittelen töissä jaksamisen äärirajoilla. Henkistä tukea tarvittaisiin enemmän. Saamastani hoidosta olen kiitollinen ja syöpäklinikalla on loistava henkilökunta. Pelko on jäänyt, syöpälääkäri sanoi, että minulla on suuri riski sairastua uudelleen. Henkinen kuorma ja pelko ovat pahimmat. Olen kroppani "vanki".”

"Tunteet heittivät laidasta laitaan"

”Kesällä 2015 tuli mittariin 50 vuotta ja kutsu mammografiaan. Löytyi rintasyöpä, en ollut huomannut itse mitään. Parin päivän päästä ultraan ja näytteenottoon, lääkäri sanoi, että on pahalaatuinen. Tunteet heittivät laidasta laitaan. Mietti kuinka taloudellisesti selviän joutuessani olemaan sairauslomalla monta kuukautta. Aikuiset pojat alkoivat miettiä, selviääkö äiti.

Elokuussa leikkaus, ei ollut onneksi levinnyt imusolmukkeisiin. Kokoa kasvaimella oli 1,7 cm. Osapoistolla selvittiin. Sitten alkoivat sytostaattihoidot 6 kertaa. Vointi kohtalainen hoidon jälkeen, pientä etovaa oloa oli. Paino alkoi nousta, koska siihen etovaan oloon auttoi syöminen. Liikunta vähentyi. Vuosi päättyi viimeiseen hoitoon. Mieliala kohosi, kun tiesi ettei enää niitä ole. Sädehoidot alkoivat tammikuun loppupuolella Kuopiossa. 15 kertaa ainoastaan, matka rasitti tosi paljon. Itse hoidosta ei ollut haittaa enemmälti. Hormoneja syötävä, niistä haittoja huonot yöunet. Voi joutua hakemaan unilääkettä
lääkäriltä ellei muutosta tule. Nyt yritetty kerätä voimia pari viikkoa. Töihin lähdettävä ainakin yrittämään ainakin. Ellei jaksa, on tunnustettava se itselleen vaikka kuinka tekisi mieli päästä normaaliin elämään.”

"Sairastuin rintasyöpään ollessani 30-vuotias kahden pienen pojan äiti"

”Syöpä-sanana hirveä ja pelottava, mutta onneksi ei tänä päivänä enää yhtä kuin kuolema! Sairastuin rintasyöpään ollessani 30-vuotias kahden pienen pojan äiti. Sinä päivänä maailmani romahti, mutta kasasin sen pikkuhiljaa kerros kerrokselta, pala palalta, kunnes olin niin "ylhäällä", että näin valon pilkahduksen. Minulta vietiin toinen rinta ja se oli kaikkein kovin kolaus itsetunnolleni – nuori nainen ilman toista rintaa ja vielä sitten rumakin ilman sitä. Häpesin itseäni, en käynyt uimahalleissa enkä mennyt saunaan koskaan, jos oli mukana muita kuin minun läheisimpiä ihmisiä. Nyt 12 vuotta siitä voin ajatella asiaa niin, että "luoja antaa toisille juuri sen verran kuin ihminen jaksaa kantaa ja kestää"!”

"Minusta pudotettiin pois se, minkä perusteella naisen kauneutta arvostellaan"

”Sairastuin 30-vuotiaana rintasyöpään. Se on edelleen arvokkain kokemus koko elämäni aikana. Rinta leikattiin pois, sytostaatit veivät hiukset, ripset, kulmakarvat, hoidot turvottivat kasvoja ja vatsaa. Minusta pudotettiin pois se, minkä perusteella naisen kauneutta arvostellaan. Joitakin vuosia pidin itseäni viallisena. Ajattelin, että on ymmärrettävää ja oikein, jos mieheni löytää suhteen toisen naisen kanssa. Ajattelin, että minulle sopii kyllä, jos hän hankkii lapsen toisen naisen kanssa, koska minä en ikinä voi lasta saada. Se oli näin taaksepäin katsottuna mustaa aikaa. Mutta sitten rakensin elämäni kokonaan uudelleen. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Se on sairauden ansiota. Tuskin olisin ymmärtänyt omaa kuolevaisuuttani ilman syöpää. Se tarkoittaa sitä, että ei pelkää kuolemaa. Ja ymmärtää rakastaa itseään ja elämää.”

"Jokainen kuljettu polku vie uusiin maisemiin"

”Olin 32 vuotta, kun sain kuulla, että kannan kehossani villisti kasvavaa rintasyöpä. Ajoitus oli todella huono, koska kaksi kuukautta aiemmin olin avannut ensimmäisen yritykseni, sijoittaen siihen jokaisen sentin, mitä omistin. Pienyrittäjälle sairastaminen ei ollutkaan vaihtoehto, joten minun oli pakko tehdä töitä kaikkien hoito- ja leikkausjaksojen läpi. Helppoa se ei ollut, mutta töitten vuoksi ei ollut myöskään aikaa ajatella sairautta liikaa, ja väsymys vaati lopulliset veronsa vasta pari vuotta myöhemmin.

Tauti levisi sytostaattien aikana, joten uusiutumisriski on valtava, mutta elämä jatkuu. Nykyinen (ja ikuinen) rakkaani ei välitä rintojeni lukumäärästä eikä haluaisikaan lapsia, joita en enää voi saada. Olen hyväksynyt sen, että tämä tauti tulee tappamaan minut. Mutta ei vielä tänään. Tänään on hyvä päivä elää ja rakastaa täysin siemauksin. Syöpää ei kukaan haluaisi, mutta päivääkään kokemastani en silti vaihtaisi pois. Jokainen kuljettu polku vie uusiin maisemiin, eikä elämäni olisi sama ilman vaikeita taipaleita. Voimia syövän kanssa taisteleville!"

"Yllätyslöydös mammografiaseulonnassa"

”Sairastuin rintasyöpään yhdeksän kuukautta sitten, yllätyslöydös mammografiaseulonnassa. Koko rinnanpoisto, kainaloimusolmukkeet puhtaat. Syksy meni sytostaattihoidoissa, ei tarvetta sädehoidolle. Elämä järkkyi, ennenaikainen vanheneminen solumyrkyn ja hormonihoidon seurauksena. Kipua ja jäykkyyttä päivittäin, mutta elossa!! Onnellinen siitä, että nyt palannut osa-aikaisesti työelämään ja uskon jaksavani joskus täysaikaisesti. Kiitollinen elämästä. Joskus ehkä uskallan luottaa elämään ja sopeudun kehon fyysisiin muutoksiin. Itse hoitotyön ammattilaisena olen onnellinen Suomen hyvästä terveydenhoidosta!!” Nainen, 52-vuotias

"Ei se syöpä ketään jalosta, mutta kyllä se laittaa asiat oikeisiin lokeroihin"

”Rintasyöpä yllätti, ekassa seulonnassa eli 50-vuotiaana viime vuonna. Turha sanoakaan, kuinka hirveä järkytys se oli, kuinka raskaita hoidot ja kaikki mitä se henkisesti tuo mukanaan. Suomessa saa todella hyvää hoitoa nopeasti, tehokkaasti ja halvalla. Tunsin olevani hyvissä käsissä ja "heittäydyin" potilaan rooliin luottaen, että tästä selviän. Aktiivisten hoitojen jälkeen arki palaa, onneksi nopeasti ja tutut kuviot alkavat pyöriä kotona ja töissä. Toipuminen kuitenkin vie aikaa vielä pitkään, onhan lääkitystä ja niiden tuomia oireita edessä vuosiksi eteenpäin. Fyysinen kunto kasvaa pikkuhiljaa ja pääparka koettaa uskoa, että se syöpäläinen on oikeasti poissa. Silti jossain kaihertaa, entä jos ei? Ylähyllylle pois mielestä sen työnnän. Entistä paljon paljon herkemmillä korvilla ja silmillä havainnoin maailmaa. Eipä ole kiire kotimatkalla enää ei. Voi ihan hyvin seisahtaa ihmettelemään vaikka pikkulintua ja sen touhuja. Entiseen tahtiin ei heilu luuttu kotonakaan, teen sitä mitä kulloinkin huvittaa. No, onneksi joskus ne kotityötkin on kivaa... Vakava sairaus ja kuoleman pelko ovat muuttaneet minua. Ei se syöpä ketään jalosta, mutta kyllä se laittaa asiat oikeisiin lokeroihin ja laittaa elämään tänään tässä hetkessä. Rakastan elämää.”

"Olen päättänyt alkaa elää itselleni, omaa elämääni"

”Rintasyöpääni tutkittiin puoli vuotta ennen lopullista diagnoosia. Se oli raskainta aikaa, romahdin henkisesti, pelkäsin kuolevani. Kun asia sitten valmistui ja pääsin hoitoputkeen, oli helpotus suuri. Hoitojen jälkeen jäin tyhjän päälle – kukaan ei enää ollut kiinnostunut minusta ja terveydentilastani. Vaikka elän parisuhteessa, tunsin olevani aivan yksin tautini kanssa. Etäännyin puolisostani, joka ei tuntunut oikein käsittävän, millaiseen henkiseen myllerrykseen olin joutunut. Se pani väistämättä miettimään, mitä oikein tältä elämältäni haluan. Työ alkoi tuntua vain työltä, ystävät ja omat toiveet, tarpeet ja haaveet paljon tärkeämmiltä. Ystäviä en voi näillä huolillani liikaa vaivata, olen hakenut vertaistukea ja ammattiapuakin. Puoliso toivoo, että olisin nyt palautunut ennalleni, mutta minusta tuntuu, että en enää koskaan se sama ihminen kuin aiemmin. Haluan vastedes (vihdoinkin) toteuttaa elämää sellaisena kuin ihan itse sen haluan nähdä. Tuntuu, että en ole enää velvollinen ottamaan muita niin paljon huomioon kuin aiemmin. Lapseni ovat aikuisia ja maailmalla, olen päättänyt alkaa elää itselleni, omaa elämääni.” Nainen, 58 v.

"Pelkoa ei tullu mieleen koko aikana"

”Sairastuin pahanlaatuiseen rintasyöpään. Mutta onneksi oli hyvätapainen. Selvisin säästävällä leikkauksella ja sädehoidoilla. Vajaa neljä vuotta vielä syötävä lääkettä. Ensimmäisessä vuosi kontrollissa kaikki oli hyvin. Arvet molemmissa rinnoissa, koska tervettä rintaa pienennettiin samalla kerralla, kun syöpä poistettiin. Onneksi oli vaan rintasyöpää, pelkoa ei tullu mieleen koko aikana. Nyt nautin elämän joka hetkestä."

"Huumori, nauru ja ilo ovat kantaneet minua elämässä"

”Minulla todettiin rintasyöpä alkuvuodesta 2012. Pahanlaatuisia kasvaimia löytyi kaksi, melkein kiinni rintakehässä. Tehtiin rinnanpoistoleikkaus, jossa tyhjennettiin myös kainalo kokonaan imusolmukkeista. Kevät, kesä ja syksy menivät sytostaattihoidoissa ja sädehoidoissa. Kestin ne hyvin, pahoinvointia ei juuri ollut. Ainoa sivuvaikutus oli hiusten lähtö, eikä sekään ollut järkytys. Olin siihen varautunut. Nyt tuli kutsu keuhkojen viipalekuvauksiin, epäilynä etäpesäkkeet. Koko sairastumiseni ajan olen ollut hyvin positiivisella mielellä, sairaus ei ole minua lannistanut. Huumori, nauru ja ilo ovat kantaneet minua elämässä. Tulevaa ei kannata murehtia, otan vastaan sen mitä elämä antaa. Syöpä sanalla on paha kaiku, mutta Suomessa hoito on ensiluokkaista. Minulla on myös ollut onni, että tukiverkkoni on laaja ja vahva. Vaikka välillä on ollut niinkin päin, että minä olen rauhoitellut ystäviäni, ja ollut heille tukena. Jokainen päivä on lahja, nautin siitä. Kun sairastuu vakavasti, elämässä pienet vastoinkäymiset ja murheet menettävät merkityksensä. Osaa arvostaa elämää ihan erilailla. On itselle ja muille paljon armollisempi. Tämä on minun kokemukseni syöpään sairastumisesta. Nyt odottelen innolla kesää, ja niitä sääskiäkin.”

"Se pelasti psyykeeni"

”Kaksi kertaa rintasyövän sairastanut. Ensimmäinen 35-vuotiaana. Hoidot: säästävä leikkaus ja noin viiden viikon sädehoidot. Lähes kahdeksan vuotta, kun uusiutui. Rinnan poisto. Kestin silikonin kanssa noin puoli vuotta. Pääsin peruutuspaikalle uuden rinnan rakentamis-operaatioon. Se pelasti psyykeeni. Irtosilikoni rintsikoissa oli vuodenajasta riippuen kylmä ja kuuma. Plääh.” Nainen. 59 v.

"Ei tehty rakennerintaa, en saanut lääkkeitä enkä mitään hoitoa jälkeenpäin"

”Rintasyöpäni leikattiin 16 vuotta sitten. Ei tehty rakennerintaa, en saanut lääkkeitä enkä mitään hoitoa jälkeenpäin." - Nainen 66v.

"Menen rantatiellä tukka hulmuten ja hameen helmat liehuen"

”Syöpä on vaikuttanut todella paljon! Miessuhteeni loppui heti leikkauksen jälkeen. En enää halua, voi, jaksa lähteä "irroittelemaan" iltarientoihin enkä voi enää lähteä kylpylään hoitoihin tms. Voi olla, että rintakorjaukseen en pääse (ikä 65), joten eipä hurraamista! Mutta nyt lähden pyöräliikkeeseen ja ostan Kicbiken ja menen rantatiellä tukka hulmuten ja hameen helmat liehuen...”

"Tietyllä tapaa minusta on tullut vähän tylsempi ihminen"

”Sairastuin rintasyöpään 2014. Selviydyin ja olen siitä kiitollinen. Luonteeni on jollain tapaa muuttunut, en ole enää niin iloinen, juttelevainen ja nauravainen kuin ennen vaikka pitäisi, koska olen selviytyjä. Ihmettelen usein ihmisten "turhanpäiväisiä narinoita" enkä jaksa enää niitä kuunnella, kuten ennen. Pelkään usein, että syöpä uusiutuu ja on kohtalokseni. En oikein osaa enää nauttia elämästä täysillä vaikka pitäisi vaikka olen saanut toisen mahdollisuuden. Ymmärrän oman kokemukseni kautta nyt vieläkin paremmin todella sairaita ihmisiä ja pystyn puhumaan ja kuuntelemaan asioista heidän kanssaan. Puhuminen ennen oli ehkä hieman vaivalloista näistä asioista. Tietyllä tapaa minusta on tullut vähän tylsempi ihminen. Kyllä syöpä on jättänyt jälkensä.”

"Enpäs kuollutkaan"

”Sairastuin rintasyöpään 2001. Olin nuori nainen silloin ja itkin koko sairaalassa oloaikani. Lapseni olivat pieniä ja surin, että en näe lapsenlapsiani, koska kuolen. Enpäs kuollutkaan. Toipusin sairaudestani. Lapset kasvoivat aikuiseksi ja nyt tosissaan nään lapsenlapseni kohta. Nyt on kylläkin uusia tuntemuksia rinnassani taas. En anna asian vaikuttaa yhtä paljon kuin nuorempana. Otan asian kerrallaan. Rakastan perhettäni.” - Nainen, kohta 53 v.

"Lämpöisten aaltojen kanssa eläminen on aivan uusi ja harmillinenkin asia"

”Löysin patin suihkussa ollessani oikean rinnan päältä 1/2015. Odotin pari viikkoa ennen lääkäriajan varaamista. Odotin ensin, jos patti lähtisi itsestään pois. Varasin ajan mammografia- ja ultraäänitutkimuksiin. Kun lääkäri otti ohutneulanäytettä, vaistosin, että kaikki ei ole kunnossa. Sain rintasyöpädiagnoosin 25.3.2015. Kerroin diagnoosista aviomiehelleni juuri tuona meidän 13-vuosipäivänämme. Olimme aiemmin varanneet illaksi pöydän ravintolasta juhliaksemme meitä. Kerrottuani diagnoosista itkimme yhdessä, ja sitten päätimme lähteä ravintolaan syömään ja juhlimaan meitä.

Minut leikattiin 2.4.2015. Leikkaus meni hyvin, samoin leikkauksesta toipuminen. Olo oli hyvä ja helpottunut, olihan paha leikattu minusta pois. Sytostaattihoitojen aikana olin todella kiukkuinen. Hoitopäivä ja sen jälkeinen viikko meni nukkuessa ja syödessä kuin iso porsas. Ruokahaluni oli kova. Sanotaan, että "hyvä ruoka, parempi mieli", tämä oli kohdallani enemmän kuin totta. Sytostaattien ajan olimme molemmat todella kovilla, ja parisuhteemme koetuksella. Sytostaattien loppuvaiheessa koin elämäni pahimmat pahoinvoinnit. Olin kontillani pöntön edessä ja huusin ääneen "Mä en jaksa enää!" Mutta tietysti jaksoin, muuta vaihtoehtoa minulla ei ole koskaan ollut.

Läheiseni elivät omalta osaltaan samaa tuskaa. He olivat tuskissaan lähinnä sen takia, kun eivät oikein tienneet miten voisivat auttaa. Olin tyytyväinen, kun sain ruokaa ja sain nukkua, ja minua vietiin autoajelulle. Usein kävi myös niin, että kuulumisia kysyttäessä kerroin hieman parannellun version olostani, jotta läheiseni eivät stressaisi. Onneksi sairastin kesän ajan, joten pääsin nauttimaan ulkoilmasta. Sädehoitoaika meni helpommin, sain sädehoitoyksikössä, niin kuin sytostaattiyksikössäkin, ihan mielettömän mahtavaa ja ystävällistä palvelua ja apua. Mieli alkoi tasaantua, ja aloin useammin tekemään lyhyitä kävelylenkkejä. Ulkoilu teki hyvää mielelle ja keholle. Parisuhteemme ja eläminen alkoivat tasaantumaan. Olen päätellyt, että kiukkuisuuteni johtui lähinnä vihastani syöpää kohtaan. Kiukku oli minun tapani käsitellä ja päästellä tunteita ulos.

Aloitin Tamofen-hormonilääkityksen, jota syön seuraavat 10 vuotta. Tamofen-lääkityksen kanssa eläminen vaatii uutta totuttelua, mm. lämpöisiä aaltoja tulee vaikka ei haluaisi, samoin mielenailahteluja on usein. Lämpöisten aaltojen kanssa eläminen on aivan uusi ja harmillinenkin asia, varsinkin töissä ollessa. Viilennystä varten työpisteelläni onkin tuuletin, joka on päällä joka päivä. Välillä käyn ulkona asti viilentymässä, ja tämä on huvittanut työkavereitani.

Ihan tarkkaan en tiedä miten syöpäni on vaikuttanut läheisiini. Sen tiedän, että he ovat koko ajan huolissaan miten minä jaksan. Väsyminen ja huilaaminen ovat tulleet elämääni pysyvinä asioina. Olenkin oppinut myöntämään olevani väsynyt ja menen useammin päikkäreille. Sairastuminen ei ole ollut pelkästään huono asia; olenhan opetellut tuntemaan omia voimavarojani, opetellut tuntemaan henkistä ja fyysistä minääni, sekä elämän arvot ovat muuttuneet tai ainakin osa niistä on vahvistunut. Olen saanut ystäviäni menemään tutkimuksiin, ja omalla kokemuksellani levittänyt tietoa. Sekä tietyt ihmissuhteet ovat lujittuneet. Olen voinut myös olla mukana ja tukena ystäväni sairastuessa antaen vinkkejä arjen sujumisessa.

Tällä hetkellä käyn henkistä kamppailua uusien ja vanhojen tapojen välillä esim. töissä. Olen aina tehnyt töitä ehkä liiankin tiukkaan tahtiin, ja tätä tahtia opettelen hölläämään sekä pitämään rentoutushetkiä työpäivän aikana. Ja olen tässä jo onnistunutkin. Hyvä minä. Loppuelämäni hyvinvointi on vain minun vastuullani.” - 41-vuotias nainen.

"Kehoittaisin kaikkia käymään mammografiassa, kun sinne kutsu tulee!"

”Menetin äitini rintasyövälle 12.2.2012. Äitini ehti sairastaa viisi vuotta. Kehoittaisin kaikkia käymään mammografiassa, kun sinne kutsu tulee! Itse kävin tämän vuoden tammikuussa. Ja jos tunnet rinnoissasi patteja tai muutoksia, käy lääkärissä! Äitini yritti unohtaa sen harmittomana pitämänsä patin, jonka seurauksena syöpä oli ehtinyt levitä jo laajalle. Toimi!”

"Tää tauti on nyt vain sairastettava"

”Olen aika tuore syöpäläinen, kahdeksan viikkoa vasta diagnoosista, jonka sain "epämääräisen oireen tutkimisen yhteydessä". Ensimmäisellä lääkärinvastaanotolla diagnoosi, hoitosuunnitelma, b-todistus Kelaan, sairauslomalappu 9 kuukautta, kelakyytitodistus 4 kuukautta.

Kaikki hommat lähtivät luistamaan, eipä itse tarvinnut tehdä mitään. Kauhean äkkiä asetuin siihen tilanteeseen, että aamulla en mene töihin, otin hoitokoiran, aamulla on pakko pukeutua, viedä koira ulos. Mutta sitten tuleekin laiskotus, siitä suihkuun ja pukeutuminen uudestaan, vie kahvikupin tai läppärin ääressä 2–3 tuntia. Enkä tunne edes häpeää.

Tää tauti on nyt vain sairastettava, syksyllä palaan työpöydän ääreen ja siihen kaikkeen menoon ja meininkiin entistä vahvempana ja terveempänä. Mies opetteli käyttämään diagnoosin tulopäivänä pyykinpesu- ja astianpesukonetta, mutta eipä oo niihin koskenut sen jälkeen, kun totes, että kyllä ne pyykit ja tiskitkin tulee täällä ajallaan pestyä. Aikaa vie kyllä ryhtyä – kaikkeen.” - Kuuskymppinen nainen, joka sairastaa rintasyöpää

Ulla ei ole sairastanut syöpää, mutta hän on BRCA-geenivirheen kantaja. Mitä se tarkoittaa? Katso Ullan tarina.

Lue myös muut syöpätarinat löytyvät alla olevien linkkien kautta:

"Enpä ymmärtänyt diagnoosin saatuani, mitä kaikkea se tuo tullessaan" – Syövän fyysiset ja henkiset vaikutukset
Lapsen syöpä vaikuttaa koko perheeseen – ”Elämä ei ole enää koskaan entisensä”
Syöpä pelottaa myös läheistä – ”Pelko ei väisty, mutta sen kanssa on oppinut elämään”
"Radikaalileikkauksen jälkeen alkoivat ennenaikaiset vaihdevuosioireet" – Naisten tarinoita gynekologisista syövistä
"Luomi poistettiin ja yllätyksenä lääkärillekin löydettiin melanooma"

Kaikki syövästä – rintasyöpä
Terveyskirjasto: Rintasyöpä: toteaminen ja ennuste

Lisää ohjelmasta

Ruiskuun otetaan lääkettä.
Ruiskuun otetaan lääkettä. Kuva: Yle, Akuutti akuutti
neljä ihmishahmoa
neljä ihmishahmoa Kuva: Yle, Paulus Markkula ihmishahmot
Emoji roikkumassa ongenkoukusta, grafiikka
Emoji roikkumassa ongenkoukusta, grafiikka Kuva: Yle / Seera Rytkölä Akuutti,emoji
Piirroskuva, alkoholijuomia ja -pulloja, joissa somelogoetiketit
Piirroskuva, alkoholijuomia ja -pulloja, joissa somelogoetiketit Kuva: Seera Rytkölä / Yle Akuutti,Some