Mira Pelo
Yle
Suomessa todetaan naisilla vuosittain noin 13 000 uutta syöpätapausta, joista gynekologisia syöpiä on noin 1 500. Gynekologisia syöpiä ovat esimerkiksi kohdunkaulan ja kohdunrungon syövät, munasarjasyöpä, ulkosynnyttimien syövät sekä istukkasyöpä. Millaisia kokemuksia naisilla on gynekologisten syöpien sairastamisesta sekä hoidoista ja miten syöpä on vaikuttanut heidän elämäänsä? Naiset kirjoittivat Akuutille omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan.
"Onneksi menin papa-seulontaan 30-vuotiaana"
”Minulta löydettiin pieni pahanlaatuinen muutos kohdunsuulta. Onneksi menin papa-seulontaan 30-vuotiaana, muuten syöpä olisi ehkä saattanut kasvaa isommaksi ja levitä. Loop-hoito heikensi kohdunkaulaani ja sain useita myöhäisiä keskenmenoja. Olen sittemmin saanut kaksi tervettä ja täysiaikaista lasta. Silti itken toisinaan menettämiäni vauvoja, viimeksi tänään dokumenttia katsoessa. Lisäksi pelkään kohdunkaulasyövän iskevän vielä uudelleen. Kannan tätä surua ja pelkoa sisälläni varmasti loppuelämäni.”
"Voin todeta elämänlaadun heikentyneen huomattavasti, eri sektoreilla"
”Olen ollut liikunnallinen, hyviä elämäntapoja ja ravintoa noudattava terve nainen. Suvussamme syöpää ei ole ollut. En osannut kuvitella, mitä kaikkea syöpädiagnoosi ja sen seuraamukset toisi tullessaan. Sytostaattien vaikutus on moninainen ja pitkävaikutteinen. Eri aineilla on erilaiset sivuoireet. Neuropaattiset ongelmat haittaavat elämistä hoitojen aikana ja jälkeenkin. Suomessa siihen ei puututa eikä olla perehdytty suojaaviin / lieventäviin menetelmiin mm. vitamiineihin ja akupunktioon. Munasarjasyöpä ja siihen kuuluvat "rutiinitoimenpiteet" tarkoittaa mm. imusolmukkeiden poistoa nivusista ja aortan molemmin puolin. Sen seurauksena lymfanesteen kierto ei ole normaalia. Seuraukset ovat henkilökohtaisesti pysyvä ongelma, alaraajaturvotus. Ongelma pahenee istuessa ja paikallaan ollessa. Tämä on estänyt myös työntekoa. Ongelmaa ei ole suomessa diagnosoitu (puuttuu tutkimuksia), joten sitä ei myöskään luokitella Kela korvattaviin hoitoihin (lymfahoidot auttavat tukisulkien lisäksi). Riippuu paikkakunnasta, miten lymfahoitoa korvataan. Omalla kohdallani 6 krt/vuosi, ei todellakaan riitä. Leikkauksessa tulleet hermosäryt kestivät 1,5 vuotta. Kuntoutumiseen menee aikaa. Nyt diagnoosista alkaa olla kolme vuotta. Välillä olen kokeillut käydä töissä, sairauslomalla olen edelleen. Voin todeta elämänlaadun heikentyneen huomattavasti, eri sektoreilla. Eläkeikään on vielä joitakin vuosia.”
Kyyti oli kylmää ja selviytyminen epävarmaa
”Sain diagnoosin kohdunkaulansyövästä yllättäen kolmannen lapsemme ollessa vasta 9 kuukautta. Koko syöpää ei pitänyt olla olemassakaan. Vain solumuutoksia, joita seurattiin ja poistettiin. Lääkäri olikin melkoisen yllättynyt yhden koepalan sisältämien syöpäsolujen löydyttyä. Itse jotenkin aavistin, että minulla on syöpä. Diagnoosista muutaman viikon sisällä olinkin jo leikkauspöydällä. Minulta poistettiin kohtu, toinen munasarja, kohdun vieruskudokset, kaikki vatsan ja nivusten imusolmukkeet ja emättimestä pari senttiä.
Vaikka tauti saatiinkin pois, en ole enää sama ihminen. Kyyti oli kylmää ja selviytyminen epävarmaa. Kerään itseäni kasaan edelleen vaikka leikkauksesta on jo noin puolisen vuotta. Fyysisenä haittana jäi vatsan ja jalkojen turpoaminen, lymfanesteet eivät kierrä, koska imusolmukkeet puuttuvat. Tästä aiheutuu tukalaa oloa ja koviakin kipuja. Hermovaurioista johtuen virtsarakkoni ei tyhjene normaalisti ja joudun viettämään vessassa aikaa, että saan rakon tyhjäksi. Psyykkisesti olen väsynyt – stressi ja huoli ovat tehneet tehtävänsä. Kolmen lapsen äitinä en ehdi juuri itseäni hoitaa, eteenpäin on mentävä, en aio jättää pieniä lapsiani ilman äitiä. Aion selvitä enkä aio antaa syövän nujertaa minua. Syöpä muuttaa kaiken, mutta ei saa jäädä tuleen makaamaan.” - Nainen, 36-vuotta
"Radikaalileikkauksen jälkeen alkoivat ennenaikaiset vaihdevuosioireet"
”Olin 35-vuotias kahden lapsen kanssa yksin elävä nainen, kun sain tietää sairastavani munasarjasyöpää. Oli vuosi 2014. Radikaalileikkauksen jälkeen alkoivat ennenaikaiset vaihdevuosioireet, joita ei sytostaattihoitojen aikana voinut lievittää hormonikorvaushoidoilla. Halusin pysyä mukana työelämässä niin paljon kuin pystyin, kävin hoitojen välit töissä. Terveydenhoitajana työskennellessä en voi välttyä ihmiskontakteilta ja hoitojen aiheuttama vastustuskyvyn puute aiheutti ongelmia, koskin oven ripaan, sain märkäruven käteen ym. Työnantajani järjesti minulle työtä, jossa oli mahdollisimman vähän potilaskontakteja. Työ, lapset ja ystävät pitivät minut kasassa. Oma äitini on kuollut vuonna 2000 kohdunkaulan syöpään, joten tukea ei hänestä ollut. Lasteni isästä olin eronnut edellisenä vuonna ja hän onneksi auttoi lasten kanssa, kun omat voimani eivät välillä riittäneet vessanpytylle asti. Ystävät toivat ruokaa, söivät kanssani, kävivät siivoamassa, hoitivat koiraa ja lapsia, soittelivat, potkivat persuuksille niinä päivinä kun en nähnyt syytä nousta sängystä ylös. Ilman heidän tukeaan ei tilanteeni olisi lainkaan näin hyvä.
Nyt olen töissä, urheilen, hoidan lapsiani ja ihmissuhteitani. Olen armollisempi itselleni ja kiitollinen jokaisesta päivästä. Syöpäkontrollit ovat olleet puhtaita, jokainen vaatii ainakin viikon henkisen taistelun ja saa aikaan sen ahdistuksen tunteen, minkä sairastaminen aiheutti. Minun elämästä vietiin perusturva ja tulevaisuudesta ei ollut tietoa. Sairauden akuuttivaiheessa ihminen etsii keinoja selvitä hengissä, mieli tulee perässä. Niin kävi minullakin. Viime vuosi meni erilaisten ahdistuksen tunteiden kanssa ja piti hyväksyä, että elämä ei ole aina reilua, mutta koetan pysyä silti katkeroitumatta. Tämä vuosi on aika lailla mennyt tutkiessa omia fyysisiä muutoksia kehossa taisteluarpineen. Seuraava syöpäkontrolli on toukokuussa. Vakava sairastuminen vaikuttaa ihmiseen niin monella tasolla. Elämä ei ole enää koskaan niin kuin ennen vaikka tällä hetkellä olisinkin syövätön. Jokainen syöpäpotilas odottaa aina uutta diagnoosia. Toisaalta, jos on syövän selättänyt kertaalleen, pystyy elämässään mihin vaan. Asenne ja elämänhalu ovat tässä taistelussa kaiken a ja o.”
"Kohdunpoiston jälkeen elämääni astui ikuinen lapsettomuus"
”Oma syöpäni, kohdunkaulan syöpä, muutti elämäni täysin. Ainakin näin vuosi diagnosoinnin jälkeen siltä tuntuu. Selvittelin gynekologilla, miksi toivottua lasta ei kuulu. Todettiin syöpä. Kohdunpoiston jälkeen elämääni astui ikuinen lapsettomuus. Jo se on kulkenut syöpävuoteni minussa. Ei omaa eikä adoptoitua lasta koskaan. Syöpä muutti myös ikuisen työnarkomaanin arjen. Vaikka olin vain minimiajan pois töistä, jouduin tietysti olemaan poissa vuoden aikana usein. Se ei kelvannut järjestölle, jossa työskentelin ja jolle olin vuosia antanut elämästäni täysillä. Vuoden lopussa minut savustettiin ulos. Tuuraajani, kaverini, oli jo sopinut johdon kanssa tulevansa tilalleni. Toisaalta, tein itse lopullisen päätöksen lähteä. Perheessäni sattui toinenkin tragedia kun mieheni sairastui vakavasti. Hän toipui kaiken hirveyden jälkeen, mutta silloin ymmärsin, että jos päiväni ovatkin luetut hieman lyhyemmäksi kuin olin ajatellutkaan, haluan viettää loppuelämäni perheen kanssa, miehen, vanhempieni ja koirani. Lähdin oravanpyörästä ja teen nyt tällä hetkellä töitä vapaana freelancerina ja mietin, mitä todella haluan lopulle elämääni.
Ei kuitenkaan pahaa, ettei hyvääkin. En ole katkera. En osaa olla. Olen saanut syövän myötä elämääni niin hyvän ystävän, henkilön, joka sairastaa samaa syöpää. Hän on kuin kadoksissa olut siskoni. En voisi olla onnellisempi, että hän kulkee päivittäin elämässäni mukana. Myös toinen ystävä, johon tutustuin sairaalassa ollessani, on niin rakas. Vaikka minulla on laaja ystäväpiiri, joka varauksetta tuki minua vaikeiden aikojen läpi, minulla on myös joukko naisia, jotka tietävät tasan tarkkaan miltä minusta tuntuu. Se on suuri onni, josta iloitsen päivittäin enemmän, kun mietin, että minulla on ollut syöpä.
Syövästäkin tulee arkinen kumppani lopulta. Nyt olen vaiheessa, ettei sitä pitäisi elimistössäni olla. Kontrollista toiseen jännitän, onko se uusinut. Mutta silti tunnen juuri nyt eläväni rikasta aikaa. Halaan ihmisiä lähelläni päivittäin.”
"On melko suuri mahdollisuus, että sairaus uusii"
”Minulla todettiin levinnyt munasarjasyöpä syyskuussa 2014. Syöpä leikattiin, mutta kaikkea ei saatu pois. Sytostaatti- ja avastinhoitojen ansiosta tilanne on nyt hallinnassa ja verestä mitatut syöpäarvot ovat pysyneet viitearvon alapuolella.
Ensimmäinen vaihe diagnoosin saatuani oli tietenkin shokki ja sen jälkeen toiveikkuus, että minun kohdallani leikkauksella kaikki saadaan pois. Toiveikkuus on vaihtunut realismiksi, että tämä on pyytämättä ja yllättäen tullut vieras, jonka kanssa on elettävä ja tultava toimeen. En kuitenkaan ole antanut sen masentaa itseäni. Hoidoista olen toipunut hyvin ja sen myötä olen voinut elää normaalisti, palata töihin ja nauttia kaikista niistä asioista kuin ennen sairastumistakin. Aviomies ja lapset perheineen ovat olleet tukena, mutta elämämme ei pyöri sairauden ympärillä, vaikka se tiettyjä reunaehtoja on aiheuttanut. Olemme olleet 40 vuotta naimisissa ja hitsautuneet hyväksi tiimiksi. Yhdessä päätimme myös laittaa kuntoon "sitten joskus" asiat, mm. muutimme huolettomaan kerrostaloasumiseen.
Tulevaisuuden perspektiivi on omalta kohdaltani muuttunut lyhyemmäksi, koska on melko suuri mahdollisuus, että sairaus uusii. En mieti asioita hamaan tulevaisuuteen. Tämä ei tarkoita, että pessimismi olisi saanut otteen, kyse on asteittain tapahtuneesta hiljaisesta, mahdollisten tosiasioiden tunnustamisesta. Vastaavasti kuin raskaus on valmistautumista äitiyteen. Tämä on oikeastaan aika vapauttava kokemus! Olen henkisesti valmistautunut mahdolliseen uusintakierrokseen ja tulevaisuudessa pelottaa lähinnä mahdollinen avuttomuus ja kipu. Tällä hetkellä nautin elämästä ja olemisesta täysillä yhdessä mieheni kanssa, nautimme lastenlapsista, kuntoilemme, tapaamme ystäviä ja matkustelemme. Olen jäämässä muutaman kuukauden kuluttua eläkkeelle ja odotan innolla, mitä tämä uusi elämänvaihe tuo tullessaan!
Kiitollinen olen Suomen korkeatasoiselle syöpähoidolle ja etenkin Naistenklinikan osasto 11 ammattitaitoiselle ja empaattiselle henkilökunnalle. Noin vuosi ja 7 kuukautta kestänyt varsinainen hoitosuhteeni päättyy pian ja siirryn tarkkailuun. Onneksi napanuora säilyy ja voin tarpeen vaatiessa olla yhteydessä! Olen iloinen veronmaksaja! Syöpä on pelottava, eikä sitä toivo kenellekään - mutta sen kanssa voi elää. Se voi tarkoittaa jäljellä olevan ajan lyhentymistä, mutta sen ei tarvitse hallita elämää!”
"Syöpä karsi kaikki ylimääräisen pois"
”Minulta leikattiin munasarjasyöpä tammikuussa 2015. Syöpä oli vain sana minulle ennen sitä, ei tilastotietoja, ei "ala-osastoja", oli vain syöpä. Kun omalle kohdalle osui, avautui aivan uusi maailma. Ensimmäinen asia, mikä kolahti, oli esimerkiksi munasarjasyövän laaja kirjo ja ala-lajeja. Oli hämmentävää ja samalla kiehtovaa.
Alussa kaikki meni vauhdilla, leikkaus, sytostaattihoidot. Eli päivämäärästä päivämäärään ja toivoi, ettei tule komplikaatioita, että saa hoidot käytyä. Vasta lopputarkastuksen jälkeen oli aikaa pysähtyä ja miettiä, mitä kaikkea olikaan tapahtunut.
Pysyviä muutoksia ajatusmaailmassa tapahtui, kaikki jonninjoutava on saanut jäädä. Minusta on tullut totuuden torvi, on vaikeata suodattaa asioita, koska tuntuu, että moni ihminen "feikkaa" tunteitaan tms. Voinee sanoa, että syöpä karsi kaikki ylimääräisen pois ja jätti vain sen, mikä on oikeasti tärkeätä minun elämässä: minä itse, perheeni, ystävät ja läheiset. Se että voi elää täysillä joka päivä ja nauttia kaikesta. Palasin takaisin luonnonhelmaan, koska nautin jokaisesta pienestä luonnonihmeestä. Syöpä antoi minulle perspektiiviä koko elämään. Arvostan kaikkea moninkertaisesti enemmän.
Läheiset olivat tietysti kauhuissaan tapahtumasta, huomasivat kyllä hetken päästä, että syövälle voi myös nauraa. Niin monta koomista tilannetta on tullut vastaan. Se rauhoitti koko lähipiiriä, kun huomasivat, että löysin mustaa huumoria lähes joka päivä. Ja kyllä me ollaan naurettu enemmän kuin itketty. Ystäväpiirissä tapahtui muutoksia. Sellaiset ystävät, joita luulin läheisiksi, katosivat ja tuttavapiiristä nousi ystäviä tilalle. Kaiken kaikkiaan olen tavattoman onnellinen tänä päivänä kaikesta huolimatta!” - Nainen 45v
"Sairastunutta ei missään tapauksessa saisi jättää näin oman onnensa nojaan"
”Olen 54-vuotias nainen ja sairastan kohdunrungon syöpää. Sain diagnoosin vasta kaksi viikkoa sitten ja olen juuri ja juuri toipunut alkujärkytyksestä. Järkytyksen aiheutti erityisesti se, miten tieto minulle kerrottiin. Sain kesken työpäivän soiton keskussairaalasta ja heti vastattuani siellä kerrottiin, että limakalvonäytteestäni oli löytynyt syöpä! Soittaja oli naislääkäri, joka ei edes kysynyt, onko sopiva hetki puhua. Olin tuolloin töissä ja minulla oli juuri asiakkaita ympärilläni. Oli todella vaikea pitää itsensä kasassa. Romahdus tuli sitten illalla, jolloin kerroin uutisen miehelleni.
Yöunet ovat jääneet viime aikoina pariin tuntiin. Nyt, kun ajatukset alkavat pikkuhiljaa järjestäytyä, ihmettelen myös sitä, ettei minulle tarjottu mitään keskusteluapua tai vertaistukea. Jäin tuon tiedon kanssa aivan yksin. Onneksi löysin netistä tiedon, että on olemassa gynekologiset syöpäpotilaat fb -verkosto. Sieltä olen saanut todella hyvää vertaistukea. On ollut ilo huomata, kuinka vahvoja naisia nuo pidempään sairastaneet ovat. Omassa lähipiirissäni olen pystynyt kertomaan totuuden sairaudestani vasta yhdelle ystävälleni. Työkaveritkaan eivät vielä tiedä, en vaan ole pystynyt kertomaan. Olen yrittänyt sinnitellä työssä, vaikka elämäni on aivan sekaisin.
Ajoittain tulee tunne, että tämä kaikki on erehdystä. Miten minä, joka olen aina huolehtinut itsestäni hyvin, voin sairastua syöpään. Olen ollut perusterve, en ole tupakoinut enkä käyttänyt alkoholia, mutta silti tämä pahin tauti iski. Onneksi mieheni ymmärtää ja yrittää parhaansa mukaan tukea. Tuntuu vaan niin lopulliselta, että elämä ei enää koskaan ole entisensä, vaan syöpä on koko ajan varjona. Toki toivon, että voisin parantua kokonaan, mutta mikään ei vielä ole varmaa.
Tuota alkuvaiheen tukea ja tiedonsaantia todella haluaisin korostaa. Sairastunutta ei missään tapauksessa saisi jättää näin oman onnensa nojaan. Lieneekö tämä vain yhden eteläsuomalaisen sairaalan tapa toimia vai yleisempikin ilmiö.”
"Syöpäni oli silloin ja on kai vielä tänä päivänäkin erittäin harvinainen"
”Ajattelin, että minäkin voisin kirjoittaa emätinsyövästäni, vaikka sairastumisestani on kulunut jo 13 vuotta. Se kun muutti täysin koko elämäni, sen jota olin siihen asti elänyt ja sen jota olen jatkanut. Syöpäni oli silloin ja on kai vielä tänä päivänäkin erittäin harvinainen vain 10–15 naista koko suomessa sairastuu siihen vuosittain. Menetin naiseuteni aivan täysin, luin paljon artikkeleja, miten rintasyöpään sairastuneet naiset kokivat oman ulkomuotonsa sekä myös seksuaalisuutensa muuttuneen. En halua vähätellä heitä, mutta kukaan ei ymmärtänyt, miltä minusta tuntui. Joskus ajattelin tosi julmasti "eihän rinnoilla edes rakastella" . Minun syöpänihän ei näkynyt ulospäin kuin suurena leikkausarpena vatsassa. Vaikka emättimestäni oli leikattu kolmannes, ympäröiviä alueita reilusti ja munasarjat poistettu. Muutkin hoidot olivat rankkoja ja olisin tarvinnut niin saman kokeneen naisen tukea ja ymmärrystä miten hän eheytti naiseutensa ja seksuaalisuutensa. Ystäviltäni sain paljon tukea, mutta se oli erilaista. Netistä kun hain tuolloin tietoa emätinsyövästä, niin siitä luki vaan "erittäin harvinainen".
Mieheni haki avioeron vaihtaen minut terveeseen naiseen heti seuraavana vuonna ja 29 vuoden avioliitto kaatui siihen. Olin henkisesti niin rikki syövästäni vielä silloin, kun ero tuli vieläpä täysin yllättäen, niin en vaan pystynyt käsittelemään asioita. Pian huomasin sairastuneeni masennukseen. Jouduin taas sairauslomille ja ne johtivat ajansaatossa kuntoutustuelle, josta olen nyt eläkkeellä 59-vuotiaana.
Olin onnekas, kun lähdin ajoissa liikkeelle koska syöpäni voitiin leikata ja laajoilla alueilla olleet esiasteet hoidettiin sytostaatti- ja sädehoidolla. Onneksi se ei ollut ehtinyt levitä. Kouluttauduin myöhemmin syöpäyhdistyksen tukihenkilöksi emätinsyövälle, olin vuosia ainut suomessa. Olen jättänyt tukihenkilötoiminnan, koska nyt emätinsyöpäänkin löytyy erilaisia vertaistukiryhmiä. Ihanaa, kun maailma muuttuu.”
"Hikoilu, kuumat aallot, huono nukkuminen ovat helpottaneet, mutta nukkuminen on edelleen haasteellista"
”Sairastuin munasarjasyöpään 38-vuotiaana, nyt olen 42-vuotias. Fyysisesti sairaus vaikuttaa edelleen. Kehoon kertyy turvotusta, koska imusolmukkeita on poistettu eikä imunestekierto ole normaali. Tosin tilanne on helpottunut ajan kuluessa. Liikkuminen ja liikunta auttavat. Erityisesti vesiliikunta.
Kuulo on jonkin verran heikentynyt ilmeisesti yhden sytostaatin takia. Vaihdevuosioireet alkoivat 38v. Hikoilu, kuumat aallot, huono nukkuminen ovat helpottaneet, mutta nukkuminen on edelleen haasteellista. Ennen ei siihen liittynyt vaikeuksia, nyt heräilen yön aikaan useasti. Liikunta ja liikkuminen sekä sopivasti aktiivinen elämä auttavat. Intiimialueen hoito kuuluu viikoittaiseen elämääni. Ovestin-geeli sekä Ceridal-öljy pitävät alapään kohtalaisessa kunnossa. Harmaita hiuksia on alkanut jo ilmestymään. Tämä on vaivoista pienin, mutta joskus harmittaa, kun tällä iällä pitää jo tätäkin asiaa murehtia.
Psyykkisiä vaivojakin on. Epämääräiset kivut ja oireet herättävät pelon syövän uudelleen tulemisesta. Onneksi näitä vaivoja ei kuitenkaan ole viikoittain. Pelot lapsia ja aviopuolisoa kohtaan mikäli sairastun uudelleen ja kuolen pois, miten he pärjäävät. Positiivisia ajatuksiani ovat, että pienet murheet ovat todellakin pieniä, niitä ei kannata edes murehtia. Tyytyväisyys ja iloa pienistä asioista. Täydellisyyden tavoittelun väheneminen, olen tyytyväinen vähempäänkin. Kiitollisuus arjen pienistä onnistumisista.”
"Sairastuin 19-vuotiaana harvinaiseen munasarjasyöpään juuri sen jälkeen, kun olin synnyttänyt kaksospoikani"
”Sairastuin 19-vuotiaana harvinaiseen munasarjasyöpään juuri sen jälkeen, kun olin synnyttänyt kaksospoikani. Esikoistytär oli tuolloin 1,5-vuotias. Se oli vaikea paikka itselle ja varmasti vielä enemmän läheisille, kun epätietoisuudessa joutui elämään ja jouduin olemaan paljon sairaalassa, poissa perheen luota. Onneksi syöpä saatiin lopulta hoidettua kokonaan pois ja nyt on mennyt jo kohta 4 vuotta terveillä papereilla.
Silloin kun minun todettiin olevan terve, tiesin, että siitä alkoi uudenlainen elämä eikä pienet murheet enää paljoa haitannut. Opin arvostamaan tavallista arkea ja elämää yleensäkin ihan eri tavalla. Monta kertaa olen miettinyt, että miksi juuri mulle kävi näin, mutta olen yrittänyt kääntää asian toisin päin. Kaikella on joku tarkoitus, uskon siihen. Se, että minä sairastuin, opetti paljon uutta ja pakotti laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Toisaalta jouduin kasvamaan liiankin paljon ja kaikkia tunnemyrskyjä en osannut aina käsitellä. Se, että saan täällä edelleen elää ja nähdä lasteni kasvavan, on arvokkainta mitä voin saada. Sillä mennään eteenpäin, eletään hetkessä ja nautitaan siitä mitä on!”
"Minulta leikattiin 14 vuotta sitten syöpä genitaalialueelta"
”Minulta leikattiin 14 vuotta sitten syöpä genitaalialueelta. Minulla ei ollut parisuhdetta silloin. Olin ollut leskenä jo useita vuosia. Muutamia vuosia syövän jälkeen olin hetken parisuhteessa. Olen jatkuvassa tarkkailussa ja koepaloja otetaan vuosittain. Olen tottunut tilanteeseen ja ihan onnellinen ja tyytyväinen elämääni. En ole koskaan katsonut arpia. Tuntuu että se todentaisi tämän ikävän asian. Olen käynyt terapeutilla yli 10 vuotta. Yhdeksän vuotta sitten leikattiin paksunsuolensyöpä. Sitäkin kontrolloidaan parin vuoden välein. Olen hyvin tyytyväinen saamani hoitoon Kys:ssä.” - Nainen 66 v
"Salaisuuksien syöpä"
”Minulla on salaisuuksien syöpä, josta ei puhuta – sukuelinsyöpä ja kokonaan ympärileikattu. Kun muut kertovat kokemuksistaan, olen hiljaa. Ei löydy vertaisia. Omaisille aihe on vaikea, sillä harva puhuu lapsilleen seksuaalisuudesta niin henkilökohtaisella tasolla, mihin kaikkeen leikkaus on vaikuttanut. Hoitohenkilökunta ohittaa sairauden vaivaantuneena. Mitä pitäisi osata sanoa, kun koko asiaa on vaikeaa ymmärtää. Millaista olisi elämäni jos minut leikattaisiin? Koko elämästäni puuttuu yksi iso palanen, SEKSI. Olen sulkenut sairauden itseni ulkopuolelle. Silti on haave, että löytyisi mies, joka opettelisi kanssani hakemaan sen puuttuvan palasen. Taitaa olla mahdotonta, sillä tämän täydellisen maailman ympärillä ei ole tilaa vajaavuudelle. "Päänsärky" siis jatkuu."
"Syöpä tarkoitti minulle samaa kuin kuolema"
”Sain kuulla lääkäriltä sairastuneeni kohdunkaulansyöpään puhelimessa syyskuussa 2012, ollessani vain 35-vuotias. Oli sateinen ja harmaa päivä, olin yksin kotona kahdeksan kuukautisen poikani kanssa. Puhelin tippui kädestä poikani itkiessä lattialla.
Syöpä tarkoitti minulle samaa kuin kuolema. Diagnoosin jälkeen lähdin hakemaan tietoa netistä. Tietoa minulla oli hieman jo itselläni, sillä olin ammatiltani terveydenhoitaja. Luettuani syöpäni olevan adenocarsinoma, nopeasti leviävä, ei papa-kokeessa löytävä syöpätyyppi, naulasin jo arkkuni kiinni. Viikon sisään minulle tehtiin levinnäisyystutkimukset, joista selvisi syöpäni olevan luokkaa II eli se oli rajoittunut kohdunkaulaan. Lopullisen varmuuden kuitenkin antaisi vasta itse leikkaus.
Sitten alkoi leikkauksen odotus. Odotin leikkaukseen pääsyä kuusi piinaavaa viikkoa, toivoen saavani viettää pienen lapseni kansa vielä monia ihania hetkiä. Mieleeni jäi jo liian hyvin imettämisen lopettaminen, minkä jouduin tekemään nopealla tahdilla vähän ennen magneettikuvauksia. Leikkaus oli suuri, minulta leikattiin kohtu, munasarjat, munajohtimet ja osa imusolmukkeista. Selvisin hengissä vaikka myös toipuminen otti koville leikkaushaavan tulehduttua. Nyt olen selvinnyt hengissä myös kolmen vuoden seurannan ja saanut virallisesti terveen paperit.
Olen kiitollinen siitä, että sain syövän. Olen kiitollinen pojastani, jonka sain ennen syövän löytymistä. Olen kiitollinen myös siitä, että syöpäni löytyi juuri oikealla hetkellä. Olen kasvanut ihmisenä hurjasti. En pelkää kuolemaa, yritän elää jokaisen päivän niin hyvin kuin pystyn. Pyrin katsomaan peiliin ja näkemään mustan ja valkoisen sijaan myös harmaan sävyjä. Syöpä on prosessi, joka ei pääty koskaan. Syövän sairastanut ja siitä selvinnyt ihminen on voittaja. Olen erityisen iloinen siitä, että saan tämä päivänä tehdä unelmatyötäni ja opettaa tulevia sairaanhoitajia kohtamaan työssään esimerkiksi syöpään sairastuneita potilaita. Itse sain hyvää ja empaattista hoitoa nimenomaisesti sairaanhoitajilta. He antoivat minulle toivoa, toisin kuin lääkärit. Turhaa toivoa ei voi antaa, sillä ahdistunut ihminen menee eteenpäin uskon ja toivon avulla. Elämä on lahja, nautitaan siitä joka päivä!”
"Diagnoosi luultavasti muutti koko loppuelämäni"
”Sairastuin munasarjasyöpään 2014. Diagnoosi luultavasti muutti koko loppuelämäni. Sain 6 kertaa paklitakseli-karboplatiinia 3 viikon välein. Kuitenkin pahimmalta tuntunut kokemus oli, kun hiukset lähtivät. Silloin itkin vuolaasti enkä kyennyt katsomaan itseäni peilistä ilman myssyä. Toki yhtä ihanaa oli seurata, kun ne taas puolen vuoden jälkeen alkoivat kasvaa.
Miksi syöpä muutti loppuelämäni? Vaikka nyt diagnoosista on se puolitoista vuotta ja olin onnekas, kun sairastuin matalan riskin syöpään, niin mielessä se on joka päivä. Kontrollien lähestyminen saa aikaan noin kuukauden paniikin ennen sitä. Mitä jos, mitäs sitten jne. Ehkäpä sitten, kun tarpeeksi monta vuotta kuluu, syöpä ei hallitse elämää. Mutta onneksi hoidot ovat kehittyneet ja tapauksessani syöpä löytyi ajoissa. Elossa ollaan ja yritetään nauttia joka päivästä. "Elämä on ihmisen parasta aikaa.” Toiveikkain mielin tämän seuralaisen kanssa huomista kohti.” Nainen 52 v
Lue myös muut syöpätarinat alla olevien linkkien kautta:
"Enpä ymmärtänyt diagnoosin saatuani, mitä kaikkea se tuo tullessaan" – Syövän fyysiset ja henkiset vaikutukset
Lapsen syöpä vaikuttaa koko perheeseen – ”Elämä ei ole enää koskaan entisensä”
Syöpä pelottaa myös läheistä – ”Pelko ei väisty, mutta sen kanssa on oppinut elämään”
"Olihan se isku vasten kasvoja" – Naiset kertovat, miten rintasyöpä vaikuttaa elämään
"Luomi poistettiin ja yllätyksenä lääkärillekin löydettiin melanooma"
Terveyskirjasto: Gynekologiset syövät
Kaikki syövästä: Munasarjasyöpä
Kaikki syövästä: Kohdunkaulan syöpä
Kaikki syövästä: Kohdunrungon syöpä
Lisää ohjelmasta
