Kati Sinisalo
Yle
Amy J. Bergin dokumenttielokuva kertoo ainutlaatuisen laulajan Janis Joplinin tarinan.
Janis oli paljon enemmän kuin hotellihuoneeseen yksin jätetty nainen. Halusin ylistää hänen elämäänsä."
Janis Joplin eli lyhyen, uhmakkaan ja säkenöivän elämän. Hän ei mahtunut 1960-luvun Amerikan naisille tarjoamaan lokeroon. Joplin mursi rajoja niin esiintyjänä kuin naisena. Hän rakasti täysillä, eli täysillä ja lauloi täysillä.
Musiikillisesti Janis Joplin oli kuin luonnonvoima. Konservatiivisen valkoisen perheen epävarmasta tytöstä kuoriutui väkevä-ääninen ja emotionaalisesti pelottavan avoin blueslaulaja. Ruma ankanpoikanen muuttui eksoottiseksi riikinkukoksi. Esiintyjänä hän oli tavallaan paradoksi: vahva nainen joka repi sydämensä esiin, aneli rakkautta ja melkein hajosi yleisön edessä.
Janis Joplin löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan 4.10.1970. Hän oli 27-vuotias. Kuolinsyyksi todettiin heroiinin yliannostus.
Joplinin viimeiseksi levytykseksi jäi kolme päivää ennen kuolemaa taltioitu säestyksetön blueslaulu Mercedes Benz. Se oli osa Pearl-albumia, joka julkaistiin postuumisti tammikuussa 1971.
Amy J. Bergin ohjaaman, Janis Joplinista kertovan dokumenttielokuvan kerronnan punaisena lankana toimivat Joplinin läheisilleen kirjoittamat kirjeet, joille äänen lainaa muusikko Cat Power. Janis: Little Girl Blue sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla elokuussa 2015. Suomen-ensi-iltansa se sai Teemalla pääsiäissunnuntaina 2016.
Freedom's just another word for nothing left to lose."
Port Arthurin pikkukaupungissa Texasissa syntynyt ja varttunut Janis Joplin oli erilainen nuori. Hän pakeni koulukiusaajia ja moraalinvartijoita San Franciscoon heti kun kykeni. Haight-Ashburyn hippikommuunissa hän sukelsi syvälle huumeiden, seksin ja musiikin täyttämään vapaaseen elämään. Folklaulajana aloittanut Joplin löysi oman äänensä mustasta musiikista. Hänen esikuviaan olivat muun muassa Odetta ja Otis Redding.
Psykedeelistä rockia soittanut Big Brother and the Holding Company tarjosi hänelle laulusolistin paikkaa, ja tie tähteyteen aukeni. Menestyksekkään Cheap Thrills -albumin ilmestyttyä Joplin lähti soolouralle ja kokosi oman bändin, ensin Kozmic Blues Bandin, sitten Full Tilt Boogie Bandin.
Dokumentissa käydään läpi niin D.A. Pennebakerin taltioima läpimurtoesiintyminen Monterey Pop -festivaalilla 1967 kuin huumeinen ja huuruinen keikka Woodstockissa kaksi vuotta myöhemmin. Joplinia muistelevat muun muassa sisarukset, Big Brother & the Holding Companyn jäsenet Peter Albin, Sam Andrew ja Dave Getz, Grateful Deadin kitaristi Bob Weir, talk show -tähti ja Joplinin ystävä Dick Cavett sekä Joplinin suurimpiin hitteihin kuuluneen Me and Bobby McGee -kappaleen säveltänyt Kris Kristofferson.
Tutkivana journalistina ja dokumentaristina tunnetun Amy J. Bergin ensimmäisen musiikkielokuvan tuottajana toimi skientologiaa käsittelevän Going Clearin ja lukuisten musiikkidokumenttien (Mr. Dynamite: The Rise of James Brown, Sinatra: All or Nothing at All) ohjaaja Alex Gibney.
Ei voi laulaa bluesia ja näyttää cheerleaderiltä."
Janis Joplin oli legendaarisen radiojournalistin Studs Terkelin haastateltavana vuonna 1968. Joplin ja Terkel puhuivat muun muassa siitä, voiko valkoinen nainen laulaa bluesia, sekä siitä, mitä nuorilta naisilta odotetaan. Pitää olla sievä:
"Useimmat naislaulajat käyttäytyvät kuin hienot naiset. Siksi he eivät usko voivansa laulaa bluesia. Ei voi laulaa bluesia ja näyttää cheerleaderiltä. Täytyy pystyä toimimaan, tuntemaan ja ajattelemaan, tarvitaan sisua. Useimmat amerikkalaiset tytöt eivät halua muuta, ja jos se kelpaa heille hyvä niin", Joplin totesi. "Mutta minulle se ei kelpaa. Minun pitää saada tehdä omia juttujani, minusta tuli tällainen."
- Janis: Little Girl Blue, USA 2015. Dokumenttielokuva, ohjaus Amy J. Berg.
Dokumenttielokuvan Suomen-ensi-ilta oli Teemalla 27.3.2016. Artikkeliin on päivitetty uusintatiedot.
