Hyppää pääsisältöön

Hälyn ja kiireen keskelle... Avaruusromua 27.3.2016

auringonlasku, maisema
auringonlasku, maisema Kuva: YLE Kuvapalvelu auringonlasku, maisema

Mikään ei ole pysyvää.
Et millään voi saada kaikkea mitä haluat.
Maailma ei aina ole reilu. Hyvyyttä ei useinkaan palkita eikä vastoinkäymisiä hyvitetä.
Silti jokaisen on tehtävä parhaansa.
Mitään ei oikeastaan voi hallita.
Et voi pakottaa ketään rakastamaan sinua.
Meillä on vain itsemme ja toisemme. Se ei ehkä ole paljon, mutta ei meillä muutakaan ole.
Tässä muutama poiminta Lopun aikojen listalta, sellaisena kuin se on kirjattu Sheldon B. Koppin kirjaan Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet!

Listassa on poimintoja 927 ikuisen totuuden joukosta. "Vai oliko niitä 928", kysyy Sheldon B. Kopp, Raija Viitasen suomentamassa kirjassa. Tällä epävarmalta vaikuttavalla kysymyksellä Sheldon B. Kopp tavallaan paljastaa itsensä: hän katsoo maailmaa zeniläisittäin.

Ote The Zen Mind -dokumentista:

”Mielelle, joka on tyyni, antautuu koko maailma”, sanoo zeniläinen viisaus.

Kirjassaan Hiljainen tieto Hannele Koivunen kirjoittaa, että me olemme tietoisia vain miljoonasosasta siitä informaatiosta, jota meidän aivomme prosessoivat. Hiljainen tieto on ihmisessä läsnä kokonaisvaltaisesti, hän sanoo. Hiljainen tieto ohjaa ihmisen valintoja tietovirrassa. Sen pohjalta ihminen voi ohittaa valtavan määrän turhaa tietoa, reagoimatta siihen lainkaan.

”Eri kulttuureissa hiljaisuudella on erilainen asema ja sitä tulkitaan eri tavoin”, kirjoittaa Hannele Koivunen kirjassaan Hiljainen tieto. Hän muistuttaa, että meitä suomalaisia on totuttu pitämään hiljaisena kansana.

Tutkijat puhuvat hiljaisista ja äänekkäistä kulttuureista. Hiljaisille kulttuureille on ominaista, että niissä ei ole tapana puhua paljon. Hiljaisuutta pidetään normaalina tilana, johon puhe tuo poikkeuksen. Hiljaisissa kulttuureissa hiljaisuus on olennainen osa kulttuurin sisäistä viestintää. Hiljaisissa kulttuureissa puhe saa voimakkaan ja merkityksekkään roolin, silloin kun sitä käytetään. Hiljaisiin kulttuureihin luetaan Suomen lisäksi Japani ja muut Kaukoidän kulttuurit, esimerkiksi Korea ja Kiina.

Hannele Koivunen kirjoittaa, että suhde hiljaisuuteen on idän ja lännen kulttuuripiireissä perinteisesti ollut erilainen. Teknologian ja kansainvälisten markkinoiden vaikutuksesta tämä ero vähenee koko ajan, hän sanoo. Koivunen on sitä mieltä, että hiljaisuuden kuunteleminen kuuluu edelleen vahvana meidän luonnonläheisyyteemme ja luontokokemukseemme. Suomalainen on hiljaa ja kuuntelee edelleen, metsissä, niityillä, hiihtoladulla, rantasaunassa.

Hannele Koivunen tosin sanoo, että suomalaisten erityinen hiljaisuus voi nykyään jo olla vain hellitty myyttinen kertomus, joka ”on murtumassa jälkiteollisessa urbaanissa yhteiskunnassa”. Koivunen huomauttaa, että luontokokemus ja luonnon hiljaisuudessa tapahtuva sisäinen valaistuminen ja eheytyminen eivät kuitenkaan ole vain meille suomalaisille tyypillisiä, paikallisia ja kulttuurisidonnaisia kokemuksia. Samanlaisia löytyy eri puolilta maailmaa.

Japanilainen sanalasku sanoo, että hiljaista ihmistä kannattaa kuunnella.

”Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle ja muista, mikä rauha voi kätkeytyä hiljaisuuteen.” Näin kirjoitti amerikkalainen Max Ehrmann proosarunossaan Desiderata vuonna 1927.

Tämä Ehrmannin proosaruno on se kuuluisa ja laajalle levinnyt teksti, jonka usein sanotaan löytyneen St. Paulin kirkosta Baltimoresta vuonna 1692. Baltimoressa on St. Paulin kirkko, mutta teksti ei ole löytynyt sieltä, vaan sekaannus pääsi syntymään, kun seurakunnan kirkkoherra liitti tuon vuonna 1927 kirjoitetun tekstin osaksi seurakuntalaisille jaettua monistetta.

”Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi, ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä, heilläkin on tarinansa kerrottavana”, kirjoitti Ehrmann tässä Martti Qvistin suomentamassa tekstissään. ”Vältä äänekkäitä ja hyökkääviä henkilöitä”, hän jatkoi, ”he ovat piina sielulle.”

”Muuan munkki sanoi mestari Fenghsüehille: Puhuminen tai vaikeneminen johtavat vain ilmiöihin ja niistä erillään oloon. Millä tavoin voin olla rikkomatta todellisuuden ykseyttä?” Näin kysyy munkki, Kai Niemisen suomentamassa teoksessa Wumenkuan - Aukottoman portin puomi. Ja Fenghsüeh vastaa: ”Muistelen alati Chiangnanin kevättä, siellä peltopyyt viheltelivät ja sadat kukat tuoksuivat.”

Kirjassa kerrotaan tarina temppelin lipusta, jota tuuli liehuttaa. Oppi-isä näkee kahden munkin kiistelevän asiasta. Toinen munkki on sitä mieltä, että lippu liikkuu, ja toinen munkki on sitä mieltä, että tuuli liikkuu. Munkit inttävät ja inttävät, eivätkä saa asiaa ratkaistuksi. Oppi-isä tulee ja sanoo, ettei tuuli liiku, eikä lippu liiku, vaan teidän mielenne liikkuvat.

”Hiljaisuus ei tarkoita sitä, että mitään ei kuulu ja kaikki äänet on eristetty ja poistettu”, kirjoittavat Raili ja René Gothóni artikkelissaan, Outi Ampujan ja Miikka Peltomaan tomittamassa kirjassa Huutoja hiljaisuuteen. He sanovat, että sellaista hiljaisuutta luonto ei tunne - hiljaisuus merkitsee aina elämistä äänien kanssa. He huomauttavat, että äänien on kuitenkin oltava voimakkuudeltaan ja laadultaan sellaisia, että niitä uskalletaan ja halutaan antautua
kuuntelemaan.

Raili ja René Gothóni kirjoittavat siitä, kuinka hiljaisuuden tarve syntyy virikkeiden ja suorituspaineiden paljoudesta. He sanovat, että tehokkuuden ja pärjäämisen ihanne tuntuu toisinaan epäinhimilliseltä: sisäiselle elämälle ja tunteelle ei jää riittävästi tilaa, eikä ihminen koe elävänsä elämäänsä aidosti omana itsenään.

”Tärkeimmät asiat jokaisen on tehtävä itse”, kirjoittaa amerikkalainen psykoterapeutti Sheldon B. Kopp Lopun aikojen listassaan. Muita listan poimintoja niin sanottujen ikuisten totuuksien joukosta ovat esimerkiksi: ”Voit paeta, mutta piiloon et pääse”, ”Olet vapaa tekemään, mitä ikinä haluat. Sinun tarvitsee vain vastata seurauksista” ja ”Ihme että niinkin usein kaikki tuntuu vaivan arvoiselta”.

Kuinka vapaita me olemme, kysyy Tom Hodginson kirjassaan Joutilaisuuden ylistys. Hän pohtii meille tuttua protestanttista työmoraalia, ylenmääräistä raatamista ja niin sanottua joutoaikaa. ”Nykyään joutoajalla on uusia vihollisia”, hän sanoo ja jatkaa, että nälkä ja Jumala on nykyään tässä kulutuksen maailmassa korvattu omaisuudella ja asemalla. Hän sanoo mainosteollisuuden saavan meidät uskomaan, että elämää voidaan parantaa ostamalla tavaroita. Tavaroiden ostaminen vaatii rahaa. Raha vaatii työtä. Tai lainaa. Hodginson kirjoittaa tässä Risto K. Träffin kääntämässä kirjassaan, että me velkaannumme hankkiessamme sen mitä haluamme ja teemme sitten pitkään töitä maksaaksemme velan. Se on moderni versio oppisopimustyöstä, hän sanoo.

Hodginson kirjoittaa teollisesta vallankumouksesta ja sanoo, että se oli ennen kaikkea ankaran työn ja laiskottelun välistä kamppailua, jossa kova työ peri voiton. Protestanttinen työetiikka oli menestyksellistä, hän toteaa. Hän kuvailee, kuinka koneet anastivat tuotantoprosessin käsiltä ja mieleltä. Verstaista tuli tehdaslaitoksia ja vapaista ammatinharjoittajista tuli palkkatyöläisiä. Ihmisten elämä muuttui yhdellä iskulla, hän sanoo. Kaikki aikaisempi korvautui ”julmalla, yhdenmukaistetulla työkulttuurilla, jonka vaikutuksista kärsimme tänäkin päivänä”.

Kiire ja itsensä korvaamattoman tärkeäksi kokeminen estävät pysähtymisen, sanovat Raili ja René Gothóni artikkelissaan kirjassa Huutoja hiljaisuuteen. He toteavat, että meidän ajankäyttömme suunnittelussa huomion keskipisteenä on usein vain kilpailu-, suoritus- ja tulosvastuuyhteiskunnan tavoitteiden toteutuminen. Tämän vuoksi ihminen kadottaa helposti itsensä ja samalla elämänsä perusarvot sekä kosketuksensa luontoon.

He sanovat, että kun suorittamisen ja kuluttamisen elämänfilosofia ei enää tunnu mielekkäältä, herää kaipuu hiljaisuuteen.

Esittelyssä maailman hiljaisin huone, Orfield Laboratoryssa Minneapolisissa Yhdysvalloissa:

Palataan lopuksi vielä siihen Max Ehrmannin ehkä hieman ryöstöviljeltyyn, mutta omalla laillaan toimivaan proosarunoon, siihen joka alkaa sanoilla: Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle. Tuon tekstin loppupuolelta löytyy sopivan avara ja inhimillinen näkemys elämästä, maailmasta ja tästä kaikesta. Tekstin on suomentanut Martti Qvist.

”Olet universumin, maailmankaikkeuden lapsi, et vähemmän kuin puut ja tähdet; sinulla on oikeus olla täällä. Ja olkoonpa se sinulle selvää tai ei, maailmankaikkeus joka tapauksessa kehkeytyy niin kuin sen tuleekin.”

AVARUUSROMUA 27.3.2016 - OHJELMAN MUSIIKKI:
KEDA: Encore (Hwal)
ROXANNE TURCOTTE: Zone d’exclusion (Fenêtres intérieures)
ROBERT NORMANDEAU: La part des anges (Dômes)
THE BALUSTRADE ENSEMBLE: Processionary (Renewed Brilliance)
THE BALUSTRADE ENSEMBLE: The Lowing Herd Wind (Renewed Brilliance)
CHIHEI HATAKEYAMA: Phantom Voice (Moon Light Reflecting Over Mountains)
NORMAN WESTBERG: Bunny Bill (13)

BONUS:
Taiteellis-visuaalinen näkemys Sheldon B. Koppin Lopun aikojen listasta:

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Viisi tapaa pelastaa pörriäinen – valitse omasi ja merkkaa tekosi!

    Pölyttäjiä voi auttaa pihassa ja parvekkeella.

    Pölyttäjien määrä on vähentynyt uhkaavasti. Kimalaiset, mehiläiset ja muut pörriäiset tarvitsevat apuasi! Pelasta pörriäinen -kampanja kutsuu kaikki mukaan talkoisiin. Miten sinä haluat auttaa: kukkia, leikkaamaton nurmikko, hyönteishotelli vai myrkytön puutarha? Valitse, toteuta ja merkitse tekosi laskuriin.

  • Eurovision Diaries – Viisupäiväkirjat

    Viisupäiväkirjat näyttää maailman euroviisufanin silmin.

    Dokumenttikokonaisuudessa fanit ympäri maailmaa kuvaavat vuoden verran elämäänsä ja fanitustaan, odotuksen huipentuessa euroviisuihin Tel Avivissa Israelissa. Soraääniäkin kuuluu, politiikkaa pohditaan ja vähemmistöt saavat äänensä esiin viisujen glitterin alta. Päiväkirjoissa esiintyy faneja 25 maasta, Ukrainasta Turkkiin ja USA:sta Venäjälle. Tavalliselle pulliaiselle viisut ovat vuosittainen toukokuinen laulukilpailu, mutta viisufanit elävät euroviisuja ympäri vuoden, missä päin maailmaa tahansa. Fanit käyvät omilla viisuleireillä, viisuristeilyillä ja tekevät omia versioita lempibiiseistään. Olennainen osa viisuja on fanaattisten fanien pyörittämä viisufanimedia, joka suoltaa viisu-uutisia 24/7.