Hyppää pääsisältöön

Tohtoriksi valmistuva kanttori Sirkku Rintamäki: "Ajatus siitä, että joka hetki jossain joku veisaa, tuntuu liikuttavan hyvältä."

Kanttori Sirkku Rintamäki.
Kanttori Sirkku Rintamäki. Kuva: Yle/Laila Kangas sirkku rintamäki

"Haettuani toissijaisena vaihtoehtona kirkkomusiikkiosastolle ja päästyäni sisään, en ole katunut hetkeäkään.” Sibelius-Akatemiassa tohtorintutkintoa valmisteleva kanttori Sirkku Rintamäki oli Kantapöydän opiskelijatreffeillä Musiikkitalon kahvilassa 23. maaliskuuta 2016. Näin hän kertoo perhetaustastaan ja suhteestaan musiikkiin.

Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Sirkku Rintamäki, syntynyt 8.3.1975 Järvenpäässä - kotoisin koen olevani Kärkölästä, jonne muutimme, kun olin 6-vuotias. Perheessäni joku lauloi - ja laulaa - aina. Meitä on neljä tyttöä, joista olen vanhin.

Kärkölässä kävin peruskoulun ja lukion puolestaan Lahden yhteiskoulun iltalinjalla. Samaan aikaan opiskelin pianonsoittoa Päijät-Hämeen konservatorion ammattimuusikon opintolinjalla ja moni meistä valitsi iltalukion - niin minäkin.

Osaamme siskojen kanssa lukea toisiamme, lauluäänet sulautuvat yhteen, ei tarvitse selitellä toisille.

Palasin asumaan synnyinkaupunkiini Järvenpäähän ensimmäisiksi opiskeluvuosikseni Sibelius-Akatemiassa. Helsingissä asuin pari viimeistä opiskeluvuotta ja sittemmin avioiduttuani olen asunut Espoossa. Olen naimisissa ja minulla on 10- ja 13-vuotiaat pojat.

Omien siskojen kanssa on tullut esiinnyttyä hyvin paljon etenkin laulaen ja se tuntuu edelleenkin liikuttavan vaivattomalta; osaamme lukea toisiamme, lauluäänet sulautuvat yhteen, minun, joka olen pianon ääressä ja vastaan sovituksista, ei tarvitse selitellä toisille juurikaan, miten mennään tms. Kaikki olemme soittaneet aikoinamme Päijät-Hämeen konservatoriossa soittimina piano, sello, oboe ja viulu. Kahdesta meistä tuli ammattimuusikoita. Äiti ja isä ovat laulaneet koko aikuisikänsä kirkkokuorossa, mutta eivät ole musiikin ammattilaisia.

Kanttoriksi? Ei ikinä!

Tuttu kanttori sanoi minulle joskus: ”Sirkku, kanttoriksihan sinun kannattaisi pyrkiä opiskelemaan”. Siihen minä: ”Ei ikinä”. Never say never... sillä haettuani toissijaisena vaihtoehtona kirkkomusiikkiosastolle ja päästyäni sinne sisään, en ole katunut hetkeäkään. Koin tulleeni kotiin heti ensimmäisenä opiskelusyksynä 1994. Minulle sopii sosiaalisuus ja musisoinnissa monipuolisuus. Sain upeita opiskelukavereita, joiden kanssa voi nykyisin tavatessamme jatkaa siitä, mihin T-talon kuppilassa aikoinaan jäätiin.

Kanttori Sirkku Rintamäki ja sellisti Elsa Sihvola soittivat Sirkun "villivirsiä" Kantapöydän suorassa lähetyksessä Musiikkitalon kahvilassa 23.3.2016.
Kanttori Sirkku Rintamäki ja sellisti Elsa Sihvola esittivät Sirkun "villivirsiä" Kantapöydän suorassa lähetyksessä Musiikkitalon kahvilassa 23.3.2016. Kanttori Sirkku Rintamäki ja sellisti Elsa Sihvola soittivat Sirkun "villivirsiä" Kantapöydän suorassa lähetyksessä Musiikkitalon kahvilassa 23.3.2016. Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen elsa sihvola

Valmistuin Sibelius-Akatemiasta kirkkomusiikin maisteriksi vuonna 2000 ja jatkoin vielä vaadittavat lisäopinnot ns. A-kanttorin pätevyyttä varten seuraavina vuosina. Nyt olen taas palannut vuosien työelämässä olon jälkeen Sibelius-Akatemiaan. Opiskelen toista varsinaista vuotta kirkkomusiikin taiteellista tohtorintutkintoa Docmus-tohtoriohjelmassa.

Vieläkin muistan sen hetken, kun rakas pappa näytti, miten tämä menee ja koin kuin leimahduksen

Jo edesmennyt pappani opetti minua soittamaan Ukko Nooaa yhdellä sormella, kun olin 4-vuotias. Lumouduin – aloin etsiä itse kuulemaani musiikkia pianon koskettimilta ja pian soittelin mm. häämarssia, Suvivirttä ja Kulkurin valssia. Leikin ja soitin kuulemma vuoron perään. Minulle musiikki on yksinkertaisesti luonnollisin ilmaisutapa ja piano käden jatke.

Improvisointi on iso osa muusikkouttani. Soitan myös urkuja (ne tulivat sittemmin mukaan kuvioihin Sibelius-Akatemiassa) ja heittäydyn tarvittaessa kanttorintyön puitteissa soittamaan 5-kielistä kanteletta ja erilaisia rytmisoittimia.

Mutta aina ja vieläkin muistan sen hetken, kun rakas pappa näytti, miten tämä menee ja koin kuin ”leimahduksen” (vrt. Montgomeryn Runotyttö-kirjat). Sittemmin sain kyllä kerran kuulla, että ”ei tuo Elefanttiparaatin loppu mene noin nuoteissa”, kun halusin tunnilla soittaa erään pianokappaleen sillä lailla, kun se mielessäni muuntui...

Keitä opettajia haluat mainita?

Päijät-Hämeen konservatoriossa pitkäaikainen pianonsoitonopettajani oli Lea Terno-Kivilä; lempeä, innostava, sydämellinen ihminen, jolta olen saanut mm. kipinän ja esimerkin lyyriseen, laulavaan pianismiin.

Sibelius-Akatemian opettajistani haluan ehdottomasti mainita Juhani Haapasalon (mm. liturginen soitto ja urkuimprovisointi), jonka lämpö, kannustus ja tuki ovat olleet merkittäviä asioita kirkkomuusikon taipaleellani.

Laulunopettajistani niin Päivi Heikinheimo, Marjut Hannula, Eeva-Liisa Saarinen kuin Sastamala Gregoriana-kursseilla tutuksi tullut Evelyn Tubb ovat myös olleet tärkeitä niin opettajina kuin keskustelukumppaneina muusikkoudesta, ihmisyydestä ja musiikista. Monia, monia muitakin olisi...

Kanttori Sirkku Rintamäki ja sellisti Elsa Sihvola soittivat Sirkun "villivirsiä" Kantapöydän suorassa lähetyksessä Musiikkitalon kahvilassa 23.3.2016.
Kanttori Sirkku Rintamäki ja sellisti Elsa Sihvola soittivat Sirkun "villivirsiä" Kantapöydän suorassa lähetyksessä Musiikkitalon kahvilassa 23.3.2016. Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen elsa sihvola
Uusia virsiä säveltäessäni huomaan hapuilevani juuren palasia kansantoisintojen ja -poljentojen maisemista.

Opiskelen nyt toista vuotta kirkkomusiikin taiteellista tohtorintutkintoa, johon kuuluu viisi opin-ja taidonnäytteen osiota sekä tutkielma. Tässä tapauksessa nuo osiot voivat olla joko konsertteja tai jumalanpalveluksia. Tutkintoni aiheena on Löytöretki virren sieluun – näkökulmia virren affektinmukaiseen toteuttamiseen. Lähestyn virttä ja virren musisoimista niin laulajan, soittajan kuin tulevaisuuden virren säveltäjän näkökulmasta.

Toinen konserttini, Villivirsiä oli Temppeliaukion kirkossa 11.3. Siinä ideana oli luoda soiva tila, jossa uusi,"tulevaisuuden virsi" tulee iholle ja vie mukanaan. Sävelsin osan konsertin virsistä itse. Kaiken kaikkiaan tohtoriopintoni kestävät vielä noin 3-4 vuotta. Valmistuminen ei siis todellakaan vielä häämötä, vaan kädet ovat kyynärpäitä myöten "savessa".

Lempisäveltäjäsi?

Lempisäveltäjä vaihtelee, mutta viiden kärjessä pysyttelee Arvo Pärt ja eritoten hänen sävellyksensä Te Deum ja Berliner Messe Viron filharmonisen kamarikuoron ja Tõnu Kaljusten legendaarisena levytyksenä. Kaiken kaikkiaan meditatiivinen, syviä tunnelmia edustava musiikki on sydäntäni lähellä. Vanha musiikki kiehtoo myös; se on ruisleipää, jota pitää aina olla kaapissa.

Olen kiinnostunut viime aikoina yhä enemmän myös kansanmusiikista. Huomaan uusia virsiä säveltäessäni hapuilevani juuren palasia sieltä suunnalta, kansantoisintojen ja -poljentojen maisemista.

Idolisi?

Viimeisimpänä mieleeni tulee kapellimestari John Eliot Gardiner. Sain marraskuussa 2015 kuulla hänen johtamanaan Monteverdi-kuoron ja English Baroque Soloists -orkesterin esittämän Claudio Monteverdin Vespro della Beata Vergine -teoksen Versaillesin kappelissa. Se oli musiikin ilotulitusta! Musisointi oli verevää, mukaansatempaavaa, sydäntä liikuttavaa, jalkaa vipatuttavaa.

Jos terveys sakkaisi, olisi kai ryhdyttävä kokoaikaiseksi teeleidiksi tai matkaoppaaksi.

Minusta on tullut teefriikki. Olen aina juonut mieluummin teetä kuin kahvia, mutta viime vuosina homma on alkanut hauskasti lipsua lapasesta - huomaan olevani ystäväpiirissäni eräänlainen teeleidi, joka järjestää milloin mitäkin teehuonevierailuja, iltapäiväteekekkereitä sekä luonnollisesti matkustellessaan ulkomailla hakeutuu suloisiin teepuoteihin ja ostelee teeadventtikalentereita...

Toinen harrastus on kirjat. Rakastan lukemista.

Kolmas harrastus on ulkoilu ja urheilu milloin missäkin muodossa, vaikka ehkä ne ovat pikemminkin välttämättömyys, työkykyä ylläpitävä elämän osa-alue.

Ja sitten vielä yksi: maailma ja sen ihmiset – matkustaminen, tutustuminen uusiin kulttuureihin ja erityisesti ihmisiin. Yksi mieleenpainuvimmista on ollut perheen kanssa tehty reissu ystäviemme luo Tansaniaan.

Kantapöydän pääsiäislähetyksessä 23.3.2016 munia maalaamassa toimittajat Vesa Kytöoja, Riikka Holopainen ja Jari Rantschukoff.
Kantapöydän lähetyksessä 23.2.2016 maalattiin myös pääsiäismunia, kuvassa toimittajat Vesa Kytöoja, Riikka Holopainen ja Jari Rantschukoff. Kantapöydän pääsiäislähetyksessä 23.3.2016 munia maalaamassa toimittajat Vesa Kytöoja, Riikka Holopainen ja Jari Rantschukoff. Kuva: Yle/Laila Kangas jari rantschukoff

Onko sinulla muita vaihtoehtoja kuin musiikki ja soittaminen?

Ei ole mulla muuta. Musiikki se on ja olen sen aina tiennyt, vaikka joskus ajattelin haluavani luokanopettajaksi ”teit’ äidin ja tätein astuman”. No, opettaa saan kanttorintyössäkin sydämen kyllyydestä, johdan mm. nykyisessä työpaikassani Kannelmäen seurakunnassa lapsi- ja nuorisokuoro Kannelkelloja sekä kamarikuoro Vox Canoraa. Olen myös alkanut opettaa Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin opiskelijoille virsilaulua ja lapsikuoronjohtoa. Jos terveys sakkaisi, olisi kai ryhdyttävä kokoaikaiseksi teeleidiksi tai matkaoppaaksi.

Mitä vielä haluaisit kertoa itsestäsi tai sinulle tärkeistä musiikkiin liittyvistä asioista?

Meillä jokaisella on oma suhteemme virteen. Useimmille virsi tuo mieleen jotain hyvin turvallista; joidenkin sieluun virret on laulettu lähtemättömästi jo lapsuudessa. Joku on löytänyt virren vasta myöhemmin. Jollekulle virsi ei ole kovin läheinen. Mutta ajatus siitä, että tämän maailman jossakin kolkassa on ehkä joka hetki joku, joka veisaa, saattaa kuitenkin tuntua liikuttavan hyvältä. Virressä on jotakin todella dynaamista: se on samalla syvän juurevaa, side menneisiin sukupolviin ja toisaalta joka ajassa uusiksi melodioiksi, harmonioiksi ja rytmisiksi kokonaisuuksiksi muuntuva, erilaisten ihmisten yksin ja yhdessä laulama rukous. Ihmettelyn hetki, läsnäolemisen tila. Ehkä joskus virsikirjassa on myös sanaton virsi...

Mielenmaisemani on juureva maalaismaisema. Hiljaisuutta, lintuja (”Nomen est omen”), marja- ja sienimaita, ehkä järvikin horisontissa...

  • Elokuvalegendan tarjouksesta ei sellistikään voi kieltäytyä

    Levyarvostelu

    Michel Legrand on säveltänyt tunnetuin seurauksin huikean määrän elokuvamusiikkia. Mikko Franckin johtaman Ranskan radion filharmonisen orkesterin Legrand-uutuus paljastuu yhdeksi koukuttavimmista potrettilevyistä pitkään aikaan, sillä niin maistuvia ovat 85-vuotiaan legendan tätä vuosikymmentä edustavat pianokonsertto ja sellokonsertto.

  • Trikolorin värit pianopainallusten pikavalintoina

    Levyarvostelu

    Michel Legrandin, Aaron Coplandin, Philip Glassin ja monen muun sävellyksenopettaja Nadia Boulanger on viime vuosisadan musiikin suuria jos-tarinoita. Pedagogin rooliin noin 30-vuotiaana rajoittautunut Boulanger olisi selvien ennusmerkkien mukaan voinut loistaa pitkään säveltäjänäkin. Saksalaispianisti Florian Uhligin levyttämällä niukkojen pianokonserttojen levyllä Boulanger esitellään kiehtovassa seurassa.

  • Täyttä Chaminadea Stuttgartista

    Levyarvostelu

    Cécile Chaminaden sävellystuotanto on oiva ikkuna sen näkemiseen, miten Brahmsin kamarimusiikki oli lumonnut ranskalaiset perässähiihtäjät 1880-luvun koittaessa. Tiedetäänhän sekin, että asetelma selkeytti omalla tahollaan Gabriel Fauré. Saksalainen Trio Parnassus haluaa kuitenkin uutuudellaan jättää pölyiset spekuloinnit pois ja välittää kernaasti sen määrän tunnetta kuin mitä yhdellä viululla, sellolle ja pianolla pystyy.